Forcefeedfailed – Tides (2017)

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja
MAINOS:




[three_fourth]Turkulaisen Forcefeedfailedin debyytti täysipitkä “Tides” näki päivänvalon maaliskuussa. Yhtye on valmistellut albumiaan kaksi vuotta ja koko prosessi on toteutettu DIY-periaatteella myös julkaisun tapahtuen bändin itsensä toimesta. Periaatteena on myös levyn ja materiaalin työstäminen kiireettä mahdollisimman valmiiseen muottiin ennen keikkailua, joka laajemmassa mittakaavassa on vasta tulossa tulevaisuudessa.

Tyylilajina Forcefeedfailedilla on varsin perinteinen progressiivinen metalli. Dream Theater vahvimpana vaikutteena tuntuu puskevan läpi, mutta soundista löytyy myös omaa tavaramerkkiä ja haettu 1990-luvun aitous korostuu kokonaisuudessa varsin miellyttävänä äänimaailmana.

Vuosikymmenen kasassa olleella yhtyeeltä sopii jo debyytillään odottaa vahvaa osaamista, ja tässä myös onnistutaan. Bändin progemetalli kulkee sujuvasti ja nopeastikin suuntaa vaihtavat kappaleet rakentuvat mallikkaasti. Hyvin dream theatermaisia sovitusratkaisuja toki viljellään, mutta amerikkalaisten satunnainen puuduttavuus on saatu vältettyä eikä ylimääräiseen sooloiluun sorruta.

Musiikin osalta yhtye varsinaista uutta tarjoamatta on hyvin vahvasti genren huippujen tahdissa menettemättä omaleimaisuuttaan. Vokalisti Tuomo Häikiön jonkin verran horjuva tulkinta vie kuitenkin voimaa kappaleista ja loppua kohden kuulijan mielenkiinto alkaa väkisin herpaantua. Dream Theateristakin tuttu ”laulaja on heikoin lenkki” korttia ei viitsisi aina ottaa esiin, mutta kun musiikki lepää niin vahvissa kantimissa, vokalistilta tarvittaisiin tueksi korkeaa ja kovaa ilmaisua. Häikiö ei laula huonosti, mutta vokaaliosuudet eivät tunnu istuvan musiikkiin luonnollisella tavalla.

Joka tapauksessa Forcefeedfailed on yksi genren vahvimmista nimistä, jonka kompastuskivenä on ainoastaan lauluosaston hiomattomuus. Tämä puoli kun seuraavalle julkaisulle hiotaan kuntoon, voi yhtyeeltä odottaa jo suurempia merkkitekoja.

8-/10

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Stranger’s Dream
2.Connection
3.Moment Of Clarity
4.Enemy Lines
5.Erase
6.Wait
7.Stabbing To Forgive
8.The Road[/one_fourth_last]

Profiili |  + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.