Scars Of Solitude esittelee uuden kokoonpanon livevideolla “Enemy”-kappaleesta

Tiedote 23.7.2019

Melodista metallia soittava keskisuomalainen Scars of Solitude on julkaissut Suolahdessa 29.6 2019 taltioidun livevideon kappaleesta “Enemy”. Video esittelee myös yhtyeen uuden kokoonpanon, jossa toisen vakituisen kitaristin paikan ottaa Jasper Ranta-Nilkku. Yhtye ehti olla yli vuoden vailla toista vakituista kitaristia, mutta nyt asia on korjattu ja yhtyeen tilanne näyttää laulaja-kitaristi Tuomo Laulaisen mukaan hyvältä. Laulainen valottaa ”Relapse” -singlen yhteydessä vireille laitettua kitaristihakua:

Ajatuksena avoin kitaristihaku tuntui aika epätoivoiselta. Viime syksynä jo reilusti ennen studioon menoa tuumattiin, että jos ei biisien julkaisuun mennessä ole löytynyt sopivaa ukkoa kitaran varteen niin laitetaan julkaisupöhinöiden yhteydessä kitaristihaku vireille. Sinkkujulkaisu siivittikin kitaristihaun hyvin käyntiin ja saatiin useita lupaavia yhteydenottoja. Alunpitäen oli ajatuksena tiedottaa uudesta kitaristista jo ”Empty Canvas” -singlen yhteydessä, mutta aiemmasta oppineena ajateltiin malttaa vielä hetki ja virallistettiin Jasperin pesti vasta ensimmäisen yhteisen keikan jälkeen. Kyllä Jasper oli paikkansa bändissä lunastanut meiltä jo ennen keikalle lähtöä, mutta sai hän kyllä varmasti myös Suolahdessa yleisön siunauksen pestilleen. On se kova!

Nuoresta iästään huolimatta Jasper on osoittanut olevansa kyllin kypsä yhtyeen riveihin ja on hoitanut kyllä tonttinsa varmoin ottein. Asenne tuntuisi olevan oikea tähän hommaan, intoa riittää ja kemiatkin kohtaa! Jasper toi bändiin myös ihan huolella lisää kitarataituruutta eli tulevaisuudessa ei välttämättä meidän kaikki soolotkaan kuulosta siltä, että ne olisi lapiolla soitettu. Tilu-ukkoja!

Uudistetun kokoonpanon edesottamuksia voi pällistellä livevideon muodossa sekä tulevilla keikoilla:

24.8. Oulu – Hevimesta Liveklubi
20.9. Jyväskylä – Freetime
26.10. Äänekoski – Bar Hurmos

Kokoonpano:
Vocals & Guitar: Tuomo Laulainen
Guitar: Jasper Ranta-Nilkku
Bass: Lassi Pollari
Drums: Niki Kuivakangas

https://www.facebook.com/ScarsofSolitudeFI/

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän