Oulussa järjestettiin 22.11.25 raskaamman rokin maaottelu Ankara-festivaali kahden rakkaan naapurin eli Suomen ja Ruotsin välillä. Ouluhalliin oli saapunut kolme mielenkiintoista bändiä molemmin puolin Pohjanlahtea.
Itse saavuin paikalle logistisista syistä (lue: lapsenvahti) juuri, kun illan avannut Kalmah lopetteli settiään, joten en oikeastaan osaa sanoa tämän alun perin Pudasjärveltä ponnistaneen orkesterin keikasta muuta kuin sen, mitä kuulin tuttavilta: Kalmah toimi tuttuun tyyliin vakuuttavasti.
Kalmahin jälkeen lavan valtasi todella pitkästä aikaa Oulussa keikkaillut, alun perin oululainen Impaled Nazarene, ja meininki oli yksinkertaisesti brutaali. Vokalisti Mika Luttisen jäätävä karisma oli lavan hallitseva hahmo, bändin runnoessa läpi tunnin settinsä pyytämättä saati antamatta armoa. Uusi kitaristi Kimmo Korhonen tuntuu olleen selvä piristysruiske yhtyeelle, joten 35 vuotta hiljattain täyttäneellä orkesterilla on varmasti vielä vuosia edessä. Pienenä pehmennyksenä Impaledin rujoon meininkiin voi mainita lavan vierellä keikkaa seuranneet bändin alkuperäisen rumpalin Kimmo ”Sir” Luttisen sekä veljesten isän Riston, joka oli tullut katsomaan poikiensa keikkaa.
Impaledin jälkeen lavan valtasi Dynazty, maassamme tiheään vieraileva ruotsalaisbändi, jota useampi nainen kuvaili melkoiseksi mieskarkki-kavalkaadiksi – ainakin ulkoisesti. Pätevä, melodinen 2020-luvun hard rock upposi selvästi yleisöön, ja kyllähän Dynazty on valmis nousemaan jo pykälää suurempiin ympyröihin – edellyttäen toki, että monessa projektissa soittavat muusikot päättävät panostaa aikaansa enemmän tähän bändiin.
Seuraavana tästä kolmen ruotsalaisbändin putkesta vuoron sai illan henkilökohtaisesti eniten odottamani yhtye, The Night Flight Orchestra. Ruotsinlaiva-imagostaan huolimatta – tai ehkäpä juuri sen takia – bändi soundasi mielestäni koko illan ylivoimaisesti parhaalta, ja iloiselle AOR:lle löytyi selvästi hyvin vastaanottava yleisö. Setin pääpaino oli uudemmassa materiaalissa, mutta se ei ainakaan minua haitannut. Loistava keikka.
Ruotsalaisten bändiputken täydensi toinen maassamme tiheään vieraileva yhtye, Peter Tägtgrenin johtama Pain. Bändin tylyn miehekkäästi jylisevä industrial-sävyinen metalli upposi omalla tuimalla tavallaan upeasti yleisöön, ja yhtyeen fanikunta sai varmasti haluamansa rauta-annoksen Tuskaa ruotsalaisittain.
Illan päätti vanha kunnon Lordi, joka oli omassa ”lordimaisuudessaan” pätevä illan viimeinen esiintyjä. Jotenkin tuntuu, että orkesteri saa välillä hieman turhankin paljon lokaa niskaansa, mutta ainakin livenä yhtye on hyvinkin viihdyttävä, ja tässä vaiheessa uraa bändillä on iso kattaus toimivia biisejä, joiden varaan on helppo rakentaa setti. Meininki yltyi luonnollisesti ylimmilleen vanhan kunnon Hard Rock Hallelujahin aikaan.
Ankara kärsi jonkin verran todennäköisesti kiireisestä pikkujouluajasta, sillä ennen tapahtumaa järjestäjä ilmoitti, että yhdellä pääsylipulla sisälle pääsee kaksi henkilöä. Tämä määrä nousi vielä aivan tapahtuman kynnyksellä kolmeen, joten tapahtuman taloudellinen tulos saattoi hyvinkin painua miinusmerkkiseksi. Tämä on mielestäni harmi, sillä itse tapahtuma oli erittäin hyvin järjestetty. Ouluhalli on tilana sopivan iso festarille, ja sinne oli saatu kasattua toimiva festaritunnelma useammasta myyntipisteestä ja lavan vieressä olleista massiivisista screeneistä lähtien.
Musiikillisesti tapahtuma oli hyvin onnistunut, vaikkakin bändibuukkauksista saattoi puuttua sellainen todellinen vetonaula, joka saisi suuremman yleisön liikkeelle. Toisaalta kattaus oli tasokas, mutta se kuuma nimi, joka olisi vetänyt vaikka yksistään tapahtumaan reilut tuhat ihmistä, puuttui tällä kertaa. Tarkkaa lukua illan yleisömäärästä en saanut selvitettyä, mutta oma veikkaukseni on jossain tuhannen ja puolentoista tuhannen välillä.
Ai niin, se maaottelu… Tällä kertaa Ruotsi vei mielestäni niukan voiton. Tosin hopeakaan ei ole tässä taistossa häpeä.
Raportti ja kuvat: Ilkka Järvenpää (c)Metalliluola
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
