Solus – M/S Chaos EP (2021)

Solus on raumalainen yhden miehen projekti, joka esittää progressiivisella sekä groovaavalla sivumaulla maustettua melodista death metallia. Nimen takaa löytyvä Toni Mäkynen on ollut tehokkaalla päällä, sillä debyyttialbumi ”Inhale” ilmestyi viime vuoden lopulla ja jatkoa seuraa nyt ”M/S Chaos” -EP:n myötä.

Kuten nimestä voi päätellä, kappaleiden aihepiirit liittyvät merenkulkuun. Sanoituksissa osansa saavat niin Costa Concordia kapteeneineen, kuten myös matkustaja-autolautta M/S Estonian haveri syyskuussa 1994.

Viiden kappaleen aikana seilataan niin raskaassa myrskyjen ristiaallokossa, kuin myös rauhaisisemmilla vesillä akustishenkisempien hetkien myötä. Parhaimmillaan kappaleista löytyy tarttuvuutta, kuten singlenä julkaistu ”Rebellion” sekä ”Cpt. Coward” todistavat. Ensin mainitusta löytyy tehokas puhtaasti laulettu kertosäe, joka nousee tyylikkäästi esiin raskaan tunnelman ja örinälaulujen keskeltä. Jälkimmäinen puolestaan luottaa groovaavaan sekä suoraviivaiseen rouhimiseen, joka saa niskaan mukavasti liikettä.

Levyn ehdoton tärppi on sen nimikkobiisi. Estonian uppoamisesta kertova kappale luo ahdistavan tunnelman, niin musiikkinsa kuin myös lyriikoidensa ansiosta. Tunnelmaa tehostavat mukaan lisätyt aidot radiokeskustelut mayday-kutsuineen laivan jouduttua merihätään aamuyöllä 28.9.1994.

Solus ei keksi näiden kappaleiden myötä musiikillisesti mitään uutta, mutta saa aikaan vanhoilla ja hyvillä keinoilla asiallisen lopputuloksen. Kolme hyvää biisiä, sekä pari tasaisempaa sävellystä on suorituksena tuoreehkolle projektille kohtuullinen. Parhaiden kappaleiden tasoista vääntöä voi laittaa toivelistalle jatkossa lisää, silloin Solus tulee pysymään pinnalla.

3/5

Miika Manninen

1. Pegasos
2. Rebellion
3. M/S Chaos
4. Cpt. Coward
5. Way Back

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here