Event Relentless – Circle (2019)

MAINOS:



Event Relentless on Tampere-Jyväskylä – akselilta käsin operoiva yhtye, joka on perustettu vuonna 2013. Tarttuviin kertosäkeisiin ja melodioihin luottavaa modernia metallia työstävä ryhmä on julkaissut kolme EP:tä ja nyt vuorossa on ensimmäinen täyspitkä. ”Circle”-niminen albumi näki päivänvalon marraskuun alkupuoliskolla.

Levyn avaava ”Stay Away”/”Pleasure & Pain”-kaksikko on mitä mallikkain esimerkki siitä, mihin bändi pystyy. Molemmissa raidoissa on aimo annos ruutia ja ne ovat tarttuvia sekä helposti omaksuttavia. Tästä eteenpäin jälki on aavistuksen maltillisempaa sekä tasaisempaa. Kappaleista löytyy edelleen nostetta toimivien kerrosäkeiden ja melodioiden ansiosta, mutta joukossa on myös vaatimattomampaa jälkeä.

”Circle” tarjoaa puoli tuntia pääasiassa toimivaa paahtoa ja bändi selviytyy debyyttialbumin tuomasta haasteesta hyvin. Parhaissa biiseissä on parhaimmillaan mukavasti tarttuvuutta ja muutama kertosäe jää helposti takaraivoon muistiin. Kehitettävää löytyy, mutta Event Relentless jättää itsestään kehityskelpoisen kuvan. Ensimmäiseksi täyspitkäksi jälki on onnistunutta ja jatkossa näiltä herroilta voi odottaa enemmän.

7/10

Miika Manninen

1.Stay Away
2.Pleasure & Pain
3.Falling
4.Razor Queen
5.Worthless
6.Scream
7.Circle

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.