1980-luvun loppumetreillä alkunsa saanut Gamma Ray eli tehokasta aikaa uuden vuosikymmenen käynnistyttyä. Kai Hansenin luotsaama yhtye oli julkaissut “Heading for Tomorrow” -debyyttinsä vuonna 1990, eikä nokka tuhissut kauan kakkosalbumin kanssa.
Debyytti sisälsi useamman timanttisen kappaleen, mutta oli kokonaisuutena hiukan hajanainen. 30 vuotta sitten ilmestynyt “Sigh No More” lähti parantamaan edellisestä ja raivaamaan tietä bändille, josta tulisi viimeistään muutaman vuoden päästä kaikkien metallipäiden tiedostama ryhmä.
Albumin biisimateriaali on selkeästi paremmin linjassa keskenään debyyttiin nähden ja työjälki on pääsääntöisesti tasokasta. Avausbiisi “Changes” jättää hieman toivomisen varaa ja avauksena se ei vielä lupaa paljon. Jatkossa materiaalin seasta ponnahtelee esiin laatutavaraa ja esimerkiksi “One With The World“, “The Spirit“, “As Time Goes By” sekä suorastaan törkeän aliarvostettu Gamma Ray -sävellys “Rich & Famous” ovat todellisia ässäbiisejä.
“Sigh No More” oli oiva parannus debyyttiin nähden ja Hansen kavereineen sai rakennettua levystä tehokkaamman sekä tiiviimmän paketin. Sen hitit eivät ehkä ole yhtä massiivisia, kuin esimerkiksi “Heading For Tommorown” nimikkobiisi, mutta tasokkaita ja viihdyttäviä biisejä silti. Muutama tasapaksumpi raita rokottaa arvosanaa alaspäin, mutta silti “Sigh No More” on hyvä sekä toimiva albumi. Sillä on tärkeä rooli Gamma Rayn tuotannossa tienraivaajana huikealle menestysputkelle, joka alkoi toden teolla vuonna 1995 “Land Of The Freen“ myötä.
8+/10
Miika Manninen
1. Changes
2. Rich & Famous
3. As Time Goes By
4. (We Won’t) Stop The War
5. Father And Son
6. One With The World
7. Start Running
8. Dream Healer
9. The Spirit
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 Metalliluolan arvio, Miika Manninen.){kind=link}