Teemalevyistään myös myöhempinä vuosina tunnettu Alice Cooper uskalsi 35 vuoden jälkeen palata Stevenin tarinaan ”Welcome To My Nightmare” debyyttisoolonsa jälkeen. Tätä 10 vuotta täyttävää kakkososaa ”Welcome 2 My Nightmare” edeltänyt ”Along Came A Spider” oli pettymys, joten odotukset uudelle albumille olivat pelonsekaisia.
Paluun entiseen tekivät päämiehen rinnalla useat muut tekijät. Mukana ovat myös Cooperin kanssa kultaa 1970-luvulla vuollut tuottaja Bob Ezrin sekä vuoden 1975 levyllä esiintynyt kitaristi Steve Hunter. Ezrinin kädenjälki on havaittavissa lähes kaikissa sävellyksissä. Jopa Dick Wagner tekee vierailun, mitä useat fanit pitivät varsinaisena sankaritekona. Ja luonnollisesti se kaikkein tärkein eli tarinan protagonisti Steven on vahvasti läsnä myös tällä teoksella.
“Welcome 2 My Nightmare” teki samalla historiaa, kun alkuperäisestä Alice Cooper -yhtyeen kokoonpanosta hengissä olevat jäsenet kitaristi Michael Bruce, basisti Dennis Dunaway sekä rumpali Neal Smith liittyivät mukaan ja tulkitsivat Alicen kanssa kolme kappaletta. Kolmikko myös osallistui kukin yhden biisin sävellystyöhön. Sama kaava toistettiin kuusi vuotta myöhemmin ilmestyneellä ”Paranormal”-albumilla.
Albumi ei tietenkään päihitä ensimmäistä osaa, ja sellaisen odottaminen on täysin epärealistista. Cooperin tällä vuosituhannella julkaisemista studiolevyistä useimpia on kuvattu paluuksi vanhaan 40–50 vuoden takaiseen soundiin, tosiasiassa lähinnä tätä ollut levy ”The Last Temptation” unohtui jo 1990-luvulle. Vanhakantaisia hetkiä on toki levyjen sisällä ollut useita ja Cooperin alkuperäisjäsenten päästessä esille heidän yhteissoittonsa luo siltaa muistoissa kullattuun aikakauteen.
Tämän levyn singleksi nostettu ”I’ll Bite Your Face Off” on alkuperäisen Alice Cooper -miehistön tarttuva ja 40 vuoden takaisin tunnelmiin kurkottava, paikotellen Rolling Stonesin ja The Whon sointukulkuja seuraava sovitus. Soolot ovat puhdasta blues rockia ja ensi kuuntelusta asti vakuuttanut raita nousee yhä muun materiaalin yläpuolelle. Muut kaksi bändin esitystä ”Runaway Train” sekä ”When Hell Comes Home” eivät yllä samalle tasolle, mutta erityisesti jälkimmäinen on synkemmällä tarinallaan ja osuvalla soundillaan mielenkiintoinen lisäys Cooperin diskografiaan.
Dick Wagnerin Cooperin kanssa kirjoittama ”Something To Remember Me By” tavoittelee ensimmäisen osan “Only Women Bleedin” majesteettisuutta, kyseessä lienee täysin tarkoituksellinen linkitys, sillä Wagner sävelsi myös vuoden 1975 klassikkoballadin. Bob Ezrinin panoksen kuulee parhaiten ensimmäiseltä levyltä kaikuja hakevan”The Underture” -paatöksen hienoissa melodioissa, ja tämä osoittaa mihin suuntaan albumia olisi pitänyt viedä.
Ezrin on kieltämättä onnistunut vangitsemaan levylle vanhakantaisen, ja samalla kirkkaan äänimaailman, jonka nostovoimalla Alice Cooper pystyy liitämään musiikin yllä käytännössä silmät puoliummessa. Kappaleiden osalta sen sijaan tuntuu kuin liito olisi liian kovassa vapaapudotuksessa, ”Disco Bloodbath Boogie Feverin, ”Last Man On Earthin”, sekä ”Summertime Bluesia” jo räikeästi lainaavan ”Ghouls Gone Wildin” kaltaiset biisit ovat yksittäisinä hauskoja, mutta niiden sekavuuden takia levyn punainen lanka ei pysy kasassa. Musiikki poukkoilee epätoivoisesti Cooperin historian ja 2010-luvun modernien vaikutteiden välillä. Näin Alice on toki toiminut useasti, mutta aina tarinan ehdolla. Nyt musiikin oveluutta alleviivataan monessa kohtaa niin, että siihen kompastutaan.
Nostalgia kantoi levyn Cooperin parhaimpaan menestykseen kotimaassaan sitten ”Trashin”, mutta mihin saakka ”Welcome 2 My Nightmaren” noste fanien ja kriitikoiden silmissä todellisuudessa riittää? Sitä kaikkien toivomaa menneisyyden uudelleenluontia ei todistettu, yksinkertaisesti koska Alice Cooper vuonna 2011 ei ollut enää toisinto Alice Cooperista vuonna 1975, vaikka vanha mustasilmä kuinka tätä yrittäisi. Ja yritys oli kieltämättä hyvä.
7/10
Ville Krannila
1.I Am Made Of You
2.Caffeine
3.The Nightmare Returns
4.A Runaway Train
5.Last Man On Earth
6.The Congregation
7.I’ll Bite Your Face Off
8.Disco Bloodbath Boogie Fever
9.Ghouls Gone Wild
10.Something To Remember Me By
11.When Hell Comes Home
12.What Bay Wants
13.I Gotta Get Outta Here
14.The Underture
15.We Gotta Get Out Of This Place
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}