Gorgoroth tunnetaan paitsi ulkomusiikillisten seikkojen sekä pahennusta herättäneiden live-esiintymisten myötä, myös kiistatta laadukkaan mustan metallin tuottajana. Suorituskyky on jäänyt albumitasolla keskinkertaiseksi. Laadukasta materiaalia löytyy mielin määrin, mutta edes lähelle napakymppiä osuneita levykokonaisuuksia on vaikea nimetä. 30 vuotta sitten ilmestynyt ”Pentagram” tekee poikkeuksen tähän kaavaan.
”Pentagram” on nähnyt päivänvalon norjalaisen black metalin synnyinsijoilla, 1990-luvun alkupuolella Bergenissä. Albumi on äänitetty Grieghallen-studiolla, jossa on samoihin aikoihin tehtailtu muiden muassa Burzumin, Mayhemin sekä Emperorin musiikkia.
”Pentagramille” on onnistuttu luomaan hämmästyttävän tunnelmallinen soundi, joka on samaan aikaan selkeä, että äärimmäisen raaka. Vaaran tuntu on vahvasti läsnä. Teoksen äänimaailma on osoitus siitä, että tunkkainen maakellarisoundi ei ole perusedellytys katu-uskottavalle black metalille.
Kappalemateriaali rakentuu vahvasti IT-tykkitulta muistuttavan kaahauksen sekä eeppisten melodioiden vuoropuhelulle. Nopeatempoinen tykitys antaa toisinaan tilaa tarttuville hitaammille osuuksille, joiden luoma dynamiikka antaa pohjan albumin uraauurtavalle musiikille.
”Pentagramin” tunnusomaisin elementti lienevät sen vokaaliosuudet. Laulusta vastaava Hat (Suom. ”Viha”) vetäisee ilmoille sellaiset säkeet, että heikompia hirvittää. Hatin ulosanti on sekoitus mielipuolista raivoa ja puhdasta vihaa. Herran työn jälkeä kuunnellessaan ei voi olla varma äänihuulten kunnosta sessioiden jälkeen. Tämä ihmisyyttä halveksuva laulusuoritus on syy itsessään palata ”Pentagramin” pariin kerta toisensa jälkeen. On myös mielenkiintoista, että Hat on taidoistaan huolimatta vetäytynyt suuremmasta julkisuudesta jo 1990-luvun puolivälin tienoilla, kun taas ”Pentagramilla” aisaparina häärinyt Infernus on pysynyt skenessä aktiivisena neljättä vuosikymmentä.
Muista Gorgorothin albumeista poiketen ”Pentagram” ei sisällä ensimmäistä tylsää tai huonoa kappaletta, eikä liioin muuta turhaa täytettä – alle 30 minuuttia kellottavalle albumille on saatu mahdutettua kaikki se, mitä on ollut tarpeellista tuoda esiin. Tämä on taito, joka jokaisen musiikintekijän tulisi hanskata. T
Tasalaatuisen albumin katkaisee ”Huldelokk” -nimeä kantava lyhyehkö instrumentaali, jonka hypnoottinen rummutus kuulostaa yllättävän paljon Trelldomin puolitoista vuosikymmentä myöhemmin julkaistulta materiaalilta. Lieneekö sittemmin Gorgorothiin liittynyt ja omille teilleen lähtenyt Gaahl saanut kappaleista aihioita omiin projekteihinsa jatkojalostettavaksi.
”Pentagram” saa arvoisensa finaalin huikean ”Maaneskyggens Slaven” myötä. Kappale ei ole pelkästään albumin, vaan koko Gorgorothin pitkän uran paras. Kaiken eläväisen sileäksi pistävä loppuhuipennus on toiminut innoittajana sekä luonut suuntaviivat melodiselle black metal -musiikille, jota kuuntelemme tänä päivänä. Albumin taika ei ole hävinnyt pätkääkään vuosien viskoessa vaan päin vastoin. Jokaisen kuuntelukerran jälkeen tulee vahva tarve palata ajatuksissaan takaisin tuon ajan Norjaan – aikaan ja paikkaan, jolloin musiikki oli vielä vaarallista.
8½/10
Markus Salmela
1. Begravelsesnatt
2. Crushing The Scepter (Regaining A Lost Dominion)
3. Ritual
4. Drömmer Om Död
5. Katharinas Bortgang
6. Huldrelokk
7. (Under) The Pagan Megalith
8. Maaneskyggens Slave
Ei oppinut hallitsemaan mitään soitinta, joten tyytyy kirjoittamisen ohella valokuvaamaan niitä, jotka tämän taidon omaavat. Vapaa-aikaa rytmittävät matkailu, kilpauinti ja black metal. Edellämainittujen lisäksi kiinnostunut eläimistä (ei siinä mielessä).
 Metalliluolan arvio, Markus Salmela.){kind=link}