Kiss julkaisi ”Rock And Roll Over”-albumin 40 vuotta sitten

Kissin viides studioalbumi ”Rock And Roll Over” täyttää tänään 40 vuotta. Se on usein klassisen ja alkuperäisen kokoonpanon Kiss-tuotantoa tarkasteltaessa jäänyt aiemmin samana vuonna julkaistun monumentaalisen ”Destroyerin” sekä vuoden 1977 kaupallisen ja nimikappaleestaan tunnetun ”Love Gunin” varjoon. Levy oli kuitenkin yhtyeen huippukauden parhaimpia tuotoksia niin materiaaliltaan kuin tuotantoarvoiltaankin ja laadultaan selvästi tasaisempi kuin sitä seurannut ”Love Gun.”

”Destroyer” oli ollut tuottaja Bob Ezrinin tekniikan ja yhtyeen kehittyneen sävellystyön taidon näyte. Seuraavalle levylle osittain aikaa säästääkseen ja palatakseen perusasioihin, Kiss otti tuottajaksi huippusuosion saaneen livealbumi ”Kiss Aliven” miksanneen Eddie Kramerin. Kramer ei ollut Ezrinin kaltainen perfektionisti, mutta tuli paremmin toimeen jo haasteeksi muodostuneiden Ace Frehleyn sekä Peter Crissin kanssa. Tätä kautta johtohahmot Paul Stanley ja Gene Simmons halusivat myös varmistaa albumin saamisen kauppoihin sovitussa ajassa.

”Destroyerin” ollessa selkeästi studiotuote, jolla hyödynnettiin eri tekniikoita ja jopa orkesterisovituksia, ”Rock And Roll Overille” haettiin jälleen livetunnelmaa ja raakuutta kuitenkin yhtyeen vahvistuneen identiteetin sekä suuremman soundin säilyttäen. Nauhoitukset käynnistyivät syyskuun lopussa 1976 New Yorkin Star Theatressa ja homma oli valmis reilut kaksi viikkoa myöhemmin. Tavoitteena oli saada levylle erityisen kirkas ja erottuva rumpusoundi, joten Peter Criss laitettiin soittamaan osuutensa erilliseen kylpyhuoneeseen kuulokkeiden kanssa.

Materiaali oli klassista aikakauden Kissiä ja edelleen levyyn verrattuna palattiin selvästi suoraviivaisempaan ja bändin perusteemoja hyödyntävään ilmaisuun. Stanley ja Simmons vastasivat lähes kaikesta uudesta materiaalista, tämän lisäksi yhtyeen vuonna 2003 menehtynyt lavamanageri Sean Delaney osallistui muutaman biisin kirjoittamiseen ja Criss sai oman kappaleensa ”Baby Driver” läpi tiukasta seulasta.

”Rock And Roll Over” oli ensimmäinen Kiss-albumi, jolla Ace Frehley ei saanut nimeään yhdenkään biisin krediitteihin. Ace kirjoitti sessioihin kappaleen ”Queen For A Day,” mutta ei suostunut muun yhtyeen vaatimuksista huolimatta vielä lauluhommiin joten biisi jäi sivuun. Kitaristi piti kuitenkin levyn musiikillista suuntausta ja levytyskokemusta selvästi parempina kuin ”Destroyerin” mekaanisempaa lähestymistapaa:

”Rock And Roll Over” oli raaempi levy, mutta samalla mielestäni lähempänä aitoa Kissiä. ”Destroyer” oli ollut enemmän Bob Ezrinin luomus. Sessiot olivat mukavia, tulin hyvin toimeen Eddien kanssa ja hän sai parhaat soundit esiin kitarastani.

Stanley kirjoitti ”Hard Luck Woman”– singlen inspiraationaan Rod Stewartin vuoden 1971 jättihitti ”Maggie May”. Paul harkitsi jopa sen antamista The Faces-laulajalle, mutta Simmons ylipuhui Stanleyn pitämään biisin Kiss-arsenaalissa. Kuten edellisen levyn ”God Of Thunder,” kappale annettiin toiselle bändin jäsenelle laulettavaksi ja Peter Criss hoiti homman – osittain koska rumpali omasi Stewartia muistuttavan raspiäänen ja osittain edellisen albumin balladi ”Bethin” kaupallisen menestyksen toistamiseksi. Biisistä kuvattiin video ja se oli mukana myös seuraavan vuoden ”Alive II”-tuplalla. Myöhemmin on paljastunut, ettei sitä koskaan esitetty livenä vaan kyseinen esitys oli peräisin soundcheckista ja yleisöäänet dubattiin jälkikäteen.

Crissin ”Baby Driver” oli puolestaan vanhaa perua ja entisen bändikaverinsa Stan Penridgen kanssa kirjoitettu kappale. Peter on myöhemmin purkautunut kappaleen taustoista katkeransävyisessä elämänkerrassaan:

Gene ja Paul suostuivat ottamaan yhden biisini levylle, ja sitäkin heidän oli muuteltava. Alkuperäinen demo ”Baby Driverista” oli hieno ja sielukas, mutta niiden mulkkujen oli päästävä sorkkimaan sitä. He olivat kuin kaksi Gestapon agenttia, ja ajauduimme jatkuvasti riitoihin sovituksista. Alun perin kappale oli soul-vaikutteinen, mutta he halusivat minun laulavan sen suoremmin rock-tyylillä. Sama tapahtui ”Hard Luck Womanissa.”

 

Stanleyn itse laulamat kappaleet ”I Want You” ja ”Makin’ Love” ottivat vahvat vaikutteet brittiläisestä hard rockista. Biisien sovituksista ovat kuultavissa niin Bad Company, Led Zeppelin, Free ja Deep Purple. Sovitukset kuitenkin puserrettiin Kissin vahvan amerikkalaisen puristimen läpi niin, että ne kuulostivat suurilta, mahtipontisilta ja ennen kaikkea täydellisesti suurille areenoille sopivilta. Paul kuvailee albumin päättävää ”Makin’ Lovea”:

”Makin’ Love” oli kunnianosoitus Led Zeppelinille ja erityisesti ”Whole Lotta Love”- kappaleelle, mutta äänialani oli paljon suppeampi silloin. Jos olisin tehnyt biisin myöhemmin, se olisi varmasti kuulostanut enemmän Zeppeliniltä, mutta samalla se ei olisi enää ollut niin suora ja spontaani esitys.

”I Want You,” ”Makin’ Love” sekä ”Take Me” merkitsivät paluuta edellisen levyn jossain määrin erilaisia polkuja kulkeneista tarinoista suoraviivaisen rock-tähden elämänkerrallisiin kertomuksiin. Mistään rakettitieteestä ei ollut kysymys Paulin laulaessa: ”Put your hand in my pocket, grab onto my rocket, sittin’ in the back, her head down in my lap”. Keulamies oli itse tyytyväinen lopputulokseen:

Pidin levystä, tulloin olimme huipulla ja se heijastui materiaalin teemoihin. Tuolloin omissa kappaleissani oli rehellisyyttä, joka tuli levylle luonnollisesti pakottamatta. Kehityin vuosien varrella paremmaksi säveltäjäksi, mutta biisit eivät sen myötä aina välttämättä parantuneet. ”Mr. Speed” ja muutamat muut kappaleet olivat suoria vetoja, joita en pystyisi nykyään enää missään nimessä kirjoittamaan.

Levyn tunnetuin kappale on todennäköisesti ”Calling Dr. Love”, joka on edelleen yksi Simmonsin persoonaan tiukimmin liitettyjä esityksiä ”God Of Thunderin” ohella. Gene otti biisin idean televisiosta katsottuaan Three Stooges-ohjelmaa, jossa sairaalan kaiuttimet kutsuivat käytäviltä eri tohtoreita. Musiikillisesti se juontui vanhasta demosta ”Bad Bad Lovin’”, joka julkaistiin alkuperäisessä muodossaan vuoden 2001 Kiss-boksilla.

Myös kyseistä biisiä levyllä seurannut ”Ladies Room” oli klassista Simmonsia, jossa ideana oli vain ja ainoastaan tapaaminen naistenhuoneessa. Basso on selvästi pinnassa ja Crissin omintakeinen rumputyyli tulee hienosti esille tässä kappaleessa. Rumpali saa usein krittiikkiä osakseen, mutta Kissin 1970-luvun soundille hän oli olennainen osatekijä. ”Ladies Room” pääsi mukaan heti seuranneen kiertueen livesettiin, mutta on kuultu hyvin harvakseltaan sen jälkeen.

Genen ”Love ’Em And Leave ’Em” kappaleesta kuvattiin musiikkivideo ”Rock And Roll Over”-kiertueen harjoituksissa marraskuun puolivälissä, vanhaan ”Rock And Rolls Royce”-riffiin perustunut sävellys ei ollut levyn parhaita vetoja, mutta yhtyeen vangitseva esitys nostaa hiukan keskinkertaisemmankin biisin korkeammalle energiatasolle. ”See You In Your Dreams” oli sen sijaan Simmonsin 1970-luvun tuotannossa virkistävällä tavalla melodinen ja erilainen sovitus. Basisti levytti biisin uusiksi selvästi paremmalla sovituksella pari vuotta myöhemmin ilmestyneelle soololevylleen. Simmons:

Alkuperäisellä demolla oli useita naisia laulamassa taustalla, Katey Sagal (Pulmuset, Sons Of Anarchy-näyttelijä) jonka kanssa tuolloin seurustelin, oli myös mukana. He lauloivat lisäksi ”Calling Dr. Loven” ensimmäisessä demoversiossa. En pitänyt tyylistä, jolla ”See You In Your Dreams” päätyi Kissin levylle, joten tein sen uusiksi myöhemmin.

 

Levyn ensimmäisenä singlenä pukattiin ulos reilu viikko ennen albumin ilmestymistä ”Hard Luck Woman”, joka ylsi parhaimmillaan sijalle 15. Toisena sinkkuna markkinoille saatiin helmikuussa 1977 ”Calling Dr. Love” ja sijaluku oli lähes sama eli 16. Biisit eivät olleet huippuhittejä ”Bethin” tavoin, mutta markkinakoneisto jauhoi tästä huolimatta sellaisella tehokkuudella, että nekin saivat hyvin radioaikaa ja tätä kautta siivittivät bändin menestyskulkua.

”Rock And Roll Over” ylsi todella koviin myyntilukuihin myyden kultaa jo pelkästään ennakkotilausten voimasta ja nousi Billboardin listalla 11. paikalle. Platinalevy saatiin haltuun tammikuussa 1977 vain pari kuukautta julkaisun jälkeen. ”Rock And Roll Over Tour” jatkoi ”Destroyer”- kiertueen menestyskulkua ja Kiss oli pian Amerikan kohutuin rock-yhtye. Alkuvuodesta 1977 bändi vieraili ensimmäistä kertaa Japanissa saaden hysteerisen vastaanoton. Tuoreen levyn materiaali istui hyvin liveareenoille ja vuosien varrella lähes jokainen sen biisi on kuultu jossain muodossa livenä. Setin vakiokalustoon nopeasti muurautuneen ”Calling Dr. Loven” lisäksi ”I Want You” ja ”Makin’ Love” ovat jääneet vahviten Kiss-fanien mieleen ja niitä on saatu kuultaviksi yhtyeen konserteissa viime vuosinakin.

Kissin julkaisutahti vuosina 1974–1979 hakee edelleen vertaistaan, studiolevyjä ilmestyi viiden vuoden aikana seitsemän. Lisäksi markkinoille tyrkättiin kokoelmia, livejulkaisuja ja kaikkien jäsenten soololevyt. Tuossa massassa ei ollut ihme, ettei aivan jokainen levy nauti edelleenkään ansaitsemaansa klassikkostatusta. ”Rock And Roll Over” ei siis hurjista myyntiluvuistaan ja useista klassikkokappaleistaan huolimatta ole aivan noussut sille arvostustasolle, joka kieltämättä ”Destroyerilla” on. 40 vuotta myöhemmin levy on kuitenkin mainio esimerkki Kissin kyvystä muokata yksinkertaisista aineksista – edelleen yksinkertaista, mutta hyvältä maistuvaa ja takaraivoon painuvaa hard rockia. ”Rock And Roll Over” saa kuuntelijan yhä hyvälle tuulelle vuonna 2016 ja siitä Kississä loppujen lopuksi aina on ollut kysymys.

Teksti: Ville Krannila

Lue Metalliluolan 40 v. artikkeli Kissin ”Destroyer” – albumista linkistä.

Katso alta kuvagalleria levyn ja siltä lohkaistujen singlejulkaisujen kansikuvista:

 
 

Alla katsottavissa levyn musiikkivideot:

Kommentit

kommentit