Sweden Rock Festival 10.6.2016 Raportti

IMG_0457

Perjantaista oli luvassa festareiden epävakaisin päivä. Iltapäivän aikana kävijöitä koettelivatkin lukuisat ukkoskuurot. Rock Am Ringin katastrofiin ei kuitenkaan onneksi saatu toisintoa ja vesimassat väistyivät lopullisesti alkuillasta. Auringonpaisteesta huolimatta illan pimetessä lämpötila putosi ennätysalhaisiin lukemiin, joten ylimääräisellä vaatekerrastolla varustautuminen oli paikallaan. Esiintyjien osalta luvassa oli viikon perinteisin päivä kasarimeiningillä, toki yksi odotettu reunion likaisemman rockin puolelta saatiin sekin iloksemme todistaa.

Heti alueelle saapuessamme huomiomme kiinnittyi ruotsalaisen meille aiemmin lähes tuntemattoman 220 Voltin esitykseen. Herrat painoivat perinteisen tyylin heavya niin hyvällä otteella, että 1980-luvulta toiminnassa olleen bändin levyjä oli saman tien lähdettävä etsimään lukuisista alueelta löytyvistä kaupoista. Valitettavasti yhtäkään ei silmiimme osunut ja saimmekin asiantuntijoilta kuulla yhtyeen kiekkojen olevan suhteellisen harvinaista tavaraa.

Lemmy Stagella vielä aurinkoisessa säässä esiintynyt Epica keräsi ajankohtaan nähden mukavasti porukkaa sinfonisen metallinsa kuulijaksi. Tämän kaltainen musiikkityyli vertautuu väkisin Nightwishiin ja Simone Simons ei lavan haltuunotossa onnistunut Floor Jansenin tavalla. Bändin musiikki on taidokasta, mutta muutaman biisin jälkeen päähuomio kiinnittyi enemmän kosketinsoittajan mielenkiintoiseen kaareutuvaan instrumenttiin. Ehkä tämäkin yhtye antaisi paremman vaikutuksen sisätiloissa ja pienemmällä lavalla. Toivottavasti Epica Suomeen rantautuu tulevan ”The Holographic Principle”- albumin myötä.

Sweden Stagen seuraavaksi vallannut Loudness esiintyi hyväntuulisena ja kyseisen lavan osalta parhaimmilla soundeilla tähän mennessä. Japanihevin veteraanit ovat kasarifestareiden vakiokamaa ja Sweden Stagella oli hyvä tunnelma yhtyeen räimiessä läpi reilun tunnin settinsä. Yleisöä olisi saanut olla enemmänkin tässä vaiheessa, mutta panimme merkille kauempana baarialueellakin nyrkit olivat pystyssä ”Shadows Of War”- sekä ”The Power Of Truth” vetojen aikana.

gh2

Loudnessin aikana sadekuurot alkoivat kastella festarialuetta ja rankimmassa vaiheessa oli hakeuduttava tiiviiseen rykelmään telttaan pakoon vesimassoja. Odotellessa Glenn Hughesin setin alkua oli mukava tehdä tuttavuutta norjalaisten ja ruotsalaisten hevifanien kanssa, ja paljon keskustelua saatiinkin aikaan kasarifestareiden nykytilanteesta. Ilmeisesti ainakaan Norjassa tilanne ei ole juuri Suomea parempi tältä osalta, vaan melodinen hard rock tuntuu olevan lamassa laadukkaiden yhtyeiden määrästä huolimatta.

Aurinko palasi kehiin sopivasti kun The Voice of Rock aloitti keikkansa. Hughes oli ääneltään väkevässä kunnossa ja kun alkuun kajahti Deep Purple-klassikko ”Stormbringer” ei paljoa valittamista jäänyt. Keikka tarjosi monipuolisen kattauksen miehen materiaalin Purplen, Trapezen ja Hughes/Thrallin aikakausilta. Mukana oli myös soolomateriaalia ja ilahduttavasti kaksi kappaletta miehen Black Country Communion-projektilta. Glenn keräsi melkoiset suosionosoitukset ilmoittamalla jo aiemminkin toki tiedossa olleen BCC:n palaavan jälleen voimalla kehiin ensi vuonna ja nähtävän myös jatkossa Sweden Rockissa. Hughesin taustayhtye kitaristi Søren Andersen sekä erityisesti rumpali Pontus Engborg tekivät hienoa työtä ja voimatrio kuulosti soundeiltaan erinomaiselta. Lopussa kuullut Purple-ikivihreät ”Mistreated” ja ”Burn” kruunasivat esityksen. Hughesin kristallinkirkas ääni sai aikaan samanlaisia väristyksiä kuin King Diamondin edellisen illan falsetit, on hienoa huomata että mestarit ovat edelleen vedossa.

litaf3

Naispuolista mestaria päästiin seuraamaan Lemmy Stagella kun Lita Ford marssi lavalle sadepisaroiden jälleen koetellessa paikalle saapunutta kohtalaisen runsasta väkimäärää. Kaatosadetta ei onneksi tullut ja tämän jälkeen sää kirkastui loppuillaksi. Lita markkinoi vahvasti tuoretta elämänkertaansa ”Living Like A Runaway” ja soitti kyseisen levyn nimikappaleen, useat kävijät olivat myös käyneet aiemmin metsästämässä rokkarin nimikirjoituksen kyseiseen teokseen. Litan äänessä vuodet ehkä jo kuuluivat, mutta Elton John-coveri ”The Bitch Is Backin,” Runaways-lainan ”Cherry Bombin” ja setin päättäneiden klassikoiden ”Close My Eyes Forever” sekä ”Kiss Me Deadly” takana oli aito soittamisen ja kasarimeiningin riemu.

foreig3

Vaikka laadukkaita livepätkiä on verkosta ja DVD:ltä todistettu, ennakkoasenne nykyistä Foreigneria kohtaan on ollut hieman skeptinen. Kelly Hansen osoittautui kuitenkin todella mieheksi paikallaan, laulaen vanhat hitit voimalla ja uskolliseksi. Vaikka Lou Gramm on yksi AOR-genren tunnistettavimmista ja sitä myötä parhaista äänistä, ei Hansenin tulkinta jäänyt millään tavalla varjoon. Myös muu taustayhtye alkaen vauhdilla ja vimmalla soittaneesta basisti Jeff Pilsonista kitaristi ja multi-instrumentalisti Thom Gimbeliin esiintyi vuosien tuomalla varmuudella ja hyvästä bändikemiasta kertovalla vapautuneisuudella. ”I Want To Know What Love Is” keräsi ympäriltä muutamia ”liian kulunut veto” kommentteja, mutta kyllä vanhalla hevipapalla kyynel oli silmäkulmassa kun tämän livenä viimeinkin kuuli. Raskaammalle osastolle sopivasti päätösraita ”Hot Blooded” oli hieno viimeistely illan yhdelle parhaista suorituksista, jonka ainoa miinuspuoli oli sen väistämättä liian lyhyt kesto.

image

Foreignerin setin lomassa toimittajat piipahtivat odotettuun Twisted Sisterin pressitilaisuuteen. Vartin kestäneessä sessiossa vanhat glam rokkarit saivat vastailla varsin kuluneisiin kysymyksiin uransa päättämisestä ja tulevista USA:n presidentin vaaleista. Ja Mike Portnoylta lienee kysytty jokunen kerta aikaisemminkin miltä tuntuu soittaa Twisted Sisterissa ja korvata viime vuonna menehtynyt AJ Pero. Yhtye kertoi samassa yhteydessä kuitenkin suunnitteilla olevan uusia DVD-julkaisuja sekä vinyyliboksia vielä tämän vuoden aikana, joten bändin perintö jatkuu keikkailun loppumisen jälkeenkin tätä myöten vahvana.

hella6

Festareiden todennäköisesti odotetuin comeback nähtiin Lemmy Stagella, kun The Hellacopters palasi lavalle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008. Paluu tapahtui alkuperäiskokoonpanolla ja yhtye esitti vuoden 1996 klassikkolevynsä ”Supershitty To The Max!” kokonaisuudessaan. Vaikka uutta musiikkiakin bändiltä on julkaistu, toistaiseksi jatkosuunnitelmat ovat avoimena. Nicke Anderssonin johtama poppoo räiski likaista rockiaan hyvällä asenteella ja eturiviin pakkautuneet fanit olivat syystäkin ekstaasissa. Kriitiikkiä tuli sen sijaan juuri tapahtuneen paluun perussyystä. Bändin debyyttilevyn ollessa melko suoraviivaista rockia, paluukeikalle olisi saattanut sopia paremmin laajempi katsaus yhtyeen tuotantoon, josta löytyy selvästi enemmän monipuolisuutta myöhemmiltä vuosilta. Joka tapauksessa The Hellacopters poistui lavalta voittajina ja uusvanha kappale ”My Mephistophelean Creed” istui hienosti muun setin mukaan liveareenalle. (VK)

Festarialueen reunalle sijoitettu Sweden Stage keräsi väkeä pitkin päivää lavan reunoilta löytyvien levykauppojen, grillien ja baarien ansiosta. Kello 20.45 lavalla aloittanut Gamma Ray ei kuitenkaan aivan valtaisaa yleisöä kerännyt. Yhtye veti joka tapauksessa hämärtyvään iltaan mukiin menevän reilun tunnin mittaisen keikan. Bändi oli sitten viime kerran palkannut vokaaleihin Kai Hansenin rinnalle Frank Beckin, mikä hieman mietitytti koska tähtihetket koettiin ainoastaan Hansenin hoitaessa lauluosuudet. Myöskin lauluvuorojen kohdalla oli ajoittain pientä epäselvyyttä, mikä kuitattiin naureskelulla ja toikin pienen hymyn kuuntelijalle. Helloween-kappale ”I Want Out” iskettiin ulos jo yllättäen neljäntenä raitana ja jäi parhaiten mieleen hauskalla Jamaica-tyylisellä keskivaiheen jammailulla sekä yleisön huudattamisella. Keikkaan oli tiivistetty vielä kaksi encorea, ”To The Metal” ja keikan päättänyt aina toimiva ”Send Me A Sign.” Ikipirteä Kai Hansen hoiti konsertin ammattilaisen ottein, vaikka olisikin varmasti toivonut tämän kokoiselta festarilta enemmän väkeä lavansa eteen. (JK)

Päälavan viimeisteli perjantain osalta itseoikeutetusti Twisted Sister. Dee Snider joukkioineen on ilmoittanut käynnissä olevan ”Forty And F**k It Farewell Tourin” olevan todella viimeinen mahdollisuus nähdä bändi livenä. ”Me emme ole Scorpions tai Judas Priest. Me todella lopetamme tämän homman!” julisti Snider lavalta. Laulaja on edelleen 60 vuotta täyttäneenä väkevässä kunnossa. Sixpack on tiiviimpi kuin puolta nuoremmilla kehonrakentajilla ja ääni on edelleen tallella. Snider tuskin tulee jättämään lavoja ja luvatun soololevyn lisäksi Twisted Sisterin klassikoita saataneen kuulla miehen omilla keikoilla jatkossakin. Sen sijaan erityisesti kitaristit Jay Jay French ja Eddie Ojeda näyttivät jo siltä, että viimeinen kiertue on heille aivan paikallaan. Soitto kulki joka tapauksessa mainiosti.

ts30

Settilista oli tutun turvallinen. Snider lupasi muutaman harvinaisuuden, mutta ”Destroyerin” ja encorena kuullun ”Tear It Loosen” lisäksi homma oli hyvin ennalta arvattavissa. Menoa se ei toki haitannut millään tavalla, ja hurjasti mukana laulanut yleisö reagoi vahvasti jokaiseen keulamiehen yllytykseen. Snider lienee pehmentynyt vuosien varrella, eikä tuttuja yleisön kyykytyksiä nyt kuultu lainkaan. ”Te ette tarvitse Twisted Sisteriä, te osaatte nämä jutut” karjui Snider lavan rampin edestä. Yleisön lämmittely jatkui Deen nautiskellessa lavalla kahvia ”fika coffee”-tyyliin, joka ilmeisesti on paikallinen termi rennosti ottamiselle. Ainakin näin viisaammat ruotsalaiset kanssakatsojat meitä valistivat. Suurimmat hitit ”I Wanna Rock” sekä ”We’re Not Gonna Take It” kuultiin jo varsinaisessa setissä ja kohokohdaksi nousikin encoren avannut loistava ”Come Out And Play.”

Bändi täydensi showta ansiokkaasti pyroilla ja loppukumarrusten aikana fiilis oli toisaalta haikeiden jäähyväisten myötä surumielinen, mutta myös Twisted Sisterin pitkää uraa kunnioittava. Dee ilmoitti lopuksi, että jokaisen tulisi pysyä paikallaan, sillä luvassa olisi vielä erikoisnumero. Sweden Rockin järjestäjät pistivätkin festareiden 25-vuotisjuhlien kunniaksi taivaalle vielä melkoisen ilotulituksen. Jokaisen yhtyeen fanin kannattaa ehdottomasti suunnata Porispereen elokuussa, Twisted Sister on edelleen rautaisessa livekunnossa ja nyt on se vihonviimeinen mahdollisuus todistaa legenda.

ava19

Avantasian aloittaessa lämpötila oli laskenut muutamaan asteeseen ja hengitys näkyi höyrynä ilmassa. Metallioopperoiden saralla Edguy-laulaja Tobias Sammetin vetämä projekti hakee vertaistaan, ja heti alkuun vierailevat vokalistit Michael Kiske, Jorn Lande, Bob Catley ja Ronnie Atkins tekivät varmaotteista työtä. Sen sijaan Sammetin hehkuttama Sweden Rockin legendastatus ampui ehkä hieman yli, kun Mr. Bigin Eric Martin saapui lavalle. Avantasia teki parhaansa, mutta väistämättä oli vaikeassa tilanteessa Twisted Sisterin ja ilotulituksen tyhjennettyä pajatson. Bändin ei niin vakuuttavan uuden levyn ”Ghostlightsin” materiaali ja lyhyempien tarttuvien vetojen sijasta ilmoille kajahtaneet 10-minuuttiset eepokset eivät aamuyön puolella viluissaan tärisseeseen festarikansaan aivan täysillä enää uponneet. Tulevalle Tuskan esitykselle toivottavasti on luvassa mahdollisesti settilistan rukkausta ja ainakin lisää esitysaikaa.

Sammet julisti nimittäin Sweden Rockissa jatkuvasti sitä tosiasiaa, että yhtyeellä on kiire, soittoaikaa on lyhennetty, nyt vähennetään välispiikkejä ja pari kappaletta joudutaan valitettavasti pudottamaan setistä. Hiukan tämä asian jatkuva jankkaaminen alkoi kuulijoita ihmetyttää, senkin ajan olisi voinut käyttää soittamiseen. Yhtyeen mahtipontinen heavy riitti kantamaan nautittavaan esitykseen, mutta sormet tönkköinä alueelta poistuessa päässä soi ainoastaan Twistareiden tulkitsema ”It’s only rock’n’roll, but I like it.” (VK)

Päivän parhaat: Twisted Sister, Foreigner, Glenn Hughes
Päivän alisuorittajat: Epica, Avantasia

Raportti : Jussi Krannila & Ville Krannila
Kuvat: Marko Syrjälä, Arto Lehtinen, Jussi Krannila & Ville Krannila

toimitus

Elmu Matkailu-sivut
Sweden Rock Festival-sivut

Katso alta kuvagalleria perjantailta:

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here