Decrowned – Dreamland/Road To Salvation CDS (2021)

Vuonna 2017 perustettu joensuulainen Decrowned on kulkenut lyhyestä olemassaolostaan huolimatta jo kohtuullisen laajan kehityskaaren. 2018 ilmestynyt debyytti-EP Weight Of The Dark Sky esitteli potentiaalisen bändin, joka yhdisteli musiikissaan onnistuneesti vaikutteita metallin eri tyyleistä.

2019 julkaistu ”Hansel´s Nightmare” -EP oli aimo harppaus eteenpäin ja sävellystyön monipuolisempi lähestymistapa loi lisää viehätystä yhtyeen ulosantiin. Kyseisen julkaisun mm. Soilwork/In Flames -vaikutteinen materiaali oli jo valmiin kuuloista ja kasvatti mielenkiintoa joensuulaisten seuraavaa julkaisua kohden.

Uutta musiikkia ei tarvinnut odottaa pitkään, sillä nelikko nauhoitti uutta materiaalia viime vuoden lopulla Mika Jussilan ja Tero Kinnusen avustuksella. Saldona oli kaksi uutta biisiä, ”Dreamland” ja ”Road To Salvation”. Ensin mainittu ehti jo julkaisunsa nähdä tammikuun puolivälissä ja jälkimmäinen ilmestyy helmikuussa.

”Dreamland” maalailee hienojen äänimaailmojen parissa ja on rauhaisaa tunnelmallisuutta tarjoavan kertosäkeensä johdolla yksi joensuulaisten hienoimmista yksittäisistä kappaleista. Kyseessä ei ole heti tajuntaan tunkeutuva kertakäyttöhitti, vaan se vaatii hieman sulattelua, jotta pintaa syvemmällä uivat koukut tarttuvat. Lopulta melodisuus vie mukanaan ja sävellys painuu vankasti mieleen.

”Road To Salvation” on aavistuksen räyhäkkäämpi, suoraviivaisempi ja groovaavampi tapaus. Seesteisen alun jälkeen vokalisoinnissa otetaan käyttöön karheampi laulutyyli, mutta kertosäkeessä mennään taas puhtaamman ilmaisun voimin. Kappale ei yllä täysin samalle tasolle, kuin ”Dreamland”, mutta laadukas tekele on kyseessä siitä huolimatta.

Näiden kahden biisin perusteella Joensuussa on jälleen otettu kehitysaskelia. Molemmat kappaleet ovat hyviä osoituksia sävellystaidon kehittymisestä ja edelleen läsnäolevasta kunnianhimosta viedä bändin musiikkia eteenpäin. Siitä huolimatta että molemmat biisit ovat onnistuneita, jää vatsaan pieni nälän tunne. Yhtye on jo todistanut hallitsevansa minijulkaisujen kategorian… joko olisi pikku hiljaa täyspitkän albumin vuoro?

4-/5

Miika Manninen

1. Dreamland
2. Road To Salvation

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here