Helteinen festarikesän avaus: Kotka Open Air 18-19.6.2021.

Kotka Open Air avasi festarikesän 2021 kesäkuun puolivälin jälkeen.

Poikkeusolot varjostavat kotimaista esiintyjäkulttuuria edelleen, mutta valoa näkyy tunnelin pään lisäksi taivaalla ja lämpötilat nousivat mm. Omnium Gatherumin sekä Evil Driven tähdittämän avauspäivän aikana hellelukemiin.

Avausbändinä lavalle noussut kotkalainen Atsum veti heti kärkeen sellasen setin, jolla vielä harvalukuinen yleisö sai maistaa miltä kuulostaa kotkalainen metallimusiikki parhaimmillaan. Solisti/kitaristi Jarno Lahdensalo vaikuttaa myös täysin toista tyylilajia edustavan Itämeri-yhtyeen kitaristina. Itämeri nähtiin lavalla lauantain ensimmäisenä bändinä. Jarnon veto Atsumin keulilla on se, mihin tämä mies on selvästi luotu.

Perjantai myöhäisillassa jo aiemmin Kotka Open Airissa nähty Evil Drive näytti miksi se pyydetään vuodesta toiseen esiintymään takaisin. Bändi toimii joka suhteessa todella hyvin. Uuden albumin ”Demons Within” myötä saatiin kuulla lavalla myös uutta materiaalia. Tässä on kokoonpano, jonka voisi heittää mille tahansa metallifestareille ja varmasti saa yleisön mukaan.

Perjantai illan päätti Kotkan suurimpia metalli bändien ylpeyden aiheita Omnium Gatherum, joka on jo vuosia kiertänyt maailman lavoja viemässä Suomea maailmankartalle. Keikka oli juuri niin kova kuin odottaa osasi. Iltaa kohti lisääntyvä yleisö sai sitä mitä halusi: pitkän korona tauon jälkeen todella kovan festaripäivän.

Helle jatkui ja oli n.+30 asteen tasolla myös toisena päivänä. Yleisöä saatiin paikalle n. 200 henkilöä per päivä ja vasta illemmalla mahdollisesti korkeista lämpötiloista johtuen.

Toisena esiintynyt kotkalainen funk rock -bändi Otterplan teki erittäin kelvollisen ensi esiintymisen lavalla. Allekirjoittanut helteen uuvuttamana huomioi varsinkin basistin Joonas Suorttin loisteliaan funk tyylisen basson soiton. Kuulosti kuin läskibasso olis raikannut lavalla.

Toisen päivän unirippeet ja helteestä johtuvan väsymyksen vei pois energinen seinäjokelaisbändi RiASA. Kun yleisö ei tullut lavan eteen pöytien varjojen alta, laulaja Matias Seppä meni yleisön luo. Sama energisyys jatkui koko keikan ajan.

Päivän yhtyeet olivat suurimmaksi osaksi Kotkan lähiympäristöstä. Mutta oli Seinäjoelta ja Vaasasta asti myös tultu esiintymään festareille.

Trial By Fire näytti jo viime vuonna, että nuorissa on tulevaisuus. Nyt noustiin lavalle paremmalla ajankohdalla illemmalla ja vuodessa oli selvästi tehty paljon töitä. Soitto oli entistä varmempaa ja livemeniningissä ei yhtyeen tarvitse hävetä muille lavalla nähdyille esiintyjille.

Jo kolmannen kerran kertaa järjestetty festari osoitti hyvin, että Kotkan seudulta löytyy todella kovia metal- ja heavykokoonpanoja.

Kuvat helteisestä viikonlopusta katseluun alta:

Perjantai 18.6.2021

Atsum

Blood Red Delusion

Isengrin

Soulwound

Evil Drive

Omnium Gatherum

Lauantai 19.6.2021

Itämeri

Otterplan

RiASA

Varjola

Trial By Fire

Grillijono K.O.

Domination Black

Teksti ja kuvat: Peter Saari ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here