The Tour To End All Tours: Sabaton, BABYMETAL & Lordi @Helsingin Jäähalli 19.5.2023.

MAINOS:



Loppuunmyyty Helsingin Jäähalli muuttui sotaisaksi taistelutantereeksi, kun Ruotsin kovamaineinen panssaripataljoona Sabaton vyöryi panssarivaunun lailla suomalaisten iloksi.

Finnish Panzer Battalion oli eturivissä ansiokkaasti edustettuna ja Suomi on ottanut tämän korkeaoktaanisen hevimoottorin tankkimiehet mukavalla tavalla omakseen.

Falunissa vuonna 1999 perustettu Sabaton on lukeutunut suomalaisten metallifanien suursuosikkeihin jo vuosikausia. Vääjäämättä maailman terävimpään metallikärkeen suuntaava yhtye nähtiin viimeksi Suomessa loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla marraskuussa 2019, jolloin Metalliluola oli myös paikalla.

Avausnumerona nähty ja kuultu Lordi tehtaili pari vuotta sitten kerralla käsittämättömät seitsemän albumia eri tyylilajeilla leikitellen ja vain kaksi vuotta myöhemmin jatkoa saatiin jälleen uuden, tällä kertaa perinteisemmän ja turvallisemman heavy metal -pläjäyksen muodossa.

Rieska kantaa nimeä ”Screem Writers Guild” ja pohjautuu kauhuelokuvateemaan. Albumilta kuultiin kolme vetoa, ”Dead Again Jayne”, ”Thing In The Cage” sekä ”Lucyfer Prime Evil”.

Valtaosalle yleisöstä nämä kappaleet vaikuttivat vierailta ja katsojat alkoivat herätä kunnolla vasta tunnettujen ”Would You Love A Monstermanin”, ”Blood Red Sandmanin” ja ”Devil Is A Loserin” kohdalla. Mr. Lordin välispiikit aiheuttivat jopa myötähäpeää, mutta mallikkaasti kuitenkin Lordi sai työnsä, eli yleisön lämpimäksi saamisen suoritettua.

Vuoden verran Lordissa operoinut uusi kitaristi Kone istuu bändiin oikein hyvin. Jäin kaipaamaan ”It Snows In Helliä”, mutta on selvää, ettei vain kahdeksan kappaleen pituiseen lämppärisettiin mahdu tuotantoa määräänsä enempää. Nyt tilalla esitettiin iänikuinen ”isilaulu” ”Who’s Your Daddy?”, joka kieltämättä pistää hymyilyttämään.

Hauskana kuriositeettina Mr. Lordi otti esille viimeksi järjestetyt Euroviisut ja piikitteli Käärijän suuntaan toteamalla juuri ennen ”Hard Rock Hallelujahin” alkua, että ”tällä kappaleella ei muuten jääty kakkoseksi”.

Seuraavaksi lavalle saatiin jotain aivan erilaista. BABYMETAL on japanilainen metalli- ja J-pop -musiikkia yhdistelevä yhtye, jossa laulavat ja tanssivat Su-metal (Suzuka Nakamoto), Moametal (Moa Kikuchi) ja Momometal (Momoko Okazaki). Tämä Japanin lahja maailmalle varmasti jakoi paljon mielipiteitä. Olen varma, että yhtye sekä ihastutti että vihastutti.

Äärimmäisen tarkasti laskelmoidussa show’ssa jokainen liike ratkaisi ja synkronoitu tanssiminen sekä esiintyminen oli mykistävää seurattavaa. Esityslistalla olivat ”BABYMETAL DEATH”, ”Megitsune”, ”PA PA YA!!”, ”MAYA”, ”Monochrome”, ”Gimme Chocolate!!” sekä ”Road Of Resistance”. Tuorein studioalbumi ”THE OTHER ONE” oli edustettuna parin esityksen verran.

BABYMETAL kertoi keikan aikana saapuvansa omalle headliner-keikalle Suomeen marraskuussa 2023, joten seuraavaa tilaisuutta nähdä tämä poppoo ei tarvitse odottaa enää kovin kauaa.

Sabaton on kasvanut käytännössä jokaisella osa-alueella megaluokkaan ja yhtye esiintyy festivaalien pääesiintyjänä ja täyttää kaupunkien suurimmat areenat ympäri Euroopan ja lähes koko maailman. Lavarakennelma oli niin leveä, että se hädin tuskin mahtui pieneen, mutta piskuiseen jäähalliin. Kaareva ”The Tour To End All Tours” -teksti oli hienosti toteutettu ja lavan taustakangas oli suurin koskaan näkemäni.

Lava oli kuin suuri hiekkasäkkibunkkeri, jonka edustan rajasi piikkilanka-aita. Tuttuun tyyliin rumpusetti oli sijoitettu tulta syöksevän panssarivaunun päälle ja lavan takana videoita sekä tunnelmaa välitti suuri screen.

Ghost Division” on ainoa oikea keikkojen avausnumero, joka kirjaimellisesti räjähti käyntiin pommien paukkuessa. Alkuintron aikana nähtiin hauskasti esimerkiksi Metallicalta kopioitu tekninen ongelma, mikä oli tietysti täysin suunniteltu, mutta uskottava varsinkin bändin ensimmäistä kertaa livenä todistaneille.

Avauksesta siirryttiin sutjakkaasti erillissinkku ”Bismarckiin”. Kappale on kasvanut keskitason Sabaton-sävellyksestä yhdeksi tarttuvimmista ja parhaista nykyajan vyörytyksistä.

The Last Stand” on albumina heikko, eikä albumin nimikappale tee poikkeusta. Irrallinen valinta settiin, joka jäi väliinputoajaksi. Seuraavaksi keulamies Joakim Brodén piti spiikin, jossa hän kertoi fanien toivovan jatkuvasti settilistaan nopeampia ja vanhempia kappaleita.
Siispä vanhempi helmi ”Into The Fire” kuulosti ja näytti erityisen komealta valtavien helvetin liekkien paahtaessa täysillä lähes koko biisin ajan. Pyroja oli huomattava määrä jo aiemmin kuullussa ”Bismarckissa”, eikä niiden määrässä säästelty.

Oma Sabaton-fanitukseni alkoi ”Carolus Rex” -albumin myötä ja kyseisellä kokonaisuudella tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessä ja levyhyllyssä. Törkeän tarttuva, jylhän hieno ja raskas, perinteistä Sabatonia edustava nimikappale kuuluu keikkojen vakiokalustoon ja tällä kertaa biisi esitettiin ruotsin kielellä. Samalla lava valaistiin Ruotsin lipun värityksellä, sinisellä ja keltaisella.

Sabatonilla on ollut tapana esittää Suomessa vähintään yksi Suomeen liittyvä kappale. Tällä kertaa se oli Lauri Törnistä kertova ”Soldier Of 3 Armies” ja raita korvasi muualla Euroopassa kuullun ”Winged Hussarsin”. Ennen tätä Suomibiisiä basisti Pär Sundströmillä oli aikaa pitää pitkä oma valmiiksi kirjoitettu puheenvuoronsa, jossa Euroviisut otettiin illan aikana jo toiseen kerran puheeksi hänen pahoitellessaan lopputulosta.

Tuoreimman ”The War To End All Wars” -pitkäsoiton materiaalia kuultiin yllättäen vasta kuuden kappaleen jälkeen. ”Sarajevo” sekä ”Stormtroopers” kuulostivat kivoilta, mutta eivät kokonaisuutena yllä katalogin kärkikastiin.

Mielenkiintoisesti Sabaton päätti esittää livesetissään coverin. Kyseessä oli Motörheadin tyylikäs ”1916”, josta Sabaton julkaisi oman versionsa nimellä ”Sabatön”. Kyseinen cover julkaistiin alkuperäisen Motörheadin version kera rajoitetun painoksen 12-tuumaisena vinyylinä. Cover on onnistunut ja toimi mainiona tunnelmannostattajana.

Soldier Of Heavenin” aikana erityisesti eturivi kuorrutettiin saippuavaahdosta tehdyllä lumisateella. Radiosta erityisen paljon soivaa singleä ei jaksa kuunnella, mutta livetilanteessa kappale toimi mainiosti.

Uuden albumin tymäkkä ”Dreadnought” jatkoi jykevää linjaa. Punaisen Paronin tarina ”The Red Baron” sen sijaan ei oikein vakuuttanut, vaikka biisi vedettiin punaisen lentokoneen keulaksi somistetuilla koskettimilla vahvistettuna.

Sabaton julkaisi aiemmin tänä vuonna kolme EP:tä, jotka koostuvat pääosin jo aiemmin julkaistuista kappaleista. Joukkoon mahtui kolme uutta biisiä, joista yksi on live-esitykseen asti päätynyt ”Father”. Kappale on uusista singleistä ehdottomasti paras edustaen tyylisuunnaltaan erilaista lähestymistapaa ja soundimaailmaa jopa pelottavan kuuloisen kertosäkeen kera.

”Fatherin” live-esitys jäi erityisen hyvin mieleen. Kyseessä oli oikea näytelmä, jossa nähtiin taidokas kemisti Fritz Haberia esittänyt näyttelijä. Rekvisiittaan oli panostettu ja lavalla oli jos jonkinmoisia keitoksia sekä kaasuja.

Pär Sundström:

“This trilogy complements our two studio albums “The Great War” and “The War To End All Wars”. We were definitely not ready to close our World War I chapter. We wanted to continue the journey and let it echo a little longer in the hearts and minds of our fans.”’

Joakim Broden:

“Our new song ’Father’ is a dark track about a very controversial person. Fritz Haber, the man who weaponized lethal gas, is responsible for about 4 billion people being alive today thanks to the Haber-Bosch process that he won a Nobel Prize for. It takes some serious thought to wrap your head around his story. Things aren’t always easy to understand or simply black and white, but rather all shades of grey. ’Father’ really forces you to think a bit more than the average song you hear on the radio.”

The Attack Of The Dead Menin” ajaksi jäsenet pukeutuivat kaasunaamareihin ja kantoivat selässään kaasusäiliöitä. Eturiviin tuotiin nippu Sabatonin maskeja, joiden avulla pystyi suojautumaan lavalta suihkutetuilta kaasuilta. Kaasu oli hajustettua, mikä vahvisti teatraalisuutta ja todellisuuden tuntua entisestään.

Keikan ehdottomasti kaunein osuus koettiin ”Christmas Trucen” myötä. Lavalle tuotiin piano sekä viinilasi ja näytelmä sai jatkoa sotilaiden päivystäessä aseiden sekä rumpujen kera lavan reunoille rakennetuilla korokkeilla. Kappale sopi pimeään jäähalliin mainiosti yleisön valaistessa hallin taskulampuilla aivan perimmäistä penkkiriviä myöten. Lopuksi piano sytytettiin symbolisesti palamaan.

”Christmas Truce” kertoo jouluaattona 1914 alkaneesta tapahtumasta, jossa brittiläiset ja saksalaiset sotajoukot alkoivat ripustaa jouluvaloja ja pihtapuita juoksuhautoihinsa sekä laulaa joululauluja toisillensa. Joulupäivänä rintamalohkoilla vihollisuudet taukosivat päiväksi, jonka aikana vastustajat tapasivat toisiaan ei-kenenkään-maalla, keräsivät kaatuneiden ruumiit, vaihtoivat lahjoja, ottivat valokuvia toisistaan ja jopa pelasivat jalkapallo-otteluita. Tapaninpäivänä sotatoimet jatkuivat taas normaaliin tapaan.

Sundström kertoo kappaleesta:

”Christmas Truce” was our highest priority when we decided to write songs about World War One. Not only was it the most requested topic from our fans, but it was, for us, the most emotional story from the war. This song took us years to create since we wanted the music to reflect the mood honestly and it was a big challenge, but we feel we managed to write a song that captures the spirit of this day, over a century ago.”

Encoret eivät tarjonneet yllätyksiä, ja ”Primo Victoria”, ”Swedish Pagans” sekä ”To Hell And Back” saivat kunnian pistää homman pakettiin. Jo noin kymmenen vuotta yhtyettä seuranneena kaipaisin lopetukseen selkeää vaihtelua, ja kyseinen kolmikko on alkanut toistaa liikaa samaa kaavaa.

Lopetuksesta ei konfettisadetta puuttunut ja keikan päätyttyä sadat, ellei tuhannet konserttivieraat keräsivät maasta innoissaan tykin suusta ammuttuja kuvitettuja flyereita.

Sabaton on todella rautaisessa livekunnossa ja tulee tekemään paluun ennemmin tai myöhemmin. Kaikkien jäsenten esiintymis- ja soittotaito on kiistaton, eikä lavalta puuttunut tapahtumia eikä hauskuutta. Pian uudestaan isäksi tulevalle rumpali Hannes Van Dahlille heitettiin Muumi-pehmo, jonka hän koppasi hellästi hyppysiinsä. Kitaristien Tommy Johanssonin sekä Chris Rörlandin yhteistyö oli saumatonta ja vauhdikasta seurattavaa. Rörland hyppäsi hetkeksi jopa rumpujen taakse.

Mahdollisesti seuraavan keikan koittaessa tämän erittäin tuotteliaan ryhmän seuraava tuleva studioalbumi on jo julkaistu. Sabaton on fiksulla tavalla kaupallistettu ja tuotteistettu brändi, joka myy.

Suuret yleisömäärät ja fanituotemyynnit mahdollistavat paljon asioita ja seuraavaksi tulossa on ”The War To End All Wars” -elokuva, jota on työstetty viime vuodet. Animoitu elokuva sisältää yhtyeen tuoreimman albumin musiikkia ja kertoo tarinaa ensimmäisestä maailmansodasta.

Yhtye päätti Euroopan kiertueensa kahteen konserttiin Suomessa, joista jälkimmäinen pidettiin Kuopio-hallissa. Seuraavaa kiertuetta odotellessa!

Raportti ja kuvat: Riku Juutilainen ©Metalliluola

Avustava toimittaja | + artikkelit

Intohimoinen livekeikoilla kävijä ja fyysisen musiikin raskaan sarjan keräilijä. Hifistä hullaantunut ja albumien teknisestä toteutuksesta kiinnostunut seikkailija, jonka sydän sykkii eniten Nightwishille, mutta tarkassa seurannassa on hard rockin ja perinteisen hevin monipuolinen maailma 70-luvun Black Sabbathista aina 2000-luvun sinfonisen metallin aaltoon asti kaikkine orkestereineen. Vapaa-ajalla ohjelmaan kuuluu frisbeegolf, jos radoille vain keikoilta ennättää.