S.O.S. – Es Wird Passier´n (1996)

Keski-Eurooppalainen hard rock-kokoonpano S.O.S. on yksi niitä mysteeribändejä, jotka ponnahtivat salamannopeasti esiin, mutta myös katosivat lähes yhtä pian. Yhtye julkaisi ainoastaan yhden albumin ja kuin varkain ”Es Wird Viel Passier´n” on jo 25-vuotias.

Yhtyeen nimen takaa löytyi kaksikko Peter Henrich (laulu) ja Björn Peterson (kitara/koskettimet). Henrichin CV:ssa oli tuossa vaiheessa merkintä niinikään saksalaisen Ez Livin´-ryhmän vuonna 1991 julkaistun ”After The Fire” -albumin laulusuoritukset. Petersonin meriittilistalta puolestaan ei googletuksista huolimatta löydy levytyspuolen urotekoja.

Yhtyeen tai albumin nimi eivät välttämättä vielä tässä vaiheessa soita kelloa monessa taloudessa, mutta väitän, että suuri osa 1990-luvun puolivälissä televisiota katsellut henkilö on tietämättään S.O.S.:n musiikkia kuullut. Albumin singlenä julkaistu nimikkobiisi nimittäin oli Suomessa suosiota nauttineen saksalaisen Marienhof-televisiosarjan tunnusmusiikkina.

Levyn materiaali on helposti lähestyttävää, tarttuvaa sekä sopivan siirappista. Sinkkubiisin aikanaan nostamasta hypetyksestä huolimatta kyseessä ei ole yhden hitin ihme, vaan kokonaisvaltaisen hyvä suoritus. Tämän 13 kappaleen mittaisen melodisen sekä popahtivilla koukuilla varustetun hard rock -annostuksen saattaminen korvakäytäviin aiheuttaa edelleen miellyttävän kuuntelukokemuksen. Sävellysten tehokkuus on tallella samalla tavoin kuin 1990-luvulla, eikä niiden tehokkuus ole kadonnut mihinkään.

Nimibiisin ollessa levyn suurin hitti, löytyy sille myös runsaasti asiallista taustatukea. Esimerkiksi ”Die Nacht” lyö peliin laadukasta kertosäettä, ”Vaterland” on kovatasoinen balladi saksofonisovituksineen ja ”Deine Augen” osuu puolestaan oikeaan hermoon tunnelmoivammalla lähestymistavallaan. Onnistumisten lisäksi joukkoon ei ole päätynyt yhtään täyteraitaa ja levy pyörähtää helposti alusta loppuun samalla kertaa.

”Es Wird Viel Passier´n” on tasokas ja tarttuva hard rock-albumi, jonka jääminen tekijänsä ainoaksi on suuri sääli. Henrich/Peterson -kaksikko onnistui rakentamaan toimivan kokonaisuuden, jonka kohtaloksi koitui mitä todennäköisimmin sen ilmestymisajankohta. Jos levy olisi nähnyt päivänvalon edellisellä vuosikymmenellä, olisi tilanne ollut täysin toinen. Tämä ei silti poista sitä faktaa että kyseessä on unohduksiin jäänyt helmi, joka on kestänyt aikaa mainiosti ja on edelleen validia tavaraa.

8½/10

Miika Manninen

1. Lass Mich Loss
2. Es Wird Viel Passiere´n
3. Die Nacht
4. Sexappeal
5. Schluss Aus & Vorbei
6. Vaterland
7. Du Bist Der Wahnsinn
8. Immer Weiter
9. Alles Gute
10. Zu Spät?
11. Bring Mich Fort
12. Deine Augen
13. Ist Schon Ok?

+ posts

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here