Alice Cooper – Special Forces (1981)

Vuonna 1981 Alice Cooper oli urallaan siinä vaiheessa, että miehen suurin suosio oli väistämättä jäänyt edelliselle vuosikymmenelle. Legendaarinen, jo vuonna 1974 hajonnut Alice Cooper -kokoonpano (Cooper, Glen Buxton, Michael Bruce, Dennis Dunaway sekä Neal Smith) oli jo kaukaista historiaa, Cooperin aloitettua soolouran vuonna 1975 ilmestyneen ”Welcome To My Nightmare” -klassikon myötä. Kyseinen albumi ja sitä seurannut ”Alice Cooper Goes To Hell” menestyivät mainiosti, mutta tämän jälkeen Cooperin ura oli laskusuunnassa, jota määrittelivät vaihtelevasti onnistuneet kokeilut eri tyylilajien parissa sekä suuret päihdeongelmat yksityiselämässä.

40 vuotta sitten ilmestynyt ”Special Forces” oli jonkinlainen paluu juurille, sillä levy oli Cooperin soolouran siihen mennessä riisutuin ja suoraviivaisin teos, joka muistutti kuulijoitaan suuresti herran 1970-luvun alkupuolen tuotannosta.

Levy alkaa komeasti ”Who Do You Think We Aren” myötä. Biisi on yksi Cooperin uran unohdetuista helmistä, ollen samalla albumin ehdoton tähtihetki. ”Seven & Seven Is”, ”You Look Good In Rags” ja ”Vicious Rumours” ovat myös mainioita kappaleita, jotka onnistuvat palauttamaan mieleen muistoja siitä mihin Alice Cooper parhaimmillaan pystyy.

Syystä tai toisesta levylle on myös päätynyt uskollinen versio ”Billion Dollar Babies” -LP:n ”Generation Landslidesta”, joka kulkee tässä yhteydessä nimellä ”Generation Landslide ’81 -Live”. Itse biisi on Cooper-klassikko ja tulkinta on myös tämä studiossa äänitetty ”leikki-live”. Valitettavasti ”Special Forcesin” ilon hetket ovat tässä, sillä albumille on päätynyt heikkoa tai parhaimmillaan keskinkertaista materiaalia, kuten huonosti ajan hammasta kestänyt ”You Want It, You Got It”.

Kokonaisuutena ”Special Forces” ei ole missään nimessä huono kokonaisuus, mutta levyn suurin puute on helposti havaittavissa. Suoraviivaisen materiaalin kanssa Alice olisi kaivannut taakseen alkuperäisen bändinsä syntisen svengin sekä raa’an voiman. Alkuperäisen Alice Cooper Bandin merkitys tulee selkeästi esiin myös epätasaisen biisimateriaalin myötä, apua olisi tarvittu nimenomaan sävellystyössä.

Kaupallisesta näkökulmasta katsottuna albumi ei onnistunut katkaisemaan Alicen laskusuuntaa, sillä levy jäi USA:n listalla sijalle 125. Epätasainen ”Special Forces” on kaikesta huolimatta kiehtova kokonaisuus, josta löytyy jonkinlaista kieroa viehättävyyttä.

7-/10

Ilkka Järvenpää

1.Who Do You Think We Are
2.Seven & Seven Is
3.Prettiest Cop On The Block
4.Don’t Talk Old To Me
5.Generation Landslide ’81 -Live
6.Skeletons In The Closet
7.You Want It, You Got It
8.You Look Good In Rags
9.You’re A Movie
10.Vicious Rumours

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here