Elettiin vanhan vuosituhannen loppumetrejä ja Megadeth valmistautui julkaisemaan kahdeksannen studioalbuminsa. Dave Mustainen poppoon musiikillinen suuntaus oli loiventunut kaupallisempaan suuntaan jo pidemmän aikaa ja mies lupaili haastatteluissa, että luvassa on levyn nimen mukaisesti riskejä. Uusi albumi olisi aiempaa rohkeampi kurotus kohti kaupallista menestystä.
Bändin sisäiset kemiat olivat noihin aikoihin retuperällä ja legendaarinen kokoonpano (Dave Mustaine/Marty Friedman/David Ellefson/Nick Menza) oli hajonnut edellisen ”Cryptic Writings” -levyn jälkimainingeissa. Rumpali Menza oli pakannut laukkunsa ja tilalle oli saatu aiemmin mm. Alice Cooperin bändissä sekä Suicidal Tendenciesissa kannuttanut Jimmy DeGrasso.
Levyn tuottajana toimi ”Cryptic Writingsin” tavoin Dan Huff ja manageriksi oli värvätty musiikkibisneksen pitkänlinjan moniottelija Bud Prager. Mies osallistui aktiivisesti levyn materiaalin rakenteluun ja hänen nimensä löytyy viiden raidan tekijätiedoista.
”Riskin” avaa itämaisilla jousilla vahvistettu ”Insomnia”. Alkuun biisi kuulosti sekavalle, mutta sen sisimmän tultua esiin useampien kuuntelukertojen myötä, on kappale noussut levyn parhaimmistoon. Kakkosraita ”Prince Of Darkness” edustaa raskainta osastoa ja siinä on jollain kierolla tavalla samankaltaista otetta, kuin ”Load”/Re-Load”-eran Metallicassa. Toimivan aloituksen täydentää ”Crush ’Em”, jonka Mustaine kirjoitti suuria urheilutapahtumia silmällä pitäen. Kappale päätyi lopulta Jean-Claude Van Dammen tähdittämän ”Universal Soldier: The Return” -elokuvan soundtrackille, sekä usean NHL-joukkueen ja ammattipainitapahtuman soittolistoille.
Keskivaiheille saavuttaessa tasossa alkaa tulla hajontaa. Biisit eivät paria poikkeusta lukuun ottamatta ole enää kokonaisuuksina alun tasolla ja niiden lento jää tästä syystä vajaaksi. Mukana on myös materiaalia, jota tältä bändiltä ei olisi odottanut kuulevansa. Esimerkiksi viimeisen päälle radiosoittoa varten rakennettu ”Breadline” jää levyn outolinnuksi. Kyseessä on ehkä epätyypillisin Megadeth-sävellys, eikä se tunnu löytävän paikkaansa edes tältä levyltä, jolla eri tyylien kirjo on bändin koko uran kattavin.
Albumin popeinta antia edustavat ”I´ll Be There” ja ”Ecstasy” puolestaan jäävät korvamadoiksi vielä kahden vuosikymmenen jälkeen. Molempien ilmavuus sekä tarttuvat kertosäkeet ovat kuin ohjekirjasta ja kappaleet ovat myös muutoin helppoja omaksua. Loppupuolelta edukseen erottuu akustisen tunnelmoinnin ympärille kyhätty ”Time: The Beginning”.
Yksi ”Riskin” suurimmista ongelmista on sen punainen lanka. Tai tarkemmin sanottuna sen ajoittainen katoaminen. DeGrasso halusi tehdä raskaan metallilevyn, kun taas Friedman halusi viedä bändiä entistä enemmän popimpaan suuntaan. Mustainen yrittäessä luovia näiden tahtotilojen välissä, jää kokonaisuus rikkonaiseksi sekä sekavaksi. Kappaleiden tyylilliset erot ovat turhan suuria kuuluakseen saman albumin repertuaariin ja tämä on kuuntelukokemuksen nautinnollisuuteen laskevasti vaikuttava tekijä.
”Risk” ei ole kaikesta saamastaan kritiikistä huolimatta toivoton tai huono levy. Sen suurin synti on, että se julkaistiin Megadeth-nimen alla. Mustaine itse myönsi vuosia myöhemmin, että albumi olisi pitänyt julkaista soololevynä ja lähtökuopissa ollut Friedman olisi pitänyt päästää muihin maisemiin aiemmin. Näistä haasteista huolimatta ”Risk” sisältää hyviä biisejä ja se on mainettaan parempi julkaisu yhden aikamme tunnetuimman metalliyhtyeen diskografiassa.
7-/10
Miika Manninen
1.Insomnia
2.Prince Of Darkness
3.Enter The Arena
4.Crush ’Em
5.Breadline
6.The Doctor Is Calling
7.I´ll Be There
8.Wanderlust
9.Ecstasy
10.Seven
11.Time: The Beginning
12.Time: The End
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 Metalliluolan arvio, Miika Manninen.){kind=link}