Riot – The Privilege Of Power (1990)

New Yorkissa perustettu Riot oli ehtinyt kokea paljon siirtyessään 1990-luvulle. Vuonna 1975 alkunsa saanut yhtye oli kohdannut useamman miehistönvaihdoksen, olla muutaman vuoden pöytälaatikossa, mutta myös julkaissut useamman kovan levyn.

Erityisesti kolmosalbumi ”Fire Down Under” (1981) arvostetaan monesti jopa bändin kovimmaksi tekeleeksi yhdessä seitsemän vuotta myöhemmin ilmestyneen ”Thundersteelin” kanssa. Tuo vuonna 1988 julkaistu levy oli amerikkalaisten ensimmäinen täyspitkä paluunsa jälkeen ja myös tulikaste perustajajäsen Mark Realea lukuun ottamatta koko bändin uudelle jäsenistölle.

Kitaristi Realen rinnalle oli löytynyt basistiksi Don Van Stavern, rummuissa kuultiin Bobby Jarzombekia sekä Mark Edwardsia ja Rhett Forresterin paikan vokalistina peri Tony Moore. Moorelle laulajan pesti oli uran ensimmäinen, sillä 28-vuotias vokalisti, syntymänimeltään Anthony Morabito, oli vaikuttanut aiemmissa bändeissään basistina.

”Thundersteel” tunnetaan klassikkolevynä ja kuten aiemmin tuli ilmi, yhtenä bändin suurimmista saavutuksista. Tuon albumin jälkeen kuumaa rautaa alettiin pian jälleen takoa. Tuloksena lähes tarkkalleen päivälleen 31 vuotta sitten ilmestyi järjestyksessään seitsemäs Riot-albumi, ”The Privilege Of Power”.

Levyn nauhoitti lähes sama kokoonpano kuin edeltäjän sillä erotuksella, että rummut hoiteli pelkästään Jarzombek. Kiertuerosteriin puolestaan kiinnitettiin toiseksi kitaristiksi MichaelMikeFlyntz. Van Stavern siirtyi bändistä syrjään ja hänen tilallaan suuren osan keikoista bassotteli Pete Perez, joka kiinnitettiin vakiojäseneksi Flyntzin tavoin.

”The Privilege Of Power” käynnistyy reilut pari minuuttia kestävän sekavahkon intron jälkeen. ”On Your Kneesin” päästessä toden teolla vauhtiin, sekavuus unohtuu ja ollaan asian ytimessä. Kappaleessa kuultavat pientä yllätysnyanssia tuovat torvisovitukset kuulostivat aluksi oudoille, mutta ne sulautuvat kokonaisuuden sekaan ja tuovat mukavasti sävellyksiin lisää syvyyttä. Tämä pätee niin tämän raidan, kuin koko albumin osalta.

Toisena kuultava ”Metal Soldiers” hilaa rimaa ylemmäs toimivan avausbiisin jäljiltä ja Moore pääsee käyttämään ääntään kunnolla. Kertosäe on yksinkertainen mutta toimiva ja sitä huomaa edelleen vuosien jälkeen hyräilevänsä mukana. Kappale on ehdottomasti levyn parhaimmistoa, eikä se ole menettänyt tehoaan vuosikymmenten saatossa.

Rivakan alun jälkeen pudotetaan nopeutta ja tunnelmoiva sekä melodinen ”Runaway” tarjoaa laadukkaan hengähdystauon ennen levyn yllättävintä raitaa. Sarjamurhaajan ympärille sanoituksiltaan rakennettu ”Killer” ei täysin istu muun materiaalin sekaan ja jää erilaisuutensa vuoksi ulkopuoliseksi.

Puoleen väliin päästessä lisätään jälleen vauhtia koneeseen ja seitsemän minuuttia juokseva ”Dance Of Death” syöksyy eteenpäin särmikkäällä speed metal -asenteella. Biisin kertosäe on jälleen toimiva ja tarttuva. Reale lataa tälle raidalle levyn parhaat soolonsa.

Ensimmäinen puolisko mennään voimakkaasti plussan puolella, eikä suurempaa huomautettavaa löydy. ”Storming The Gates Of Hell” ottaa jälleen puhallinsoittimia mukaan ja Moore pääse tavoittelemaan äänelleen korkeita sfäärejä. Toimivuudestaan huolimatta kappale ei yllä levyn parhaimmistoon, mutta tasokkaasta vedosta puhutaan silti.

Albumin loppupuolella hyvä taso kokee pienen laskun. Rauhallisemmalla otteella varustettu ”Maryanne” on toimiva perusbiisi, mutta ”Little Miss Death” jää filleriosastolle olemalla levyn heikoin ja mitäänsanomattomin raita. ”Black Leather And Glittering Steel” korjaa vielä kurssia oikeaan suuntaan, mutta ei onnistu täysin jääden kokonaisuuden häntäpäähän. Päätösbiisiksi puolestaan valikoitui Al DiMeola -laina ”Racing With The Devil On A Spanish Highway”. Kappaleen tarpeellisuus levyllä on pieni mysteeri, sillä se ei tuo suurempaa lisäarvoa bändin omien sävellysten lisäksi.

Parin heikomman hetken lisäksi negatiivinen huomio kiinnittyy siihen, että useampaan kappaleeseen on lisätty erilaisia puhepätkiä esimerkiksi uutislähetyksistä. Nämä ”introt” saattavat tuoda biiseihin jopa useamman minuutin lisää pituutta. Tämä haittaa hieman kuuntelunautintoa ja nämä lisäykset olisivat voineet olla omia raitojaan. Tämä tosin ei mene yhtyeen piikkiin, sillä heidän mukaansa tuotannosta vastannut taho päätti introjen lisäyksistä.

”The Privilege Of Power” on pienistä puutteistaan huolimatta tasokas ja vahva albumi, joka jää usein sekä aiheettomasti bändin muiden teosten varjoon. Levyllä on paljon laadukasta materiaalia, mutta esimerkiksi aiemmin mainitut torvisovitukset aiheuttavat edelleen pientä vierastusta sekä vastarintaa. Tällä kertaa myös kokonaisuus ei kanna täysin levyn koko mittaa ja seassa on muutama heikko hetki. Tästä huolimatta nyt 31 vuotta täyttävä albumi on oiva osoitus siitä, että Riot oli vuonna 1990 voimissaan ja valmis edessä oleviin uuden vuosikymmenen haasteisiin

8½/10

Miika Manninen

1. On Your Knees
2. Metal Soldiers
3. Runaway
4. Killer
5. Dance Of Death
6. Storming Through The Gates Of Hell
7. Maryanne
8. Little Miss Death
9. Black Leather And Glittering Steel
10. Racing With The Devil On A Spanish Highway

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here