Mysterizer – Invisible Enemy (2019)

Oululainen Mysterizer julkaisi viime vuonna lupaavan ”Tales From The Mystery Days”EP:n ja elokuussa oli vuorossa ensimmäinen täyspitkä. Melodista heavy metallia soittava yhtye on Judas Priestinsa sekä Iron Maideninsa kuunnellut, mutta kuten EP:lla, myös nyt läsnä on tietynlainen omaleimaisuus.

”Invisible Enemy” iskee tiskiin 11 keskenään hyvin tasaväkistä biisiä. Reilut 40 minuuttia kellottava albumi on hyvä näyttö viisikon kehityksestä viimevuotiseen verrattuna. Kappaleissa on mukavasti särmää, toimivia melodioita ja levy kestää kuuntelua. Todellisia ässäbiisejä ei vielä ole mukana ja 1-2 kovalle hitille olisi ehdottomasti ollut käyttöä perusvahvan materiaalin tueksi.

Kokonaisuutena oululaisten debyytti on asiallinen pelinavaus ja bändillä on perusasiat hyvin hallussa. Tasaisuus tarkoittaa joissain tapauksissa tasapaksua ja tylsähköä lopputulosta, mutta ”Invisible Enemy” on toista maata. Kappalemateriaali on selkeästi genren harmaan massan yläpuolella ja potentiaalia on parempaan. Jatkossa voi hyvin odottaa, että osumakeskeispiste ottaa harppauksen lähemmäs maalitaulun keskikohtaa. Peli on nyt avattu myös täyspitkien osalta, joten mielenkiinnolla odotellaan bändin seuraavaa siirtoa. Tämän perusteella ehdottomasti jatkoon.

7+/10

Miika Manninen

1.Take And Go
2.Trails Of Blood
3.Angel Of Mercy
4.No Return
5.Just Wait
6.The Dead Man´s Hand
7.Behind The Masquerade
8.Splitting The Darkness
9.Two Lives
10.Fire With Fire
11.Invisible Enemy

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here