Brittiläinen Iron Maiden ei varmasti esittelyä kaipaa, sillä yhtye on keikkunut genrensä suosituimpien kärkijoukoissa jo vuosikymmeniä.
Matka on ollut pitkä, aina NWOBHM-alkuajoista kohti nykyistä ja enemmän progressiiviseen suuntaan vietyä ilmaisua.
Iron Maiden on ollut tuttu ja suosittu keikkavieras maassamme, joten yllätys ei ollut se, että Tampereen Nokia Arenalla järjestetyt kaksi konserttia myytiin nopealla tahdilla loppuun. Yhteensä noin 22 000 silmäparia oli Tampereella todistamassa näitä ”The Future Past” -nimellä kulkevan kiertueen esityksiä.
Kiertue alkoi Sloveniasta 28.5.2023, joten Suomessa päästiin nauttimaan uudistetusta settilistasta heti rundin alkumetreillä. Vain kaksi iltaa Prahassa olivat Ljubljanan lisäksi maatamme edellä.
Iron Maidenilla on ollut aina laaja faniyhteisö ja keikkoja tullaan katsomaan kaukaa. Tampereella bongattiin katsojia mm. Puerto Ricosta, Kanadasta, Brasiliasta, Argentiinasta, Kolumbiasta, Kreikasta, Italiasta, Ranskasta, Iso-Britanniasta, Saksasta, Tšekistä, Puolasta sekä Ruotsista. Osa faneista kiertää keikoilla useissa maissa ja hurjimmat fanit yltävät kiertueen aikana jopa yli 15 shown näkemiseen.
Tämänkertainen kiertue tarjoaa paluun vuoden 1986 ”Somewhere In Time” -albumin ja kiertueen tunnelmiin, joten myynnissä oli myös tuon kiertueen retropaitoja. Oma Maiden-keikkahistoria alkoi juuri tuolta kiertueelta: 12.11.1986 Helsingin jäähallissa koettu konsertti on ikimuistoinen elämys.
Tuolloin lämppäribändinä nähtiin silloin suosiossa pienoiseen alamäkeen ajautunut W.A.S.P. mutta niin vain Maidenin ohella myös Blackie Lawless joukkoineen keikkailee edelleen ja nähtiin myös tänä vuonna Suomessa kahdesti esiintymässä. Kuka olisi tuolloin uskonut?
Mutta nyt takaisin nykypäivään ja Tampereen areenalle. Täsmällisesti aikataulun mukaan kello 20.50 kaiuttimista rävähti ilmoille kaikilta Iron Maiden -keikoilta tuttu ”esi-intro”, eli UFO:n ”Doctor Doctor” -klassikko. Yleisö heräsi välittömästi ja illan ensimmäinen yhteislaulu oli tässä. Yhtye on selittänyt kappaleen soittamista sillä, että se on merkki niin yleisölle, kuin myös kiertuehenkilökunnalle, että kohta mennään.
”Blade Runner” -intro johdatti kuulijat ”Caught Somewhere In Time” -klassikon mahtavaan melodiaan ja keikka oli käynnistetty upealla tavalla, aivan kuin vuonna 1986. Kyseessä oli ainoa oikea avausbiisi tälle kiertueelle! Raskas ”Stranger In A Strange Land” tarjosi vahvaa jatkoa ja singlejulkaisun kannesta tuttu Eddie-maskotti suoritti oman visiittinsä lavalle.
Soundit olivat erinomaiset ja bändi tuntui olevan vahvassa vedossa. Soittamisen lomassa ainakin Janick Gersillä oli aikaa poseerata kuvaajille ja yleisölle. Lava oli näyttävä ja kirkkaat valot toivat yhtyeen hienosti esiin. Nykyään liian moni bändi tuntuu piiloutuvan sankan savuverhon ja vastavalon suojiin.
Seuraavana setissä olleet tuoreimman ”Senjutsu”-albumin ”The Writing On The Wall” ja ”Days Of Future Past” -kappaleet menivät itseltäni ohi, sillä kahden ensimmäisen kappaleen valokuvauksen jälkeen kamerat oli vietävä säilytykseen ja sen jälkeen hakeuduttava taas katsomon puolelle.
Oma paikka löytyi ”Days Of Future Pastin” loppupuolella, jonka jälkeen vuorossa oli kolmas ”Senjutsu”-veto ”The Time Machine”. Kappaleen alku ei tuntunut permannon eturivejä lukuun ottamatta herättävän yleisössä suuria tunteita, mutta biisin puolenvälin maukas instrumentaaliosio sai jo reipasta liikettä aikaan.
Tuoreen progeilun jälkeen herätys saatiin ”The Prisonerin” muodossa. Nyt oltiin vanhan liiton hevin äärellä. Kappale oli yllättäen illan ainoa esitys klassiselta ”The Number Of The Beast” -albumilta ja esimerkiksi sellaiset kestosuosikit kuin pitkäsoiton nimikappale, ”Hallowed Be Thy Name” ja ”Run To The Hills” eivät mahtuneet tällä kerralla esityslistalle.
Bruce Dickinsonin pitkän puheen jälkeen ”Death Of The Celts” jatkoi ”Senjutsun” esittelyä ja yhtyeen progempaa linjaa. Tyylikäs ja hidas akustisesti näppäilty intro pysäytti kuuntelemaan. Savun peittämä lava, sekä vuonna 1998 julkaistun ”The Clansman” -kappaleen mieleen tuova taustakuvitus tarjosivat näyttävyyttä. Pitkä teos sortuu kuitenkin pituuteensa ja reilut kymmenen minuuttia on liikaa, eikä yllä mainitsemani ”The Clansmanin” tasolle, vaikka samoissa tunnelmissa liikutaan.
Reippaat ”Can I Play With Madness” ja ”Heaven Can Wait” nostivat jälleen nostalgiavaihteen päälle ja erityisesti jälkimmäisessä yleisö pääsi taas äänekkäästi mukaan laulukuoroon. Myös Eddie saapui lavalle ja haastoi laulajan näyttävään tulitaisteluun. Eddie poistui tappion kärsineenä ja Dickinson huudatti hallia: ”Scream for me Tampere!”
”Somewhere In Time” -albumin pitkä päätöskappale ”Alexander The Great” oli varmasti monille yksi illan odotetuimmista kappaleista. Oli täyden kympin arvoinen veto nostaa tämä hieman unohdettu mestariteos osaksi kiertueella soitettavien teosten kimaraa ensimmäistä kertaa koskaan. ”Fear Of The Dark” taas roikkuu kiertueesta toiseen mukana pakollisena yleisön laulatuksena, mutta mikä siinä, onhan kyseessä hieno sävellys ja oiva tunnelmanluoja.
Yhtyeen nimikkokappale ”Iron Maiden” oli omalla paikallaan ”varsinaisen setin” viimeisenä ja jälleen oli myös Eddien aika astua esiin, tällä kerralla Samurai-hahmossa. Jäin kaipaamaan vielä jotain näyttävämpää, kuten vuoden 1986 kiertueen valtavaa, lähes koko lavan täyttävää Eddien päätä ja käsiä. Tuo on vielä tänäkin päivänä yksi upeimmista Eddie-efekteistä, mitä on nähty. ”Iron Maiden” -kappale kuulosti tästä huolimatta niin hyvälle, että tätä bändin varhaistuotantoa soisi olevan setissä enemmän.
Encore-osuuden aluksi (vaikka ei tässä tarkkaan käsikirjoitetussa show’ssa mitään oikeaa encorea ole, vaan muodollinen tauko ennen loppuhuipennusta) päästiin vielä ”Senjutsun” tunnelmiin. ”Hell On Earth” on tyypillinen pitkä Maiden-kappale: rauhallinen alku, josta biisi lähtee kasvuun, rauhoittuakseen taas loppuun.
Iron Maidenin kohdalla verrattain harvinaiset pyrot loimusivat läpi teoksen ja taustan kuvassa Eddie oli saanut hahmokseen hiekkaan hautautuneen vapaudenpatsaan. Näyttävät taustakankaat olivat läpi keikan isossa roolissa esitellen soitettavien kappaleiden kuvitusta.
”The Trooper” tuntui pakolliselle rutiinivedolle ja tähän kohtaan olisi voinut kaivaa mielenkiintoisemman ässän hihasta. Lopputahdit niitattiin ”Wasted Yearsilla” ja vajaa pari tuntia kestänyt perinteisen hevin juhla oli ohi.
Ilta oli kokonaisuutena hyvä, tosin ei täydellinen. Soitossa ja laulussa oli haparointia siellä täällä ja show’sta olisi saanut hiomalla vielä näyttävämmän. Toisaalta kunnioitan lavan perinteisiä vaihdettavia taustalakanoita digiscreenien sijaan. Pala kasaria vielä 2020-luvulla.
Keikkapäiväksi osuneen koulujen päättäjäispäivän kunniaksi annetaan Iron Maidenin esiintymisen kokonaisarvosanaksi 8. Ei siis pettymys, mutta vielä jäi parannettavaa.
Nokia Arenan ensimmäisenä artistina nähtiin vaihtoehtometallista sekä industrial- ja goottityyleistä ammentava Lord Of The Lost. Kyseessä oli Saksan tämän vuoden euroviisuedustaja.
Suomalainen muusikko-tuottaja Jaani Peuhu on toiminut yhtyeelle osatuottajana, säveltäjänä ja sanoittajana. Valokuvausteknisten syiden vuoksi näin yhtyeeltä vain kaksi ensimmäistä kappaletta, joten arviointiin riittävää mielikuvaa yhtyeestä ei tässä ajassa ehtinyt muodostua.
Raportti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.
