Power Surge on vuonna 2024 syntynyt serbialaisesta, brittiläisestä sekä kroatialaisesta osaamisesta koostuva bändi. Melodisen ja vahvasti 1980-luvulle tuoksuvan heavy metallin edustaja julkaisi ”Shadows Warning” -debyytiltään etupeltoon useamman singlen ja näiden perusteella pystyi odottamaan vahvaa suoritusta.
Odotukset olivat kovat, mutta yhtye pystyy niihin vastaamaan tarjoten laadukkaan sekä kuuntelua kestävän musiikkikokemuksen. Biiseistä löytyy parhaimmillaan mieleen painuvia melodioita, simppeleitä, mutta toimivia kertosäkeitä sekä sopiva määrä särmikkyyttä. Myös vokalistina toimiva Roko Nikolic omaa mainion raspiäänen.
Yksittäisistä kappaleista erityisesti ensimmäinen single ”Calm Before The Storm” vie mukanaan särmikkään alkuriffinsä ja yksinkertaisen, toimivan kertosäkeensä kera. Levyn alkuun sijoitettu albumin nimibiisi ja ”A Dream Into A Nightmare” tarjoavat puolestaan melodista, mutta myös vähän raskaampaa tempoa. Yksi kokonaisuuden helmistä on loppupuolelle sijoitettu ”Carry On”. Biisi on alunperin serbialaisen Warriorsin tekemä ja löytyi aikanaan bändin bebyytiltä vuodelta 1983.
Kokonaisuutena Power Surge onnistuu hienosti ensimmäisellä täyspitkällään. Useampi biisi omaa tarttumapintaa ja musiikki on helposti lähestyttävää sekä omaksuttavaa. Kaikki vedot eivät ole hittikamaa, mutta kokonaisuus on sen verran toimiva, ettei suurempia pyyhkeitä työnäytteestä tule mieleen. Tämä porukka jää todennäköisyydellä pienten piirien tietoon, mutta suosittelen tsekkaamaan, mikäli hyvin tehty kasarihenkinen hevi maistuu.
8+/10
Miika Manninen
1. Shadows Warning
2. A Dream Into A Nightmare
3. Breathe New Life
4. With The Dawning
5. No Turning Back
6. Calm Before The Storm
7. Carry On
8. Last Man Standing
9. Burnout
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.