Poison – Native Tongue (1993)

MAINOS:



Erityisesti USA:ssa massiivista suosiota 1980-luvulla nauttinut Poison oli 1990-luvun alussa oudossa tilanteessa. Bändin suuren suosion aikainen kitaristi C.C. DeVille sai potkut 1991 ja samaan aikaan rock-maailmassa puhalsivat kokonaan uudet tuulet Seattlen suunnalta. Ne saivat useat tukkahevibändiksi lasketut kokoonpanot kauhistumaan.

Poison ei aikonut kaatua taistelematta, vaan palkkasi DeVillen tilalle nuoren virtuoosimaisen 21-vuotiaan Richie Kotzenin, joka oli tahollaan ehtinyt jo julkaista kaksi instrumentaalisoololevyä. Fanit odottivat mielenkiinnolla mitä Poisonilla oli vuonna 1993 tarjota ja vastaus kuultiin helmikuussa ilmestyneen ”Native Tonguen” myötä.

Albumi käynnistyy ”Native Tongue/The Scream” -kaksikolla, jossa rumpali Rikki Rockett Princen kanssa soittaneen Sheila E:n tuella päräyttää ilmoille komean lyömäsoitin-ilotulituksen. Intron jälkeen kuultava ”The Scream” on komea rokkari ja avaus tälle levylle.

Levyn ensimmäinen single ”Stand” oli sitten melkoinen poikkeus tuttuun Poison-meininkiin. Lähes gospel-sävyjä saavuttava kappale sisältää massiivisia kuoro-osuuksia ja komeaa kitarointia Kotzenilta. ”Stay Alive” on asiallinen perusrokkari, joka ei suuremmin säväytä, mutta sitä seuraava balladi ”Until You Suffer Some (Fire And Ice)” osuu maaliin hienosti.

Tästä eteenpäin ”Native Tongue” suuntaa ongelmiin. Mukana on päteviä sovituksia, kuten ”Body Talk”, ”Bring It On Home” sekä ”Ride Child Ride”, mutta muuten loppuosa levystä uppoaa liian syvälle blues rockiin miellyttääkseen bändin vanhoja faneja. Ainoana poikkeuksena esiin nousee ”7 Days Over You”, joka onnistuu The Faces/Rolling Stones -henkisyydessään mainiosti.

Toinen selkeä puute on selkeiden isojen kertosäkeiden puute. Sellaiset periaatteessa tollot Poison-rokkarit, kuten ”Unskinny Bop”, ”Talk Dirty To Me” ja ”Nothin’ But A Good Time” olisivat piristäneet levyä suunnattomasti ja saattaneet sen parempaan kaupalliseen menestykseen. Jälkiviisaana voi myös miettiä, oliko ”Stand” järkevä valinta levyn ensimmäiseksi sinkuksi?

Oli albumista mitä mieltä tahansa, on kokonaisuus selvästi soitannollisesti ja soundillisesti parasta mitä Poison urallaan on julkaissut. Valitettavasti levyn blueshenkinen rock ei ollut yksinkertaisesti, mitä yleisö oli tottunut bändiltä odottamaan. Tarttuvuus puuttui ja jäätiin sellaiseen ”ihan kiva, mutta eipä tästä mitään juuri mieleen jää” -tasoon.

Lisäksi kiekko on yksinkertaisesti liian pitkä ja muutaman biisin pudottaminen olisi tehnyt siitä selkeästi paremman kokonaisuuden. Toki yhtyeelle on nostettava hattua. Se uskalsi muuttaa tyyliään, joko omasta tahdosta tai sitten muuttuneiden musiikkitrendien takia.

”Native Tongue” on mielenkiintoinen tapaus, joka voi yllättää positiivisesti Poison-nimeä säikähtävän kuuntelijan. Sen sijaan epäilen kuinka paljon Poisonin edellisen vuosikymmenen tuotannon ystävä jaksaa tästä innostua. Myös kaupallisessa mielessä levy ei ollut jättimenestys, sillä kun bändin kolme ensimmäistä LP:tä ylsivät jokainen vähintään kolminkertaiseen platinamyyntiin USA:ssa ja albumilistan top-kymppiin, jäi ”Native Tongue” kultalevyn tasolle ja ylsi korkeimmillaan sijalle 16.

Albumia on pidetty jälkikäteen Kotzenin soololevynä. Mies on itse maininnut, että kirjoitti suuren osa materiaalista jo ennen liittymistään bändiin. Kappaleet on toki kreditoitu koko yhtyeelle, mutta totuus on jäänyt hämäräksi. Kotzenin ura Poisonissa ei kestänyt vuotta 1993 pitemmälle, sillä loppuvuodesta kitaristi sai edeltäjänsä tavoin kenkää. Syyksi paljastui herran suhde bändin rumpalin Rockettin sen aikaiseen kihlattuun.

Jopa Metal Hammerissa aikanaan myönteisen arvion saaneen ”Native Tonguen” julkaisusta on kulunut 30 vuotta, joten levyn voi pitkästä aikaa kaivaa pölyisestä hyllystä ja muistella grunge-kauden parempia tunnelmia.

7-/10

Ilkka Järvenpää

1. Native Tongue
2. The Scream
3. Stand
4. Stay Alive
5. Until You Suffer Some (Fire And Ice)
6. Body Talk
7. Bring It Home
8. 7 Days Over You
9. Richies’s Acoustic Thing
10. Ain’t That The Truth
11. Theatre Of The Soul
12. Strike Up The Band
13. Ride Child Ride
14. Blind Faith
15. Bastard Son Of A Thousand Blues

+ artikkelit

Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.