Wishing Well & Mount Mary @On The Rocks, Helsinki 16.9.2020

Helsingin On The Rocksissa koettiin ilta vahvan hard rockin parissa, kun kolmannen albuminsa ”Do Or Die” julkaissut Wishing Well kapusi lavalle esittelemään uutta ylpeyden aihettaan.

Tämä uudenkarhea ja vahva levy kuultiin keikalla kokonaisuudessaan sekä bonuksena muutamat näytteet kahden edellisen albumin kappaleista.

Bändissä soittavat chileläinen vokalisti Rafael Castillo, Hammond-urkuri Arto Teppo, rumpali Juha Kivikanto, basisti Rick Becker ja kitaristi Anssi Korkiakoski, joka on myös tuottanut albumin.

Kuuntelusuositukset uudelta levyltä: ”Sermon On The Mount” ja musiikkivideona ilmestynyt ”Lost In The Night.”

Illan avasi pitkän linjan muusikoista koostuva tuore Mount Mary -yhtye, jolle illan keikka oli yhtyeen ensimmäinen esiintyminen. Bändin esikoisalbumi on valmisteilla ja sen ennakkomyynnin pitäisi kuulemma alkaa lähiaikoina.

Yhtyeeseen kuuluvat Maria Hänninen (laulu, kitara), Jukka Jylli (basso), Petri Majuri (kitara) ja Otto Haapanen (rummut).

Kuuntelusuositus: ”October”.

Illan kuvagalleriat katsottavissa alla.

Mount Mary

Wishing Well

Teksti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän