Tampereelta tuleva Blacknurse jatkaa hyväksi havaitsemaansa julkaisutahtia ja jälleen noin viisi vuotta edellisestä saadaan taas uusi albumi. “Light Across The Void” on järjestyksessään yhtyeen kolmas täyspitkä ja näki päivänvalon huhtikuun alkupuoliskolla.
Bändi on tarjoillut musiikkinsa sinfonisin, gootahtavin sekä melankolisin maustein. Yhdeksi lähelle osuvaksi verrokiksi voi kotimaisesta raskaamman musiikin osastosta nostaa Lullacryn. Blacknurse tosin soi kokonaiskuvassa ripauksen verran kevyemmin ja tunnelmoivammalla lähestymistavalla, kuin viime vuosikymmenen puolella lopetelleet kollegansa.
“Light Across The Void” onnistuu parhaimmillaan viemään hienosti mukanaan ja biiseissä on hyviä koukkuja. Vokalisti Johanna Tirri hoitaa tonttinsa vahvasti ja pystyy omalla suorituksellaan hengittämään biiseihin lisää voimaa. Pääasiassa myös sävellyspuoli pysyy asiallisesti kasassa. Albumin kokonaismitta on maltillisempi kuin mitä tamperelaiset ovat aiemmin tarjoilleet.
Kokonaisuutena Blacknurse on jälleen saanut aikaan onnistuneen ja ehjän levyn. Tällä kertaa onnistuminen on kokonaisvaltaisempi kuin aiemmilla kahdella yrityksellä ja kyseessä on bändin tähän asti paras kokonaisuus. Joko nyt alkaisi kokoonpano tulla tutuksi useammille kuulijoille? Tämä on ehdottomasti tarkistamisen arvoinen albumi.
8/10
Miika Manninen
1. Cold White Skin
2. Eternal
3. Ceiling Window
4. Black Holy Water
5. Hospital Trip
6. Mothgirl
7. Home Unknown
8. Skydiver
9. The Ground We Walk
10. This Ghost Need A New Home
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.









