Kiistatta maailman suosituin metallibändi Metallica julkaisi huhtikuussa 2023 uransa 11. studiolevyn ”72 Seasons”. Albumia odotettiin kuuntelijasta riippuen innolla, kauhulla tai ilman mitään ennakkoasenteita.
Bändin julkaisutahtia ei parhaalla tahdolla voi kutsua kovin aktiiviseksi, sillä ”Death Magnetic” ilmestyi vuonna 2008 ja edellinen täyspitkä ”Hardwired…To Self-Destruct” kahdeksan vuotta myöhemmin. Toisaalta Metallica on keikkaillut aktiivisesti täyttäen stadioneita ympäri maailmaa vuodesta toiseen, joten eivät he ole varsinaisesti kadonneet kuvioista missään vaiheessa. Mutta mitä Metallicalla oli tarjota kuulijalle vuonna 2023?
No vähintään levyn pituuden puolesta vastinetta rahalle, sillä tarjolla olevat 12 biisiä kestävät yhteensä 77 minuuttia. Valitettavasti tämä ei tarkoita tällä kertaa sitä, että määrä korvaa laadun. Materiaalista suuri osa liikkuu keskitempoisella alueella. Kuvittele Metallican musta levy, mutta biiseissä on enemmän osia ja niissä ei ole samantasoisia koukkuja ja melodioita.
Toki mukaan on päätynyt muutama nopeampi thrash-henkinen kappale, joista Diamond Headin ja Motörheadin suuntaan kumartava ensimmäinen single ”Lux Æterna” on selvästi paras. Ei vähiten sen takia, että sovituksen kesto on vain reilut kolme minuuttia. Toinen kohokohta on viimeiseksi säästetty yli 11-minuuttinen ”Inamorata”, josta korviini on kuultavissa selkeitä Black Sabbath -viboja.
Valitettavasti muu levy kärsii Metallicalle 2000-luvun aikana valitettavan tutusta mammuttitaudista. Kappaleet ovat yksinkertaisesti liian pitkiä riffiviidakoita, eikä vastaavasti niistä tahdo löytyä sellaisia melodioita, mitä yhtyeeltä parhaimmillaan on kuultu. Toki esimerkiksi ”If Darkness Had A Son” sekä ”Screaming Suicide” toimivat varmasti live-tilanteessa komeasti.
Erityismaininta pitää antaa James Hetfieldin vokaalisuoritukselle, joka on miehen uran paras. Hetfield laulaa kokonaisuuden läpi loistavasti. Vastapainoksi ”72 Seasonsilla” on myös Metallican uran heikompiin kuuluvia hetkiä eli kitarasoolot. Laskuihin en ota tässä tapauksessa ”St. Angeria” (2003), jolla näitä sooloja ei ollut.
Kirk Hammettin kuviot ovat yksinkertaisesti luvattoman huonoja. Toki pari poikkeusta on kuran seasta kaivettavissa, niistä etunenässä aiemmin mainitun ”Inamoratan” melodiat. Hammett kertoi äänittäneensä jokaiseen biisiin 20–30 ideaa, joista levyn tuottaja Greg Fidelman ja rumpali Lars Ulrich kasasivat lopullisen soolon. Hammett ei omien sanojensa mukaan säveltänyt sooloja, vaan toimi studiossa inspiraation ehdoilla.
Tällä kertaa tuo inspiraatio ei johtanut erityisen onnistuneeseen lopputulokseen, sillä soolot ovat sekoitus kliseisiä pentatonisia rokki-lickejä, sekavaa meteliä ja Hammettin tavaramerkkinä tunnettua wah-wah-kalastelua.
Kokonaisuutena albumi on harmittavan heikko ammattimiesten tekele, joka tyydyttää kovimmat Metallica-fanipojat, mutta tuskin jaksaa innostaa legendan kolmen ensimmäisen studiolevyn nimeen vannovia suuriin hurraa-huutoihin.
Metallican (kuten mm. Iron Maidenin) kokoluokan artistien uudet teokset ovat kinkkisiä tapauksia. Historian ja suosion ”taakka” on niin suuri, että levyjä kohtaan on jo valmiiksi kohtuuttomat odotukset. Toisaalta jos tämän albumin mieltää minkä tahansa normaalin metalliyhtyeen tuotteeksi, on ”72 Seasons” lopulta vain keskinkertainen, komealta soundaava sekä aivan liian pitkiä sävellyksiä sisältävä levy. Niin ja ne kitarasoolot…
6+/10
Ilkka Järvenpää
1. 72 Seasons
2. Shadows Follow
3. Screaming Suicide
4. Sleepwalk My Life Away
5. You Must Burn!
6. Lux Æterna
7. Crown Of Barbed Wire
8. Chasing Light
9. If Darkness Had A Son
10. Too Far Gone?
11. Room Of Mirrors
12. Inamorata
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}