Megadeth – Killing Is My Business…And Business Is Good! (1985)

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Mainos:
Saarihelvetti

Kaikkihan tietävät Dave Mustainen olevan Metallican entinen soolokitaristi, joka sai potkut karulla tavalla bändin alkutaipaleella. Monet muistavat myös herran huumehuuruisen historian ja aggression, joka oli hukuttaa kaiken alleen. Mutta kuinka moni muistaa Megadethin alkutaipaleen? Tämän debyyttikiekon ”Killing Is My Business… And Business Is Good,” joka on kovempi kuin helvetin moni orkesterin myöhemmistä tuotoksista? ”Peace Sells,” ”Rust In Peace,” ”Countdown To Extinction” sekä ”Youthanasia” ovat ne levyt, joista bändi tunnetaan ja on kannuksensa saanut sekä ansainnut. Onkin sääli, että tämä arviossa oleva albumi tuntuu olevan vaiettu kuoliaaksi.

Albumilta aistittava viha ja raivo on käsin kosketeltavaa ja teoshan on miltei pelottava bändin myöhempien julkaisujen mittapuulla. Mustaine oli saanut raavittua kasaan huikeasti soittavan bändin, jonka soittotaito oli vailla vertaa. Harmi vain, että jokaisella oli omat demoninsa kintereillään. Kenellä alkoholi, kenellä heroiini, kenellä kaikki mitä saatavilla oli. Tätä taustaa vasten tuntuu oudolta, että bändi on kuin rasvattu salama, joka ei tahdo asettua aloilleen hetkeksikään. Kokoonpano piiskaa albumin jokaiseen ralliin sellaisen vimman, että alkaa jo pimeässä pelottaa. Tämän rinnalla jokin myöhempien aikojen ”Risk”- levy tuntuu kuin eri bändin tuotokselta. Addiktiot eivät siis paljoa poikia haitanneet kun tätä studiossa hieroivat. Albumin kannessa esiintyvä Rattlehead on komea teos ja kuvaa kiekon musiikkia hyvin. Pääkallon suu on vedetty umpeen omintakeisin keinoin ja silmät niitattu umpeen metallisin lätkin muistuttaen aurinkolaseja. Kansi on uhkaava vielä tänäkin päivänä.

Levystä on vuosien saatossa julkaistu kymmeniä painoksia, mutta alkuperäisen version coverbiisi ”These Boots (Are Made For Walkin’)” on pudonnut tekijänoikeussyistä myöhemmiltä CD-painoksilta pois. Vuoden 2002 remasteroidulla versiolla se kuitenkin jälleen löytyy. Biisin tiputtaminen oli sääli, sillä veto on aivan hulvaton sensurointeineen päivineen (myös sensuroimaton painos on julkaistu). Albumilta löytyy muutenkin vain yhtä ja ainoaa asiaa: turpaanvetoa puoli tuntia! Joko ”These Boots”-vedolla tai ilman. Välillä tuntuu kuin nauhanopeutta olisi säädetty pyörimään hurjempaa, sillä eihän kukaan voi soittaa noin nopeasti ja tarkasti. Jo aloitusraita ”Loved To Death” antaa sellaisen startin, että väistöliike alas ja kypärä päähän. Vauhti on huimaava ja se on esillä useassa albumin kappaleessa. Ihmetellä täytyy myös rumpali Gar Samuelsonin soittotatsia. Moni nostaa myöhemmin bändissä vaikuttaneen Nick Menzan yhtyeen parhaimmaksi rumpaliksi ja kiistatta hyvin Menza vetää, mutta Samuelsonin ultratarkka ja villi tyyli on jotenkin pitelemätön. On suoranainen sääli, että mies istui Megadethin rumpupallilla vain kahden ensimmäisen albumin ajan. Samuelssonin jazzrumpalitausta myös kuuluu rumpusovituksissa.

Ja mitä ultranopeaan ja tarkkaan soittoon tulee, niin kuunnelkaapa biisi ”Rattlehead.” Tämä voisi olla punkkia, sillä erotuksella ettei yksikään punkbändi soita näin hyvin. Myös albumin viimeinen raita ”Mechanix” on pakko mainita. Kyseessä on siis Mustainen kynäilemä biisi joka päätyi myös Metallican debyytille nimellä ”The Four Horsemen” – puolta laiskempana ja pidempänä versiona tosin. Kappaleen intro hieman hämää ollessaan vielä puolitempoinen, mutta kun biisin kitarariffi alkaa, alkaa myös tapahtua. Tämä veto voittaa Metallican version 6-0. Olen ollut aina sitä mieltä. Enkä halua mitenkään dissata Metallicaa, biisi vain toimii paremmin tällä järkyttävällä raivolla, tempolla ja tarkkuudella.

Myös albumin loput raidat toimivat omillaan hyvin. Kappaleista löytyy myös paljon nyansseja ja temmon vaihteluja, jotka tekevät sovituksista mielenkiintoisia. Aggressio, kokonaisuuden lyhyt kesto ja aistittavissa oleva soittamisen ilo ovat seikkoja, jotka saavat palaamaan tämän unohdetun klassikon pariin kerta toisensa jälkeen. Yhtäkään raitaa ei tarvitse skipata, ja kyseessä on aiheetta tulevien levyjen varjoon jäänyt teos. Luultavasti jokainen vanhan liiton heavymies tai nainen on jossain vaiheessa ”Killing Is My Businessin” tsekannut. Mutta jos kuulut niihin faneihin, jotka ovat diganneet bändin myöhemmistä julkaisuista, kannattaa Megadethin debyytti ottaa kuunteluun ainakin kokeeksi.  Tämä oli lähtöpiste, josta Dave Mustaine lähti bändiään kuljettamaan kohti menestystä sekä yhä jatkuvaa pitkää ja myrskyisää tietä.

9/10

Tomi Nousiainen-Gunnar


1.Last Rites/Loved To Death
2.Killing Is My Business… And Business Is Good!
3.Skull Beneath The Skin
4.These Boots
5.Rattlehead
6.Chosen Ones
7.Looking Down The Cross
8.Mechanix

MegadethKilling

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän