Thrash-veteraani Annihilator julkaisi tammikuussa 2020 uransa 17. täyspitkän ”Ballistic, Sadistic” Silver Lining Music- yhtiön kautta. 40-vuotisen uran aikana kanadalaisyhtye on viilannut kokoonpanoaan urakalla, mutta tähän levyyn tultaessa johtotähti Jeff Waters oli hoitanut studiossa kaiken muun paitsi rummut. Saattoi olla niin, että vuonna 2017 julkaistulla edellisellä levyllä ”For The Demented” herra itse hoiti myös tämän osaston. Tällä uutukaisella kannuttelun hoitaa Fabio Alessandrini.
Albumin takakanteen on poikkeuksellisesti saatu kuvat muusta porukasta, jossa vaikuttavat Rich Hinks bassossa ja Aaron Homma kitarassa. Mitä tulee levyn kanteen, niin omassa digipack- versiossani se on kolmiulotteinen. Kahleissa olevan naisen silmät muuttuvat kirkkaista kuolleiksi, oikein miellyttävä vaikutelma. Tämä nyt ei aivan ennenkuulumatonta ole yhtyeeltä, nimittäin ”Feast”-albumin digipack versiossa käytettiin samantyylistä painatusta.
Levyn aloittaa ”nimikkobiisi” ”Armed To The Teeth”, joka paneutuu kiusaamiseen ja siihen, kuinka se koituu ajan saatossa omaksi kohtaloksi. Kappale ei sinänsä nosta suurta innostusta. Kitarariffit ovat jämäköitä ja maistuvia, mutta soolo on sitten jo todella ihmeellistä vinguttamista. Myös Jeffin vokaalit jättävät paljon toivomisen varaa.
Heti seuraavassa vedossa ”The Attitude” korostuu vielä vahvemmin Jeffin heikko ulosanti. Kappale on ripeä tempoinen ja kuulostaa siltä, kuin Jeff jäisi laulussa rytmin kyydistä kertosäkeessä, vaikka kyseessä on vain parin sanan mittainen osio. Biisin puolenvälin jälkeen tulee aivan loistava riffi, joka harmikseni kestää ainoastaan sen kymmenisen sekuntia. Tämän makean kymppisekuntisen jälkeen mopo taas kerran karkaa lapasesta ja mielikuvissani Waters soittaa kaikki soittimet biisille…. samaan aikaan. Onnekseni tämä omituinen hakkaaminen ei kestä neljää minuuttia kauempaa.
Seuraava kannanotto on ”Psycho Ward”, joka kertoo perheväkivallasta. Mitään sanomaton ja aneeminen biisi ei parane kuuntelukertoja lisäämällä. Kappaleen tarjoama olotila on lähinnä masentunut, enkä ihmettele yhtään, jos tämän jälkeen haluaa hakata vaimonsa.
Agressiivisuutta löytyy myös kappaleesta ”Dressed Up For Evil”. Biisi kertoo paholaisesta miehen ruumiissa, miehestä, joka alistaa ja käyttää muita hyväkseen ja kokee olevansa kaiken muun yläpuolella. Myös tässä biisissä onnutaan sovitusten kanssa, eivätkä musiikki ja sanat kulje tasapainossa keskenään.
Levyltä puuttuvat suoraviivaisemmat kappaleet, jotka kantaisivat hyvää otetta maaliin asti. Poikkeuksen tekee seitsemäs raita ”Riot”. Biisi alkaa järisyttävän kovalla riffillä ja Watersin rouhea vokaalisuoritus jopa sopii tähän sovitukseen. Kertosäkeen riimittely saa sävellyksen porautumaan päähän. Biisin tunnelma on kunnon old-school meininkiä ja nostaa yhtyeen vanhat kunnon kulta-ajat mieleen. Kappale on selkeästi levyn paras veto, mutta harmiksi myös lyhin.
Eniten tässä vaiheessa mieltäni painaa vokaalit sekä hyvien riffien pilaaminen oudolla kitaran rääkkäämisellä. Jeff Watersin olisi syytä jo tarjota laulajan paikkaa kyvykkäämmälle. jonkin yhtyeen entisen jäsenen palkkaaminen nostaisi varmasti kiinnostusta vanhoissa faneissa bändiä kohtaan.
”Alice In Hell” -albumilla laulanut Randy Rampage kuoli vuonna 2018 ja toinen laulajana toiminut herra Coburn Pharr vuosi sitten, joten heistä on turha haaveilla, mutta Dave Paddenin nimi nousee tuon tuosta fanien keskuudessa pintaan, kaveri toisi albumille melodioita sekä kuviot olisivat tuttuja 10 vuoden kokemuksella. Dave ehdottomasti kasvattaisi yhtyeen elinkaarta. Waters näyttää nyt tajunneen ongelman ja kiinnitti entisen Iced Earth -keulamies Stu Blockin vuoden 2022 ”Metal II” -uudelleen versioinnille.
Joku taannoin kirjoitti levystä: ”Parasta mitä Annihilator on tehnyt sitten ”King Of The Kill” (1994) -levyn jälkeen”. Pienoiset aivosoluni ovat pyyhkineet muististani edellisen (”For The Demented”) annin, mutta jos näin on, niin en todella aio raiskata korviani ottamalla tätä edellistä teosta kuunteluun.
Tyystin läpimädästä albumista ei ”Ballistic, Sadisticin” kohdalla ole kyse, levy on tuotettu ammattitaidolla, joka tekee soundimaailmasta selkeän, eikä mikään tietty soitin jätä muita varjoonsa. Tunnelma on aggressiivinen sekä vihainen, juuri niin kuin Waters on kuvaillut. Mikäli jaksaa kahlata läpi kappaleiden sekamelskan, löytää kyllä myös sitä mirhamia korville. Biiseissä on kohtansa, joita voisi kuunnella enemmän, mutta tällainen hetki kuivuu kasaan yhtä nopeasti kuin alkoi.
”Ballistic, Sadistic” tarjoilee väkevää thrash-meininkiä jämäkällä soundilla kymmenen kappaleen verran, yhteiskestoltaan levylle tulee mittaa vaivaiset 45 minuuttia. Albumilla otetaan kantaa ihmisten harmaaseen puoleen, kuten perheväkivaltaan, koulukiusaamiseen ja narsismiin. Vaikka Annihilator ei nyt aivan genren kärkipään yhtyeisiin enää kuulu, vuosien kokemus, albumille käytetty työmäärä ja erityisesti rakkaus lajiin tekevät tästä uutukaisesta tuotannollisesti kilpailukykyisen kokonaisuuden.
Mitä tulee levyn kappaleisiin, mistään huippusuorituksesta ei ole kyse. Tähän vaikuttaa varmasti Watersin halu tuoda oma tarina julki sanoitusten muodossa ja täyttää se lopuksi niin sanotulla musiikilla. Sovituksissa onnutaan suurimmaksi osaksi metsään. Tässä projektissa Waters on toimitusjohtaja, myyntiedustaja ja duunari. Jatkossa olisi syytä jakaa työtehtäviä useammalle rokkarille.
Tämä albumi on edelleen viimeisin uutta materiaalia käsittänyt Annihilator-studiolevy, tosin vielä julkaisematon pitksäsoitto on Watersin mukaan viimeistelty jo vuonna 2023.
6-/10
Jussi Krannila
1. Armed To The Teeth
2. The Attitude
3. Psycho Ward
4. I Am Warfare
5. Out With The Garbage
6. Dressed Up For Evil
7. Riot
8. One Wrong Move
9. Lip Service
10. The End Of The Lie
Järvenpään Robin Hood, sijoittaa rahansa pienempien bändien fyysisiin levyihin. Genre suhteellisen laaja, aina rockista death metalliin. Parhaiten uppoaa perinteinen metalli tarttuvien melodioiden kera. Vapaa-aika ja harrastukset jotka ovat hyvinkin rajalliset kuluvat pääsääntöisesti mökillä kaikenlaiseen puuhasteluun, kalastuksesta puiden pilkkomiseen. Parasta mitä on: Kesäyöt, olut ja Heavy Metal! 🤘
 Metalliluolan arvio, Jussi Krannila.){kind=link}