Afire – On The Road To Nowhere (2018)

Oululainen Afire julkaisee pimeän alkutalven sekaan levyllisen melodista hard/heavy rockia ”On The Road To Nowhere” -pitkäsoitolla. Muista yhteyksistä tuttuja nimiä sisältävällä kokoonpanolla on vahva kokemus alalta ja ennakkoon mietittynä mielenkiintoinen julkaisu on kyseessä.

Levy käynnistyy energisesti ”The One To Take The Fall”/”Coming Home” -duolla ja kaksikko onnistuu luomaan loppuja raitoja kohtaan vahvoja odotuksia. Molemmissa vedoissa on hyvin potkua sekä mukaansatempaavaa tarttuvuutta.

Valitettavasti lupaavan alun jälkeen hyvä tuntuma katoaa. Loput kappaleet eivät lähde lentoon ja albumia läpi kahlatessa vallitsee vain odottava tunnelma, joko seuraava biisi lähtisi? Valitettavasti ei lähde, yritystä on ja bändiltä kyllä löytyy osaamista. Sävellykset yksinkertaisesti jäävät polkemaan paikalleen ja hukkuvat syvälle harmaaseen massaan.

”On The Road To Nowhere” on osaavissa käsissä rakennettu levy, joka jää harmittavasti turhan mitäänsanomattomaksi. Parissa biisissä on mukavasti draivia sekä pientä tarttumapintaa, mutta suurelta osin lopputulos on tylsä. Kokonaisuus ei pidemmän päälle haasta, eikä siitä löydy sellaista WOW-factoria, joka pitäisi mielenkiintoa yllä palata levyn pariin uudelleen. Avauskaksikon tasoisia pirteitä vetoja tarvitaan jatkossa lisää, vastaavat biisit jättävät pientä valoa tunnelin päähän.

6-/10

Miika Manninen

1.The One To Take The Fall
2.Not Coming Home
3.Let Me Be The One
4.Nowherefound
5.Tired Of Being Broken
6.Veiling The Tears
7.Shining Through
8.Rotten To The Core
9.Strangers Again
10.Forevermore

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here