Lemmy Kilmister tänään 70 vuotta!

LEMMY

Motörhead-ikoni Lemmy Kilmister täytti jouluaattona 70 vuotta.

Ian Fraser Kilmister syntyi Staffordshiressä, Englannissa 24.12.1945. Hän muutti alkuperäisen sukunimensä Willis Kilmisteriksi biologisen isänsä mukaan 1960-luvulla. Ensimmäiset levytyksensä jo varhain lapsena lempinimen Lemmy saanut muusikko teki saman vuosikymmenen puolivälissä The Rockin’ Vickers yhtyeessä, joka julkaisi kolme vaatimattomasti menestynyttä singleä. Seuraava yritys Sam Gopal’s Dream sai puolestaan jo levyn ”Escalator” aikaiseksi vuonna 1968. Lemmy sävelsi lähes koko albumin ja soitti sille tuolloin poikkeuksellisesti myös soolo- ja rytmikitaraosuudet. Tämän jälkeen herra Kilmister toimi jopa hetken Jimi Hendrixin roudarina. Vuonna 1972 hän liittyi avaruusrockin pioneeribändiin Hawkwind, joka julkaisi Lemmyn kanssa viisi suosittua albumia verrattaen lyhyessä ajassa kuten tuolloin oli tapana. Lemmy otti tuolloin vakituisen basistin roolin ja lauloi myös satunnaisesti keulamies Dave Brockin tukena. Samoihin aikoihin Lemmy vaikutti myös Hawkwind-yhteyksistä tutun Robert Calvertin yhtyeessä yhden levyn ja singlen ajan. Jo tässä vaiheessa Lemmyn tavaramerkiksi oli muodostunut tuttu Rickenbacker-basso sekä omintakeinen mikrofonin asettelu lavalla. Vokalistina mies ei ollut teknisesti korkeatasoinen, mutta korvasi tämän laulunsa ja soittonsa ainutlaatuisuudella. Myöhemmin Motörheadissa Lemmyn basson korkea volyymi, omalaatuinen soundi ja soittotyyli muodostivat käytännössä toisen kitaran varsinaisen kitaristin rinnalle.

Motörheadin tarina alkoi vuonna 1975 Lemmyn saatua kenkää silloisesta yhtyeestään Hawkwindista jäätyään kiinni huumeiden hallussapidosta Kanadassa. Lemmyn itsensä mukaan Hawkwind etsi vain syytä miehen erottamiseen, ja tämä kostikin entisille bänditovereillaan järjestäen petipuuhat näiden vaimojen kanssa soittajien ollessa poissa kiertueella. Motörhead sai nimensä viimeisestä kappaleesta, jonka Lemmy sävelsi ja esitti Hawkwindin riveissä. Laulaja kuvasi Motörheadia likaisimmaksi rock’n’roll-bändiksi maailmassa: ”Jos muutamme naapuriisi, nurmikkosi kuolee.” Ensimmäinen keikka toteutui Lontoossa heinäkuussa 1975 kokoonpanolla, jossa Lemmyn lisäksi vaikuttivat kitaristi Larry Wallis ja rumpali Lucas Fox.  Trio levytti myös albumin United Artists-levymerkille. Sessioiden loppuessa Foxin oli jo korvannut Philty Animal Taylor, joka soitti levyn rumpuosuudet uusiksi. Kitaraan saapui puolestaan Fast Eddie Clarke. Tämä kolmikko muodosti klassisimman Motörhead-kokoonpanon. Bändin debyytti-LP jäi studion hyllylle vuodeksi levy-yhtiön kieltäydyttyä julkaisemasta sitä. ”Motörhead”-albumi saatiin kauppoihin lopulta syksyllä 1977 pienen Chiswick-yhtiön kautta. Uusi sopimus Bronze-levymerkille ja ”Louie Louie” coverin kohtalainen menestys listoilla lopulta mahdollisti ”Overkill”-levyn ilmestymisen alkuvuodesta 1979. Tätä seurasi sarja klassikkolevyjä; ”Bomber,” ”Ace Of Spades” sekä vuoden 1981 livealbumi ”No Sleep Till Hammersmith” (listaykkönen Englannissa) vakiinnuttivat Motörheadin paikana heavymaailman kärkinimenä.

motorheadearly

Metalliluolassa tänään arvioitu ”Iron Fist” päätti Motörheadin alkukauden, kun tuottajan pallilla istunut Eddie Clarke jätti bändin pian julkaisun jälkeen. ”Iron Fist” ei yltänyt edeltäjiensä menestykseen, kuten ei myöskään vuoden 1983 ”Another Perfect Day,” jolla kitaristin paikan otti Thin Lizzyn Brian Robertson. Robertsonin erilainen musiikillinen tausta sekä esiintyminen konserteissa shortseissa johtivat törmäyskurssille Lemmyn kanssa ja mies sai lähteä nopeasti.

Vuonna 1984 yhtye palasi uudistuneella ilmeellä ja nyt kahdella kitaristilla. Valintaa ei aikanaan kahden miehen välillä osattu tehdä, joten Lemmy palkkasi riveihin molemmat. Michael ”Würzel” Burston ja yhtyeessä yhä tänä päivänä soittava Phil Campbell toivat bändiin raskaampaa ja moni-ilmeisempää otetta, joka konkretisoitui seuraavalla studioalbumilla ”Orgasmatron.” Rumpuihin levyllä liittyi Saxonissa aiemmin vaikuttanut Pete Gill. Tätä ennen vuonna 1984 oli julkaistu kokoelma ”No Remorse,” jolla uutena kappaleena sai ensiesityksensä yksi Motörhead-klassikoista ”Killed By Death.” Epäedullisesta Bronze-sopimuksesta päästiin lopulta 1980-luvun puolivälissä eroon, mutta uusi GWR-diili ei osoittautunut sen paremmaksi ja vuoden 1987 ”Rock’n’Roll” kärsi keskittymisen puutteesta. Kesällä 1988 Motörhead esiintyi Giants of Rockissa, Hämeenlinnassa. Keikka nauhoitettiin ja julkaistiin vaisusti menestyneellä livealbumilla ”Nö Sleep At All.” Lemmyn mukaan bändit yleensä nauhoittivat livelevynsä Tokion Budokanissa ja Fillmore Eastin kaltaisissa hienoissa paikoissa, joten ”me päätimme laittaa nauhat pyörimään Suomessa.”

motorhead 1988

1990-luvun alussa Lemmy vaihtoi pysyvästi kotinsa Englannista meren toiselle puolelle Los Angelesiin. Samoihin aikoihin julkaistu verevä ”1916”-albumi osoittautui Motörheadin kannalta tärkeäksi paluuksi huipulle. Se oli myös bändiin jälleen palanneen Philty Animal Taylorin viimeinen esiintyminen Motörheadin levyllä. Hän sai lähteä muistivaikeuksien vuoksi kesken seuraavan albumin ”March Ör Die”-levytyksiä. Jo kerran aiemmin yhtyeeseen mukaan pyydetty Mikkey Dee saapui mukaan sessioiden loppuvaiheessa ja debytoi virallisesti vuoden 1993 loistavalla ”Bastards”-albumilla. Ongelmia seurasi kuitenkin jälleen kun kitaristi Würzel menetti mielenkiintonsa yhtyeeseen ja loisti poissaolollaan suurimman osan ”Sacrifice”-levyn sessioista. Mies siirtyi muihin maisemiin heti levytysten loputtua, bändin päättäessä jatkaa triona. Würzel menehtyi vuonna 2011.

Motorhead

Tämä kokoonpano Kilmister/Campbell/Dee on muodostanut Motörheadin rungon nyt jo yli 20 vuoden ajan eli on selvästi pitkäikäisin yhtyeen historiassa. Studiolevyjä on vuoden 1996 hienon ”Overnight Sensationin” jälkeen julkaistu kymmenkunta ja lisäksi lukuisia livetallenteita sekä dokumentteja on saatu markkinoille. Esimerkiksi vuoden 2005 ”Inferno”-albumi tunnustetaan yleisesti yhdeksi Motörheadin parhaimmista. Bändin viimeisin levy ”Bad Magic” ilmestyi elokuussa 2015.

Monet nostavat edelleen ”Ace Of Spadesin” Motörheadin parhaimmaksi hetkeksi ja haikailivat vuosia tuon ajan trion uudelleen kasaamisen perään. Lemmy on kuitenkin aina korostanut uusien levytysten merkitystä bändin historiassa. Reunion-haaveet saivat lopullisen pisteen Philty Animal Taylorin kuoltua äskettäin. Motörheadin merkitystä raskaan musiikin pioneerina ei voi aliarvioida, sillä osaltaan bändin tunnistettava likainen soundi inspiroi yhtyeitä kuten Venom ja Metallica, jotka puolestaan avasivat latua kokonaiselle uudelle raskaammalle ja nopeammalle hevigenrelle.

lemmy1lemmybirthdaycake

Myöhempinä vuosina Lemmy on usein muistellut alkuperäisiä rock’n’roll-juuriaan, joista myös Motörhead ammensi voimavaransa. Mies on julkaissut soololevytyksinä rock-klassikoita ja toiminut osana Headcat-yhtyettä, joka on esittänyt pelkästään cover-kappaleita lähinnä 1950-luvulta. Mukana kokoonpanossa on myös Stray Catsin Slim Jim Phantom. Headcatin viimeisin studioalbumi ”Walk The Walk..Talk The Talk” julkaistiin vuonna 2011.  Bändi esiintyi Helsingissä useamman peruutetun konsertin jälkeen viime itsenäisyyspäivänä. Metalliluolan keikkaraportin saat lukuun tästä. 70-vuotiasta Lemmyä juhlistettiin äskettäin mm. Hollywoodissa järjestetyssä yksityisessä juhlakonsertissa lukuisten hevitähtien ollessa paikalla osoittamassa kunniaa legendalle. Viralliset onnittelut Lemmylle voi käydä katsomassa tästä.

motorheadlemmydvd

Lemmy Kilmister menehtyi 28.12.2015 nopeasti edenneen syövän uuvuttamana. Metalliluola muistaa Lemmyä ja kokosi alle miehen klassikkoesiintymisiä vuosien varrelta. Lemmyn merkkipäivän kunniaksi luolassa on myös tarjolla arvioita Motörheadin klassikkojulkaisuista.

Kerro meille oma suosikkilevysi Lemmyn tuotannosta?

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan hyväkuntoisia Motörhead levy- ja DVD-palkintoja. Uuden kodin saavat kuvassa näkyvät bändin albumi ”March Ör Die” (1992) sekä Classic Rock-erikoispainos vuoden 2013 ”Aftershock” levystä. Lisäksi jakoon lähtee vuonna 2010 julkaistu suursuosion saanut 2DVD-dokumentti ”Lemmy,” jossa tutkitaan miehen uskomatonta elämää ja uraa. Kilpailu on päättynyt. Kiitos kaikille vastanneille!

”We are the flame at night, the fire in the trash, We Are Motörhead – Born To Kick Your Ass” (Lemmy Kilmister 2000)

Teksti: Ville Krannila

Kommentit

kommentit