Bon Jovin omaa nimeä kantavan debyytin julkaisusta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Tukkahevi-bändiksi alkuaikoina niputettu ryhmä on vuosien varrella lipunut tyylillisesti selkeästi kevyempään suuntaan ja voidaan niputtaa nykyään helposti Classic Rock -termin alle.
Kolmannella levyllään “Slippery When Wet” (1986) bändi loikkasi supertähti-luokkaan, eikä ole sieltä sen jälkeen poistunut, vaikka myyntiluvut eivät ole 2000-luvulla olleet sitä luokkaa, mitä ne aikoinaan olivat. Nokkamies Jon Bon Jovin viimeaikaiset ääniongelmat ovat olleet myös yleisessä tiedossa, mutta tämä ei ole muuttanut sitä tosiseikkaa, että Bon Jovi on yhä 40 vuotta debyyttinsä jälkeen kykenevä vetämään isot areenat täyteen ihmisiä.
Mutta millainen se debyyttilevy oli? Otetaan tarkasteluun.
Albumi käynnistyy yhtyeen läpimurtohitillä, eli heti välittömästi tunnistettavalla kosketinsoitinkuviolla käynnistyvällä “Runawaylla“. Tämä tarttuva kappale äänitettiin jo ennen varsinaisen levyn sessioita ja kappaleen taustabändi on kokonaan eri, kuin levyllä soittava legendaarinen Bon Jovi -kokoonpano. Mukana olivat 1980-luvulla suosittu Aldo Nova, joka vastaa kitarasoolosta, Bruce Springsteenin kosketinsoittaja Roy Bittan sekä basisti Hugh McDonald, jonka yhteistyö Bon Jovin kanssa jatkui usean vuoden ajan, johtaen vakinaiseen pestiin Alec John Suchin jätettyä rivit vuonna 1994. ‘
“Roulette” on kadonnut Bon Jovi -helmi ollen sitä itseään, eli tarttuvaa kasaritukkaheviä. “She Don’t Know Me” vie bändin suoraan AOR:n sydämeen. Kappale uppoaa kaltaiseeni AOR-friikkiin, kuin veitsi sulaan voihin. Toki se on monien inhokki, mutta minulle se on yksi albumin kohokohdista, ei vähiten todella kasarihenkisen tuotantonsa takia.
“Shot Through The Heart” palauttaa levyn takaisin rokkaavampaan tunnelmaan, ollen mahtipontinen ja dramaattinen rokkari, jossa Jon Bon Jovi puskee lauluosuudet täyteen nuoruuden intoa sekä särkyneen sydämen tuskaa. “Love Lies” käynnistyy dramaattisena balladina, muuttuen siitä keskitempoiseksi AOR-raidaksi. Kappaleesta löytyy todella tarttuva kertosäe, joten tämä biisi olisi kannattanut aikoinaan julkaista sinkkuna. Hittipotentiaalia löytyy.
Albumin B-puoli käynnistyy pirteästi “Breakoutilla“. Kiippari-riffi, Woo-oo-jengilaulut ja tarttuva kertosäe nostavat tämän rokkarin ehdottomasti levyn kärkikolmannekseen. “Burning For Love” pitää tempot korkealla, kappaleen ollessa toki kliseinen rock-esitys. Tosin tarttuva kertosäe pelastaa sovituksen vajoamasta pohjaan.
“Come Back” on totaalista kasarirokkia enkä muistanut sitä tältä levyltä, vaikka albumi on ollut hyllyssäni pitkälti yli 30 vuotta. Kertosäe on jälleen tarttuva, kuin varoituksena siitä, millaisia megahittejä olisi luvassa muutaman vuoden päästä.
Albumin viimeisenä biisinä kuullaan “Get Ready“, joka on yksi levyn neljästä Jon Bon Jovin yhdessä Richie Samboran kanssa kirjoittamasta raidasta. Kappaleesta löytyy levyn komein Samboran soolo, vaikka itse sävellys on kokonaisuudelta rokkipaloista se heikoin.
Miltä Bon Jovin debyytti kuulostaa 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen? No huomattavasti paremmalta. En ollut kuunnellut levyä kokonaisuutena läpi tällä vuosituhannella kertaakaan ja muutamat biisit olivat unohtuneet lähes kokonaan. Ehkä tämän takia levy oli kokonaisuutena parempi, kuin muistin.
Ei Tony Bongiovin ja Lance Quinnin tuotanto ole sitä luokkaa, mitä megahiteissä on totuttu kuulemaan, eikä materiaali ole niin timanttista, mutta tässä on osa levyn viehätystä. Albumi on aikakautensa tuotos ja siinä ei ole mitään hävettävää. Pinnan alla kuplii koko ajan mieletön potentiaali ja toisaalta bändi soittaa nuoruuden innolla. Bon Jovi antaa debyytillään palaa kuin se olisi yhtyeen ainoa mahdollisuus nousta tähdeksi ja jokainen nuotti olisi viimeinen.
8-/10
Ilkka Järvenpää
1. Runaway
2. Roulette
3. She Don’t Know Me
4. Shot Through The Heart
5. Love Lies
6. Breakout
7. Burning For Love
8. Come Back
9. Get Ready
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}