Vuonna 1993 Itävallassa perustetun Summoningin matka oli tullut neljännen studioalbumin etapille 20 vuotta sitten. Siinä missä debyytti ”Lugburzilla” etsittiin vielä omaa paikkaansa ja albumi oli perinteisempään black metaliin suunnattu, olivat sen seuraajat ”Minas Morgul” (1995), ”Dol Guldur” (1997) ja viimeisimmän kanssa samana vuonna julkaistu EP ”Nightshade Forests” paljon melodisempia teoksia. Klassinen ”Summoning-soundi” syntyi toden teolla tuon kolmikon toimesta ja näiden levyjen perusteella pystyi ennakoimaan Mordorista päin olevan odotettavissa vielä kovempaa myrskyä.
Summoning oli jo onnistunut rakentamaan itselleen ison fanipohjan ja kahden miehen vahvuiseksi jo aiemmin kutistuneen bändin eeppinen, vahvasti syntikkavetoinen bläkkis viehätti useita raskaamman musiikin faneja myös yli genrerajojen. Wieniläiskaksikon levyt viihtyivät esimerkiksi allekirjoittaneen yläasteaikojen kaveriporukan levylautasilla, oli kyseessä sitten perushevari tai tuima bläkkistyyppi.
”Stronghold” on monipuolinen albumi, joka kuljettaa kuulijaa ”Long Lost To Where No Pathway Goesin” tarttuvien melodioiden kautta ”The Glory Disappearsin” jylhään mahtavuuteen ja siitä edelleen ”Like Some Snow-White Marble Eyesin” yltiöeeppisyyden kautta komealla tavalla levyn päättävän ”A Distant Flame Before The Sunin” vihaisempaan poljentoon. Albumin ehdoton helmi ja ehkä bändin koko diskografian kovin yksittäinen sävellys on täydellinen ja jokaisella kuuntelukerralla ihon kananlihalle vievä ”Where Hope And Daylight Die”. Biisin tulkitsee Tsêkkiläislaulajatar Tania Borsky ja laulajattaren suoritus on kuolematon.
Tältä levyltä on muutoinkaan hankala löytää mitään negatiivista ja kaikki tuntuu loksahtavan kohdilleen aina biisien pituuksista lähtien. Siinä missä esimerkiksi ”Dol Guldurilla” lyödään introbiisin jälkeen tiskiin neljä lähes 11 minuuttista eeposta putkeen, ollaan nyt hieman maltillisemmissa pituuksissa suhteessa kappaleiden toimivuuteen. ”Dol Guldurin” muutamassa kappaleessa yksinkertaisesti oli pituutta aavistus liikaa, vaikka levy kokonaisuutena oli jo vahva. ”Strongholdilla” tämä pieni kauneusvirhe on korjattu, ”oppirahat” maksettu ja levy on miellyttävä kuuntelukokemus, joka tulee yleensä nautittua alusta loppuun samalla kertaa.
Iso osa tuonaikaisen Summoningin viehätyksestä perustui kerrassaan täydellisyyttä hipovan musiikin lisäksi myös ajankohtaan. Albumin ilmestyessä, ennen Internetin totaalista läpilyöntiä, oli Summoning vielä mystisyyden verhon ympäröimä, eikä kovin moni tiennyt ketkä kätkeytyivät Silenius – ja Protector-nimien taakse. Tällainen salaperäisyys tekikin yhtyeestä kiehtovamman, eeppisemmän ja samalla paljon vaarallisemman.
”Stronghold” nappasi ilmestyessään Summoningin kovimman julkaisun tittelin, eikä ole valta-asemastaan luopunut vaikka sen seuraaja, ”Let The Mortal Heroes Sing Your Fame”, lähelle pari vuotta myöhemmin pääsikin. Kyseessä on huikea klassikkoteos joka ei ole menettänyt loistoaan näiden vuosien aikana, vaan on kasvanut entistä suuremmaksi ja merkittävämmäksi albumiksi metallimusiikin maailmassa.
10/10
Miika Manninen
1.Rhûn
2.Long Lost To Where No Pathway Goes
3.The Glory Disappears
4.Like Some Snow-White Marble Eyes
5.Where Hope And Daylight Die
6.The Rotting Horse On The Deadly Ground
7.The Shadow Lies Frozen On The Hills
8.The Loud Music Of The Sky
9.A Distant Flame Before The Sun
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 - levyarvio. Miika Manninen, Metalliluola.){kind=link}