Helsingin Tavastia-klubi oli loppuunmyyty, kun Ensiferum ja Assemble The Chariots esiintyivät metallinnälkäiselle yleisölle osana Ensiferumin ”Winter Storm World Tour” -maailmankiertueen Suomen osuutta.
Ensiferumin vuonna 2024 julkaistu ”Winter Storm” -pitkäsoitto on jälleen vahva näyttö pitkän linjan kotimaisen eeppisen folk metallin ykkösnimen osaamisesta ja tällä keikalla tarjoiltiin tuon albumin materiaalia neljän vedon verran.

Kappaleet on säveltänyt kitaristi Markus Toivonen ja lyriikat pohjaa basisti Sami Hinkan vielä julkaisemattomaan fantasiakirjaan. Toivonen päätyi säveltämään albumin kaikki kappaleet lukuun ottamatta Hinkan kirjoittamaa riemastuttavaa hymnimäistä ”Fatherlandia”, joka toimi livenä Tavastian lavalla todella hyvin.

Aivan tuotannon alkupäästä oli ilo kuulla ”Ensiferum”-debyyttialbumin (2001) ”Token Of Time”, sekä ”Iron”-pitkäsoiton (2004) jylhä ”Into Battle”. Eniten yleisöä kohahdutti harvinaisempi ”From Afarilta” (2009) poimittu ”Stone Cold Metal”.
Kosketinsoittaja-laulaja Pekka Montin liittyi Ensiferumiin vuonna 2020 ja on ollut mukana nyt kahdella täyspitkällä julkaisulla. Livessä Montin ottaa yhä suurempaa roolia kitaristilaulaja Petri Lindroosin rinnalla ja puhtaat laulut lähtevät komeasti!

Montin hyppäsi monesti koskettimien takaa eteen laulamaan ja otti lavan rautaisella ammattitaidolla haltuun. Montinin hienot lauluosuudet korostuivat erityisesti ”Thalassicin” (2020) ”Run From The Crushing Tidessa”.

Ensiferumin keikalla sali oli todella täynnä, mutta siitä huolimatta pitti pyöri. Tunnelma äityi paikoin sen verran riehakkaaksi ja villiksi, että nähtiin jopa crowdsurffausta hyvässä hengessä.
Ensiferumilla ei ole ollut vakiintunutta keikan lopetusbiisiä ja nyt yllättäen mielipiteitä jakaneen ”Unsung Heroesin” (2012) ”In My Sword I Trust” sai kunnian laittaa illan pakettiin.

Illan avasi Assemble The Chariots, jonka sinfoninen death metal/deathcore sykähdytti tiiviin puolituntisen verran. Yhtye on julkaissut 4 EP:tä sekä yhden vuonna 2024 julkaistun konseptialbumin ”Ephemeral Trilogy Episode 1: Unyielding Night”. Yleisö sai nauttia albumin materiaalista kuuden kappaleen verran.
Yhtyeen astraaliset ja elokuvamaiset teemat täydentyvät tiukalla blastilla sekä tummalla extreme-metallin tunnelmalla luoden oman maailmansa, joka täydentyy ilmiömäisillä ja raskailla vokaaleilla.

Bändin keikoista Euroopassa vastaa nykyään saksalainen Avocado Booking, jonka myynnissä ovat suomalaisryhmän lisäksi muun muassa Lorna Shore, Parkway Drive, Shadow Of Intent, Cattle Decapitation sekä Caliban. Assemble The Chariots on ainoa suomalainen yhtye tässä Euroopan suurimmassa extreme ja core metal -genren tallissa.

Ensiferum on:
Petri Lindroos – laulu, kitara
Markus Toivonen – kitara, taustalaulu
Sami Hinkka – basso, taustalaulu
Janne Parviainen – rummut
Pekka Montin – koskettimet, laulu
Assemble The Chariots on:
Kevin Apostol – kitara
Sami Mäntylä – rummut
Onni Holmström – laulu
Mikael Reinikka – basso
Raportti ja kuvat: Riku Juutilainen © Metalliluola
Intohimoinen livekeikoilla kävijä ja fyysisen musiikin raskaan sarjan keräilijä. Hifistä hullaantunut ja albumien teknisestä toteutuksesta kiinnostunut seikkailija, jonka sydän sykkii eniten Nightwishille, mutta tarkassa seurannassa on hard rockin ja perinteisen hevin monipuolinen maailma 70-luvun Black Sabbathista aina 2000-luvun sinfonisen metallin aaltoon asti kaikkine orkestereineen. Vapaa-ajalla ohjelmaan kuuluu frisbeegolf, jos radoille vain keikoilta ennättää.















































