Hammered Overkill – Roadkill (2021)

MAINOS:




Lahtelainen Hammered Overkill on jälleen täällä. Kolme edellistä albumiaan tiiviillä levy per vuosi tahdilla julkaissut yhden miehen bändi ei lepää laakereillaan. Viime vuonna ilmestynyt ”Dirty Diamonds” -EP sai jatkoa, kun neloslevy ”Roadkill” ilmestyi kesäkuun loppupuolella.

Askelmerkit ovat pääsääntöisesti samat kuin aiemmin, eli homman nimi on rosoisella äänimaailmalla toteutettua vankkaan rock-draiviin nojaavaa heavy-myllytystä. Tällä kertaa ei mennä täysin samaa latua kuin aiemmin, sillä Henri Halme on saanut uusimmalle tuotokselleen mukaan myös pienen ripauksen uutta tulokulmaa.

Parissa biisissä on yllättäen eeppisempää otetta ja meininki tuo parhaimmillaan mieleen mm. Portugalin Ironswordin tai Brasilian Grey Wolfin. Jos sanoituksia ei kuuntelisi tarkemmin, voisi kuvitella kategorian olevan juuri äsken mainittujen porukoiden suosima Robert E. Howardin hyborialaisen ajanjakson miekka & magia -osasto. Näitä hetkiä on harmittavasti mukana liian vähän ja turhan usein tarinan juoni eksyy samalle tympeälle ladulle, kuin edellisellä ”New War” -pitkäsoitolla.

Kokonaisuutena levy on Hammered Overkillin monipuolisin, mutta vielä ei silti osuta jackpottiin. Uusi tulokulma tuo raikkautta materiaaliin, mutta joukossa on edelleen liikaa tyhjäkäyntiä, joka heikentää lopputulosta. Tästä huolimatta Halme on jälleen saanut aikaan muutaman kovan äijäenergiaa pursuavan rallin.

6+/10

Miika Manninen

1. Roadkill
2. Wild Summer Nights
3. This Night Is Young For Us
4. Dirty Diamond
5. Only Because Of You
6. Highway Blues
7. Bad Girl
8. End Of The Road
9. Cries In The Night

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.