Yhdysvaltojen New Yorkista tuleva Manowar on luonut itselleen vankan aseman metallimusiikin maailmassa. Myös voimakkaasti mielipiteitä jakavan yhtyeen vaiherikas ura on jo miehen iässä ja ensimmäinen studioalbumi “Battle Hymns” saavuttaa 40 vuoden merkkipaalun.
Vuonna 1980 perustetun heavy metal -yhtyeen repertuaariin kuului jo alusta asti eeppinen mahtipontisuus, musiikkityylinsä kliseet sekä uskomaton kyky luoda timanttisia kappaleita. Basisti Joey DeMaion, vokalisti Eric Adamsin, kitaristi Ross Friedmanin sekä rumpali Donnie Hamzikin muodostama voimanelikko oli levytyspuuhissa yhdessä ensi kertaa, sillä bändin ensimmäisellä demolla vuotta aiemmin rumpujen takaa löytyi Carl Canedy.
Kappalemateriaali luotti vahvasti heavy metalliin, mutta biiseissä oli myös rokkaavaa draivia, joka jäi seuraavilla levyillä enemmän taka-alalle. Sävellysten tasosta kertoo jotain se, että usea “Battle Hymnsin” raita on kuulunut aktiivisesti Manowarin livesettiin näiden kuluneiden vuosikymmenten aikana.
Kappaleiden sanoituksista oli löydettävissä viitteitä Vietnamin sotaan, kuten ajan henkeen kuului niin musiikin kuin myös elokuvateollisuuden osalta. Mukana oli myös metallin ylistystä ja soturitarinoita, joista tulisi bändin tavaramerkki tulevina vuosina.
Albumi käynnistyy bändin hengen mukaisesti moottoripyörän äänillä, josta lähtee käyntiin avausraita “Death Tone“. Rockimpaan ilmaisuun luottava raita on asiallinen sävellys, mutta se jää statistin rooliin muihin varsinaisiin kappaleisiin nähden. “Ihan hyvä” ei yksinkertaisesti riitä näissä karkeloissa.
Seuraavina kuultavat biisit ovat sitten täyttä rautaa. “Metal Daze” on mitä mainioin yleisönhuudatusohjelmanumero, “Fast Taker” ja “Shell Shock” sisältävät mukavasti tarttuvuutta ja bändin nimikkoraita on niin ikään kokonaisuuden tarttuvinta ja helpoiten omaksuttavinta antia.
Albumin loppupuoli ottaa askeleen eeppisempään ilmaisuun ja legendaarisen Orson Wellesin vahvistama “Dark Avenger” on yksi Manowarin tunnetuimpia ja voimakkaimpia sävellyksiä. Ennen päätösspektaakkelina kuultavaa levyn nimibiisiä kuullaan Joey DeMaion bassosoolo. Italialaisen säveltäjän, Gioachino Rossinin, inspiroima “William´s Tale“. Raita edustaa samaa kategoriaa kuin muut bassoilottelut myöhemmillä levyillä, eli kaikki eivät saa näistä mitään irti ja pitävät niitä täyteraitoina.
Päätösbiisi onkin sitten jotain maagisen eeppistä mahtavuutta. “Battle Hymn” on heittämällä yksi Manowarin komeimpia ja uljaimpia yksittäisiä kappaleita ja se on mitä mainioin teos päättämään tämä albumi. Jo pelkästään sen intro on sellainen kasvojen sulatuskokemus, että vastaavaa ei usein tule vastaan.
“Battle Hymns” aloitti jotain poikkeuksellista. Manowar oli avannut pelin omalta osaltaan laadukkaalla ja voimakkaalla albumilla, josta ei isoja vikoja löydy. Se ei ehkä ole Manowarin paras levy, mutta nosti silti riman korkealle ja sai seuraajikseen lähivuosina sellaisia heavy metallin merkkiteoksia kuten “Into Glory Ride“, “Hail To England” ja “Sign Of The Hammer“. LP on kestänyt aikaa mainiosti nämä vuosikymmenet ja on edelleen relevantti tuotos bändiltä, joka nimettiin muutamia vuosia myöhemmin faniensa toimesta metallin kuninkaiksi. DEATH TO FALSE METAL!
9/10
Miika Manninen
1. Death Tone
2. Metal Daze
3. Fast Taker
4. Shellshock
5. Manowar
6. Dark Avenger
7. William´s Tale
8. Battle Hymn
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 Metalliluolan arvio, Miika Manninen.){kind=link}