Mount Mary @Creation HQ, Lahti 9.7.2021

Järvisen entisen suksitehtaan pihapiirissä kuultiin ensi kertaa livemusiikkia, kun Lahden uusin keikkapaikka Creation HQ / Golden Stage avasi porttinsa yhtyeille ja yleisölle.

Tapahtumapaikan ensimmäisenä iltana luvassa oli tuhtia 1970-luvulta vaikutteita ammentavaa hard rockia, kun lavan valloitti alkuvuodesta loistavan debyyttialbumin julkaissut Mount Mary. Yhtye sai koronaturvallisesti harvalukuiselta yleisöltä innostuneen vastaanoton ja esiintymisestä paistoi pitkän linjan muusikoiden ammattitaito sekä varmuus, vaikka pandemian pakottama keikkatauko oli kaikilla venynyt pitkäksi.

Mount Mary:
Maria Hänninen – Laulu, kitara
Petri Majuri – Kitara
Jukka Jylli – Basso
Otto Haapanen – Rummut

Illan avasi progressiivisen rockin saralla operoiva Monkey Anger. Trion kokoonpanossa vaikuttavat: Olli Siikanen – Kitara, Heikki Laine – Basso, Mikko Kaakkuriniemi – Rummut.

Alla olevasta kuvakoosteesta pääsee sukeltamaan Lahden lämpimän kesäillan tunnelmiin.

Monkey Anger

Mount Mary

Teksti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here