Stranded Ways – Nothing Right Nothing Left (2021)

Stranded Ways on parin vuoden ajan toiminut perinteisen heavy metallin ja hard rockin nimeen vannova yhtye. Joensuusta tulevalla viisikolla on vyöllään aiempaa julkaisutaustaa yhden EP:n verran ja helmikuun alussa oli vuorossa ensimmäinen albumi ”Nothing Right Nothing Left”.

Joensuulaiset tarjoavat seitsemän biisiä sisältävällä debyytillään tasokkaasti rakenneltua heavy metallia, jossa on mukavasti tarttumapintaa. Kappaleista on helppo poimia esiin vaikutteita esimerkiksi 1980-luvun alkupuolen Iron Maidenista ja kumppaneista.

Levyn avauskolmikko ”Obsession = Submission”/”Road To Mysteries”/”Hunters Released” antaa välittömästi hyvän kuvan siitä, mitä Stranded Ways pystyy parhaimmillaan tarjoamaan. Kappaleiden suoraviivaiset melodiat ja kertosäkeet ovat helposti omaksuttavissa, mutta ne myös kestävät mainiosti kuuntelua.

Albumilta löytyy myös pari pidempää ja tunnelmallisempaa sävellystä. Esimerkiksi ”After All” on mitä mainion näyttö bändin osaamisesta tehdä eeppisemmällä lähestymistavalla varustettua musiikkia. Nämä kappaleet tuovat juuri sopivaa variaatiota nopeampien iskujen sekaan ja vahvistavat kokonaiskuvaa.

”Nothing Right Nothing Left” on kypsä ja valmis debyytti, joka todistaa tekijänsä maksaneen ison osan oppirahoistaan. Bändin sävellyskynässä on terä kohdallaan ja työn jälki on mainiota aina tuotantoa myöten. Pientä viilailua vielä kaivataan, jotta kappaleista saadaan se viimeinen terä esiin ja huikea potentiaali täysin käyttöön. Oikealla tiellä tässä ollaan ja tulevaisuus näyttää vahvalle. Kannattaa ehdottomasti ottaa tämä levy haltuun!

8/10

Miika Manninen

1. Obsession = Submission
2. Road Of Mysteries
3. Hunters Released
4. Orphans Of The Future Wars
5. After All
6. Thoughts And Prayers
7. Soon Dead, Already Forgotten

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here