Ricky Warwick – When Life Was Hard And Fast (2021)

Paljon on virrannut Guinnessia hanoissa sen jälkeen, kun näin irkkurokkari Ricky Warwickin Hämeenlinnan Giants Of Rockin lavalla vuonna 1991 The Almightyn nokkamiehenä. Tästä Warwickin tie vei muutamien mutkien kautta Phil Lynottin suuriin saappaisiin Thin Lizzyyn ja pesti tässä legendaarisessa yhtyeessä oli vahva. Lizzyn raunioille vuonna 2012 perustettu Black Star Riders on jatkanut bändin perinteen vaalimista jo neljän albumin verran, mutta Warwickilla on ollut aikaa myös lukuisille sooloalbumeille. Keskelle helmikuun pakkasia markkinoille saatiin tuorein työ, ”When Life Was Hard And Fast”.

Levyn käynnistävä vahvan Thin Lizzy/BSR -henkinen nimikappale on mainio aloitus ja saa odottamaan hyvää. Taustoja biisissä laulaa Def Leppardin Joe Elliott.You Don’t Love Me” hakee vaikutteita brittirockin erilaisista tyylisuunnista kuitenkaan täysin onnistumatta. Kitarasoolosta vastaa Thunderin Luke Morley. ”I’d Rather Be Hit” kulkee taas komeasti ja kappale mahtuisi helposti mukaan mille hyvänsä Black Star Ridersin albumille. Tässä kitarasoolon esittää puolestaan ex-Duran Duran Andy Taylor.

Mink DeVille -cover ”Gunslinger” on Warwickin käsittelyssä tylsä perusrock, mikä ei juuri tarttumapintaa tarjoa. Vauhdikas ”Never Corner A Rat” esittelee rosoista autotallisoundia ja tuntuu, kuin kyseessä olisi viimeistelemätön demoäänitys. Bruce Springsteen -henkinen ”Time Don’t Seem To Matter” soi akustisena ja rauhallisena. Kappaleen lauluosuuksissa esiintyy myös Warwicin tytär Pepper. Nätti duetto, jonka erityistä tunnelmaa Warwick kuvailee näin:

Probably the most personal song on the record to me. Written for my youngest daughter Pepper. And what an absolutely proud Father moment to have her sing on the song with me. This is the demo version of the song, we tried to re-record it for the album, but felt we couldn’t better the vibe and feel we had on the demo.

”Fighting Heart” kurkottaa jälleen Thin Lizzyn suuntaan. Hyvä, mutta yllätyksetön esitys. ”I Don’t Feel At Home” rullaa kevyesti pehmeänä radiorockina ja mitäänsanomaton ”Still Alive” jatkaa levyn yllätyksetöntä linjaa. Koskettimissa vaikuttaa Guns N’ Roses -mies Dizzy Reed.

Kuva: Hannu Juutilainen

Demotasoinen, mutta toimiva ”Clown Of Misery” omaa vanhoja delta blues -sävyjä ja tuo kontrastia kokonaisuuteen. Levyn loppuun paiskataan vielä vauhdikas, mutta jollain tavalla valmiiksi pureksitun oloinen ”You’re My Rock ‘n Roll”. Vastaavia vetoja löytyy esimerkiksi Michael Monroen levyiltä kuin sieniä sateella.

Ricky Warwickin uutuus sisältää paljon tuttua, paljon vanhaa, mutta turhan vähän uutta. Musiikki virtaa korvista sisään ja ulos yhtä liukkaasti kuin tuopillinen Guinnessia kurkusta alas, sen suurempaa muistijälkeä jättämättä. On tässä hetkensä, mutta kokonaisuus ei jaksa kantaa aivan toivotulla tavalla.

6½/10

Hannu Juutilainen

1. When Life Was Hard & Fast
2. You Don’t Love Me
3. I’d Rather Be Hit
4. Gunslinger
5. Never Corner A Rat
6. Time Don’t Seem To Matter
7. Fighting Heart
8. I Don’t Feel At Home
9. Still Alive
10. Clown Of Misery
11. You’re My Rock ‘n Roll

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here