Turkulainen Poison Remedy ei ole mikään vasta-alkaja, sillä yhtyeen perustukset valettiin jo 1990-luvun lopulla. Vietettyään hetkellisesti hiljaiseloa, aktivoitui yhtye jälleen alkuperäisrosterillaan pari vuotta sitten ja uutta materiaalia alkoi syntyä.
Uusia biisejä on yhtyeen mukaan saatu valmiiksi reilusti ja tällä levyllä kuullaan uuden tulemisen ajalta kaksi Valtone Oy Recording Studiossa taltioitua taidonnäytettä.
Turkulaisten musiikki on voimakkaasti HIM:n sekä The 69 Eyesin tuoksuista hard rockia, jossa biisit on rakennettu vahvojen melodioiden ympärille ja kertosäkeisiin on ladattu suuret panokset.
Levyn avaavaan nimibiisiin on saatu rakennettua mukavasti rullaava kertosäe hyvien melodioiden tueksi ja se on helppoa kuunneltavaa. Kappale voisi hyvin olla peräisin Ville Valon ja kumppaneiden materiaalisalkusta vuosituhannen vaihteesta. Mikään ”Join Me” tai ”Right Here In My Arms” ei ole kyseessä, mutta toimiva sävellys silti. Kakkosbiisi ”Reservations” on räyhäkkäämmin päälle käyvä ja suoraviivaisesti rokkaava sävellys. Kappaleen kertosäe jää tylsäksi, mutta vahva c-osa ja säkeistöjen laulumelodiat nostavat osakkeita.
”Fall To Piecesin” biisit ovat mukavaa taustamusiikkia, mutta hittimateriaalista ollaan vielä kaukana. Bändin soitto kuulostaa varmalle, vuosien kokemus kuuluu ja vokalisti Villen äänessä on juuri sopivan tumma sävy tämäntyyliseen materiaaliin. Herran lontoon ääntäminen tosin pistää korvaan muutamassa kohdassa ja erityisesti ”Reservations” menee rallienglannin puolelle.
Kokonaisuutena Poison Remedyn suoritus on näiden kappaleiden perusteella kohtuullinen. Materiaaliin täytyy jatkossa saada lisää koukkuja, sillä nyt ollaan vielä Kummeli-termein ”Välimallin jätkä”-osiossa. Hyvästä draivista ja asenteesta homma ei tule jäämään kiinni.
2½/5
Miika Manninen
1.Fall To Pieces
2.Reservations
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.