MTV:n 1990-luvulla suureen suosioon lanseeraama Unplugged-konsepti esitteli tähtiartistien pääasiassa akustisia tulkintoja klassikkomateriaalistaan ja hiteistä. Kiss oli julkaissut oman ”Unplugged”-albuminsa maaliskuussa 1996 ja muutamaa kuukautta myöhemmin Seattlen kuningas Alice In Chains seurasi omalla levyllään. 400 onnellista henkilöä pääsi seuraamaan yhtyeen ensimmäistä konserttiesiintymistä kahteen vuoteen. Kyseessä oli musiikkiteollisuuden tunnustama merkkitapaus. Metallican jäsenet olivat paikalla yleisössä ja saivat muutaman hauskan musiikillisen viittauksen kohteekseen lavalta.
Alice In Chains ei lähtenyt projektiin välittömästi ja yhtyettä suostuteltiin mukaan jonkin aikaa. Onneksi kuvio saatiin toteutumaan, sillä New Yorkin Harvey teatterissa kynttilöiden sekä laavalamppujen keskellä taltioitu keikka tiivistää bändin synkän kauneuden intiimiksi, kynttilänvalossa kuiskatuksi tunnustukseksi. Kannessa vokalisti Layne Staley esitetään siluettimaisena hahmona eriyttäen hänen kärsivän persoonansa jo selvästi muusta yhtyeestä. Tauko livekeikoilta oli johtunut pääasiassa Staleyn vaikeasta heroiiniaddiktiosta, joka oli viemässä miestä muutaman vuoden päässä odottavaan ennenaikaiseen hautaan.
Monet pitävät tätä konserttia ja siitä lohkaistua livelevyä bändin viimeisenä kunnian hetkenä ja todellisena mestariteoksena. Kieltämättä kokoonpanon väistämätön hajoaminen korreloi loistavan musiikin kanssa ainutlaatuisella tavalla. Layne Staleyn ja kitaristi Jerry Cantrellin loistavista yhteensoivat äänet tuntuvat erkanevan toisistaan ja palaavan yhteen hakemaan lisää voimaa kuin näkemättömän magneetin vetämänä. Ilman tuttua säröä, Cantrellin kitara ja harmoniat kehystävät Staleyn raadellun laulun, joka on samanaikaisesti hauras ja ylväs. Vakuuttavaa tekemistä edelleen kolmen vuosikymmenen jälkeen.
Mike Inez sekä Sean Kinney säestävät ansiokkaasti taustalla ja mukaan on rekrytoitu myös toinen kitaristi Heart-yhtyeestä, Scott Olson. Luottotuottaja Toby Wright on osannut vangita bändin perusilmeen ja korostaa olennaisia nyansseja erinomaisesti, kyseessä on vähintään koko Unplugged-sarjan paras tuotantosuoritus. Myös Joe Perotan ohjaus filminä toimii.
Cantrell kärsi vaikeasta ruokamyrkytyksestä ja oli oksennellennut kaiken sisältään ulos vain hetkiä ennen keikkaa. Tähän nähden tai mahdollisesti juuri sen vuoksi, Jerryn laulama edellisen vuoden yhtyeen mukaan nimetyltä albumilta nostettu single ”Heaven Beside You” laittaa selkeästi paremmaksi studioversiosta tässä yhteydessä.
Setti nojaa pääasiassa ”Dirt”-levyyn ja tuoreimpaan studioalbumiin. Muutamat ”Jar Of Fliesin” sekä ”Sapin” kappaleet jo alun perin akustisina esityksinä asettuvat luontevasti joukkoon; “Nutshell”, “Down In A Hole”, “Rooster” ja “Would?” tuntuvat tässä ympäristössä erityisen loisteliailta, vaikka kaikki eivät yleisen mielipiteen vastaisesti paranna studiopareistaan. Debyytti ”Faceliftilta” ei kuulla lainkaan musiikkia, ja ennakkoon määritelty soittoaika asetti omat rajoituksensa.
Yllätyksenä mukana oli myös uutta materiaalia. “Killer Is Me” sopii tunnelmaan ja vihjaa suuntaan, johon Alice In Chains olisi voinut kulkea tulevina vuosina. Cantrell viimeisteli kappaleen vain joitain tunteja ennen shown alkua. Varsinaisella keikalla kuultiin useita ottoja ”Sludge Factory” sekä ”Got Me Wrong” -kappaleista, julkaisuilta nämä ymmärrettävistä editoitiin pois. Bändin loppuun asti säilynyt huumori tulee myös läpi useista välikommenteista, mikä oli erityisen mielenkiintoista, taustalla kummittelevien haasteiden oltua useimpien tiedossa.
Akustisen formaatin varjopuolena on tietty ennalta-arvattavuus: sovitukset seuraavat tiiviisti alkuperäisiä, ja valmiiksi tunnelmalliset kappaleet saavat pintaansa enemmän kiiltoa kuin uusia oivalluksia. Silti soiton täsmällisyys, tilan synkänkaunis lavastus ja Staleyn eteeristä olemusta sekä terveydentilaa ympäröivä käsinkosketeltava jännite luovat painoarvon, jonka harva 1990-luvun livejulkaisu tavoittaa.
Alice In Chains tuntui saavan hetkellistä virtaa tästä konsertista ja kiinnitettiin lämmittelijäksi Kissin odotetulle reunion-kiertueelle kesällä 1996. Tätä iloa kesti vain neljän keikan verran, jonka jälkeen Staleyn otti yliannostuksen. Rundi jäi Alice In Chainsin osalta kesken ja vokalisti vetäytyi kokonaan julkisuudesta. Lukuunottamatta paria lyhyttä studiovisiittiä vuonna 1998, mies jäi myös kokonaan pois Alice In Chainsin keulilta. Hän menehtyi vuonna 2002.
Toisin kuin monet Unplugged-sarjan levyt, Alice In Chains onnistui vakuuttamaan yhtälailla kuulijat kuin varsinaisen shown katsojat ja albumiversio on jatkanut kellottaen vuosikymmenien varrella tasaisen hyviä myyntilukuja. Toki yhtyeen uusi aktivoituminen tämän vuosituhannen puolella on edesauttanut myös historiallisen arvon kautta löytämään albumin uudelleen.
Aikanaan top-3:een listoilla yltänyt ”Unplugged” ei keksi näitä klassikoita uudelleen, mutta se kehystää ne toisin—paljastaen bändin sävellystyön rikkauden ja Staleyn sekä Cantrellin vokaalisiteen. Dokumenttina se on aavemainen ja inhimillinen; kuuntelukokemuksena se on aikakautensa kestävimpiä livelevyjä.
8+/10
Ville Krannila
1.Nutshell
2.Brother
3.No Excuses
4.Sludge Factory
5.Down In A Hole
6.Angry Chair
7.Rooster
8.Got Me Wrong
9.Heaven Beside You
10.Would?
11.Frogs
12.Over Now
13.Killer Is Me
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}