Viimeistä sanaa Slayerin 45 vuoden taipaleesta ei livelavojen osalta ilmeisesti vuosittaisten muutamien keikkojen perusteella ole sanottu, mutta studiorintamalla kuuluisaa arviota lainaten ”aurinko nousee lännestä”, mikäli yhtye vielä uuden albumin faneille tarjoilee. Laadukkuudessa bändin tuotanto jäi hakemaan vertaistaan. Tämän ”Christ Illusionin” tavoin juhlavuotta 2026 viettänyt punk cover -levy ”Undisputed Attitude” nostetaan usein esille heikkona lenkkinä, mutta myös sieltä oli löydettävissä vakuuttavat hetkensä.
Reilut 20 vuotta sitten todentunut Dave Lombardon paluu yhtyeeseen oli aikanaan faneille kuin Saatanan toinen tuleminen. Seurannut ”Christ Illusion” oli ensimmäinen studiolevy rumpalin kanssa 16 vuoteen. Samoin toisen tulemisen sanankääntein on tosin kuvattu lähes jokaista Slayerin levyä vuoden 1990 ”Seasons In The Abyssin” jälkeen ja sitten muutaman vuoden jälkeen usea näistä on asettunut paremmin kontekstiin thrash legendan pitkällä uralla.
Tosiasiassa ”Christ Illusion” ei ole uusi ”Reing In Blood” tai vielä osuvammin uusi ”South Of Heaven” tai ”Seasons In The Abyss”. Se ei ole myös uusi ”Diabolus In Musica” tai edes edeltänyt ”God Hates Us All” vaan seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Yksikään Slayerin omaa materiaalia sisältäneesta studiolevystä ei ole leimattavissa epäonnistumiseksi.
Kerry King kirjoitti suurimman osan materiaalista yksinään Jeff Hannemanin sekä Tom Arayan vastatessa kaksikkona muutamasta kappaleesta. Kingin tyyli ei ole oma suosikki, vaan parhaat Slayer-klassikot ovat lähes kaikki syntyneet edes menneen Hannemanin kynästä Arayan ja Kingin satunnaisesti avustaessa. Omat täysosumansa toki Kerryllä on, ja tällä levyllä avauskappale ”Flesh Storm” lienee sellainen.
Hanneman ja Araya vastaavat perinteistä sodan aiheuttamaa traumaa luotaavasta singlestä ”Eyes Of The Insane” sekä mahdollisesti albumin tunnetuimmasta vedosta ”Jihad”, joka nosti tutusti Slayerin otsikoihin. Biisi oli käytännössä viisi vuotta aiemmin lentokoneet World Trade Centeriin ohjanneen Mohammed Attan testamentti. Kyynisimmät pitivät tätä tarkoituksenmukaisena huomion hakemisena.
Edellä mainitut kappaleet on laitettu levyllä peräkkäin. Loppua kohden Kingin sävellykset alkavat kuulostaa yhä pahemmin toisiltaan, mutta paljolti alkuperäiskokoonpanon hienon yhteensoiton sekä jatkuvan väkivaltaisen energian avulla kokonaisuus kantaa ongelmitta 38 minuutin kestonsa.
Lombardo takoo rumpuja vimmalla, jonka voi ymmärtäen liittää aikanaan levyn ilmestymistä seuranneisiin ylistäviin “Slayer on palannut” -arvioihin. Jälleen kerran näin, vaikka huomattavasti pidemmän uran Slayerin rumpujakkaralla istuneen Paul Bostaphin suoritus ennen ja jälkeen tämän levyn, ei jää lainkaan jälkeen Daven suorituksesta.
Kingin kovavauhtiset sovitukset antavat rumpalille mahdollisuuden mäiskiä hyvällä ja raskaalla soundillaan biiseistä viimeiset ilmat pihalle. Kitaristin hallitessa sävellystyötä, vastaavasti uusia kuolemattomia hitaita Slayer-riffejä kuten “South Of Heaven” tai “Dead Skin Mask” ei valitettavasti nyt kuulla. Sanoitukset tuntuvat sen sijaan aggressiivisemmilta vähään aikaan ja vihaa kohti uskontoa, politiikkaa ja sotaa syljetään Arayan toimesta vakuuttavammin kuin koskaan. Tämä sitten johti monenlaisiin reaktioihin julkisuudessa.
Yhtälailla silvottua Kristusta esittänyt kansitaide Larry Carrollin toimesta sai sensuurin kohteekseensa välittömästi. Pari erilaista hyväksyttävämpää versiota kannesta on saatu eri yhteyksissä ja myöhemmin julkaisuun.
Josh Abrahamin tuottama ja miksaama levy kuulostaa siltä kuin studio ja pöydän takana istuvat teknikot olisivar vain vaivoin saaneet hillittyä Slayerin raivoa karkaamaan täydeksi kaaokseksi. Rick Rubin on virallisesti kreditoitu vastaavaksi tuottajaksi, mutta kuinka paljon tällä on ollut lopputulokseen todellista vaikutusta, jää hämärän peittoon. Yhtye olisi halunnut Rubinin työstämään levyä koko arsenaalillaan, mutta mies päätyi sen sijasta tekemään Metallican kanssa “Death Magneticia“. Tämä ilmeisesti aiheutti lopullisia säröjä pitkään yhteistyötä tehneiden Rubinin sekä Slayerin väleihin.
“There´s no future, The world is dead!” Araya karjuu edelleen kohokohtana soivassa “Flesh Stormissa” ja tunnelma on asianmukainen. Tämä kiekko ei ole Slayerin paras, mutta ansaitsee paikkansa.
8/10
Ville Krannila
1.Flesh Storm
2.Catalyst
3.Skeleton Christ
4.Eyes Of The Insane
5.Jihad
6.Consfearacy
7.Catatonic
8.Black Serenade
9.Cult
10.Supremist
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}