Surumielisiä säveliä Suomesta: Silentium @On The Rocks, Helsinki 28.10.2020.

0
423

Jämsänkoskella vuonna 1995 perustettu Silentium koki huomattavan pitkän, yli kymmenen vuoden levytystauon, kunnes vuoden 2020 uusi studioalbumi ”Motiva” näki päivänvalon ja yhtye aktivoitui jälleen konserttilavoille.

Silentium esiintyi aiemmin tänä vuonna ainakin kotikonnuillaan Jämsänkosken Vilja Rockissa sekä Jyväskylän Lutakossa ”Femmes Of Fire” -tapahtumassa.

Näin Silentiumin ensimmäisen kerran Jämsän Himoksella vuonna 2016, kun bändi soitti keikan todella kovassa seurassa Nightwishin, Arch Enemyn, Delainin ja Sonata Arctican kanssa. Tuolloin vokaaleista vastasi tilapäisesti Annika Jalkanen. Kyseisestä keikasta ei jäänyt valitettavasti oikein mitään mieleen ja olin jo lähes ehtinyt unohtaa yhtyeen olemassaolon.

Nightwishista puheenollen, muuan Tuomas Holopainen toimi Silentiumin vuoden 2003 ”Sufferion – Hamartia Of Prudence” -albumin taiteellisena tuottajana. Kyseisen teatraalisen albumikokonaisuuden jälkeen uusia levytyksiä on julkaistu harvakseltaan.

Odotukset Helsingin On The Rocksin konserttia kohtaan olivat vähintään sekavat. Hallitus muuttaa koronarajoituksia jatkuvasti ja on suoranainen ihme, että konsertteja pystytään vielä järjestämään näin vapaasti. Turvaväleistä ei illan aikana ollut pulaa, koska esiintymistä oli seuraamassa paikan päällä harmittavan vähän, vain noin 20 silmäparia.

Perehdyin ennen keikkaa syvällisesti Silentiumin tuotantoon, josta erityisen tarkastelun alle otin tuoreen, elokuun lopussa julkaistun ”Motiva”-albumin. Totesin jo varhaisessa vaiheessa, että Silentiumin musiikki vaatii tavallista enemmän keskittymistä, eikä bändin tuotanto ole sieltä helpoimmasta päästä.

Erityisesti ”Motiva” on täynnä suomalaista sielunmaisemaa, tietynlaista synkkyyttä, tummuutta ja melankolisuutta surumielisin sävelin. Norjalaisen Theatre Of Tragedyn musiikki käy mielessä aika ajoin Silentiumia kuunnellessa.

Hieno ”Motiva”-albumin päättävä instrumentaalinen ”Friend”-outro sai toimia tällä kertaa introna ja keikalle saatiin startti ”Truth”– ja ”Unchained” -kaksikon myötä. Jos ensimmäisessä kappaleessa soundia haettiin vielä hieman kohdalleen, ”Unchained”-biisissä korostui erityisen hyvän kuuloinen Sami Bomanin koskettimien soitto. Täytyy antaa tunnustusta erityisesti vakuuttavasti esiintyneelle Bomanille, joka on Silentiumin kappaleiden pääasiallinen säveltäjä. Lisäksi ”Motivalta” kuultiin isille ja äideille omistettu ”Vow” sekä elokuussa videosinglenä julkaisu ”Shame”. Kappaleet soivat hartaasti ja hypnoottisesti, tunnelman välityttyä luihin ja ytimiin.

Odotin yhtyeen ehdottomasti soittavan setissään uudet ”Safer/Easier”- ja ”Tide”-kappaleet. Toiveeni toteutui osittain, ja herkkä ”Safer/Easier” nousi yhdeksi keikan huippuhienoista kohokohdista tunteikkaalla esiintymisellä. Riina Rinkisen tulkinta oli pysäyttävää kuultavaa ja kappale vain paranee kerta toisensa jälkeen. Yli 11-minuuttinen, orkestraalinen ”Tide” ei sen sijaan mahtunut settilistaan tällä kertaa, ymmärrettävistä syistä.

Alkuperäinen kitaristi Juha Lehtioksa oli sairaana ja bändi operoi vain yhdellä kitaralla, mutta se ei menoa haitannut. Jäsenten soitto toistui jopa hämmästyttävän selkeästi. Ville Koskisen bassossa oli kunnolla potkua, Janne Ojalan rumpujen iskut ja lyönnit olivat kohdallaan, Aapeli Kivimäen kitara ei jäänyt basson jalkoihin ja solisti Riina Rinkisen laulu soljui kauniisti. Vuodesta 2004 Silentiumissa mukana ollut keulanainen säteili yhtyeen keulilla ja hänen lavapreesensinsä toi kovasti mieleen Delainin Charlotte Wesselsin.

”Motiva”-albumi oli luonnollisesti parhaiten edustettuna tällä Helsingin levynjulkaisukeikalla. Bändin parhaimpia kappaleita kuultiin myös Silentiumin varhaisemman historian monipuolisesta tuotannosta, yhtä studioalbumia lukuun ottamatta. ”Sufferion – Hamartia Of Prudence” -levyltä poimittiin yksi illan raskaimmista teoksista, painostava ”The Fall”. Bomanin koskettimilla soittamat sävelet hakivat vertaistaan ja hänen häijy taustalaulunsa toi kappaleeseen hurjasti syvyyttä, ollen kotimaista melankoliaa parhaimmillaan.

”Seducia”-levyltä ”Hangman’s Lullaby” sekä takuuvarma ”Frostnight” esittelivät Silentiumin melodisinta osastoa. Surullinen rakkauslaulu, atmosfäärinen ”My Broken Angel”, edusti ainoana ”Amortean”-levytystä. Erikoinen Eva + Manu -covervalinta ”Empty” ei toiminut riittävän hyvällä tavalla kokonaiskuvassa ja kappale jäi tylsäksi väliinputoajaksi muuten vahvassa settilistassa. Toisaalta tällainen eri tyylisuuntien välillä vaihtelu voi olla myös vahvuus.

Debyyttilevyn ”Forever Sleep” soi ihanasti päättyen riemastuttavaan Rinkisen laululla leikittelyyn. Kappaleen loppuosa oli yhtä riemuvoittoa ja leveältä hymyn kaarelta ei voinut välttyä. Tämä helmi oli setin ylivoimaisesti paras kappale ”Safer/Easierin” ohella ja hämmästyin positiivisella tavalla, kuinka eri maailmasta biisi oli levyversioon verrattuna.

Encoreksi oli säästetty vielä yksi herkkupala, ”Empress Of The Dark”, jonka aikana koskettimet pääsivät jälleen kunnolla oikeuksiinsa, ja biisi viittaa suoraan sinfonisen metallin suuntaan. Kappale jyräsi vakuuttavalla tavalla ja paikalla olleet pitivät varmasti näkemästään ja kuulemastaan. Silentium soitti hienon vedon vaikeassa paikassa, mistä jäi hyvälle tuulelle.

Merkkariosasto ammotti tyhjyyttään keikan jälkeen ja luulisi, että levyille ja paidoille olisi ollut ostajansa. Nyt täytyi tyytyä koettuun livesettiin ja mukavaan juttutuokioon. Moni yhtye kuulostaa livenä paljon paremmalta kuin levyillä ja näin on myös Silentiumin kohdalla. Katsojat tuntuivat saaneensa musiikista tämän keikan myötä enemmän irti ja myös itse aion ehdottomasti seurata jatkossa Silentiumin tekemisiä entistä tarkemmin. Surumielisistä sävelistä oli täten myös iloa keskelle ankeaa syksyn aikaa.

Raportti: Riku Juutilainen
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here