Avantasia – Moonglow (2019)

Tobias Sammetin johtaman Avantasian ura on hiipinyt salakavalasti jo kahdeksanteen albumiinsa. Vuonna 2001 ensimmäistä kertaa tämän projektin osalta levynjulkaisutalkoissa heilunut Tobi on saanut jälleen nimekkäitä apuja tuekseen. Ääntään uudelle ”Moonglow”-eepokselle ovat lainanneet mm. Geoff Tate, Candice Night, Michael Kiske sekä Bob Catley.

”Moonglown” edeltäjä (”Ghostlights” 2016) oli pirteä ja toimiva albumi, jolle Sammet oli saanut sävellyskynänsä hyvään terään. Uutta levyä kohtaan on siis odotuksia, ehkä liian suuria.

Levyn avaava ”Ghost In The Moon” kuvaa hyvin lähes koko ”Moonglown” kappalemateriaalia. Siinä on yritystä, puitteet ovat kunnossa, mutta ne viimeiset ja tärkeimmät palaset jotka nostaisivat albumin lentoon jäävät puuttumaan. Koko ajan odottaa, josko tämä nyt lähtisi ja että materiaali heräisi toden teolla eloon. Näin ei valitettavasti paria hetkeä lukuun ottamatta käy.

Hieman toivomisen varaa jättäneen avauksen jälkeen touhuun saadaan hetkellisesti eloa rankemman ”Book Of Shallowsin” kyydissä. Biisi on levyn kovin kappale ja Ronnie Atkins/Hansi Kürsch/Jörn Lande/Mille Petrozza -nelikko nostaa sovituksen hienosti siivilleen. Erityisesti Petrozzan suoritus on vakuuttava.

Neljäntenä esiin marssitettava Candice Nightin tähdittämä nimibiisi jää edeltäjänsä jalkoihin, onnistumatta jättämään itsestään sen suurempia muistijälkiä. Takavuosien ”Scarecrow”-ässäbiisin kaltaisista rakennuspalikoista koottu ”The Raven Child” selviää ryöpytyksestä lähes puhtain kalsarein, mutta suuria riemunkiljahduksia se ei silti saa aikaan. Vielä kun hienolla ja energisellä introlla starttaava ”Starlight” taantuu perusbiisiksi, alkaa paniikki olla käsillä.

Levyn loppupuolella hienojen laulumelodioiden ympärille kyhätty ”Alchemy” nostattaa vielä toiveita vahvasta päätösosiosta, mutta sitä seuraavat biisit tekevät pahan mahalaskun. ”The Piper At The Gates Of Dawn”/”Lavender”/”Requiem For A Dream” -kolmikko sakkaa pahemman kerran. Ensin mainittu on sisältöönsä nähden liian pitkä ja kaksi muuta puolestaan kertakäyttömateriaalia.

”Moonglow” jää kauas siitä, mitä Sammet on parhaimmillaan saanut aikaan. Levy on yksinkertaisesti heikko ja pari hyvää hetkeä on tältä porukalta liian vähän. Tuntuu sille, että ideapankki on kuivunut, eivätkä edes kovan luokan vierailijat pysty saamaan biiseihin eloa. Vääntö ei riitä ja lopputulos jää heikoimmaksi, mitä Avantasialta on lähes 20 vuoden aikana kuultu. ”Moonglow” on alkuvuoden suurin pettymys. Nyt upposi Avantasia syvälle.

6½/10

Miika Manninen

1.Ghost In The Moon
2.Book Of Shallows
3.Moonglow
4.The Raven Child
5.Starlight
6.Invincible
7.Alchemy
8.The Piper At The Gates Of Dawn
9.Lavender
10.Requiem For A Dream

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here