Metallijate – Metallijate EP (2018)

MAINOS:



Metallijate on tuore tapaus. Kyseessä on viime vuoden puolella perustettu trio, jossa vaikuttavat Kaunis Kuolematon -yhtyeestä tutut Mikko Heikkilä ja Ville Mussalo sekä Crimson Sun/End of Aeon -kannuttaja Antti Rantavuo.

Kolmikon musiikki on suoraviivaista death metalia, johon on kylvetty mukaan myös melodiaa raskaan tykityksen sekaan. Levyn äänimaailma on saatu hiottua hienosti kuntoon ja tekee oikeutta bändin ilmaisulle.

Levy sisältää kolme keskenään hyvin tasaista sävellystä, joista kaikissa on tiukkaa draivia ja vahvaa otetta. Parhaiten esiin nousee Veikko Lavin ”Jokainen Ihminen On Laulun Arvoinen” -klassikolla käynnistyvä ”Vainaja”, jonka kylmää tunnelmaa ei pääse pakoon.

Metallijate on saanut lyhyessä ajassa kasaan pätevän julkaisun ja seuraavia tekeleitä jää odottamaan mielenkiinnolla. Ei ehkä omaperäisintä, mutta pirun tehokasta musiikkia kolmikolta.

3-/5

Miika Manninen

1. Kuoleman Raiteilla
2. Vainaja
3. Pieni Surullinen Maailma

 

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.