The Winery Dogs – Hot Streak (2015)

[three_fourth]Superbändi Winery Dogsin, eli Mike Portnoyn (Dream Theater, Transatlantic jne.), Billy Sheehanin (David Lee Roth, Mr Big jne.) ja Richie Kotzenin (Poison, Mr Big) taival yhdessä on edennyt albumiin nro 2. Bändin debyytti The Winery Dogs (2013) onnistui varsin hyvin paketoimaan 70-luvun classic rockin, hard rockin ja huiman virtuositeetin klassiseen trio-kokoonpanoon, menestyen myös kaupallisessa mielessä varsin lupauksia herättävästi.

Lokakuussa 2015 ilmestynyt Hot streak käynnistyy Oblivionilla. Biisi starttaa huimalla introlla, joka pistää heti ns. potut kellariin. Virtuoosimainen intro on omiaan saamaan musiikinharrastajat, instrumentista riippumatta, harkitsemaan omien soittokamojen kanittamista ja miettimään olisiko sittenkin kannattanut satsata johonkin toiseen harrastukseen. Itse kipale on nopeatempoinen ralli, joka on kuin suunniteltu kuunneltavaksi siihen hetkeen, kun edessä on tyhjä moottoritie ja teet päätöksen runtata tallan pohjaan. Mainio kipale rullaa eteenpäin muikeasti, antaen samalla jokaiselle muusikolle mahdollisuuden esitellä virtuositeettiaan. Biisi ei ole kuitenkaan pelkkää kikkailua, vaan kyseessä on varsin toimivalla kertosäkeellä varustettu ralli. Virtuositeettimyrskystä selvittyäni huomioni kiinnittyi orkesterin hienoon stemmalauluun ja Richie Kotzenin upeaan ääneen. Toki mies on jo soolourallaan esitellyt hieman Paul Rodgersin mieleen tuovaa ääntänsä, mutta Winery Dogsin myötä Herra on saavuttanut entistä laajempaa yleisöä.

Toinen kipale Captain Love käynnistyy hieman edellä mainitun P.Rodgersin ex-bändin Freen mieleentuovalla riffillä. Keskitempoinen ralli ei vyörytä muusikoiden virtuositeettia samalla tavalla kuulijan korville kuin avausbiisi, mutta kappale on mainio perusrokkari, joka sisältää kuitenkin tarpeeksi korvakarkkia virtuositeettia odottaville. Myös Kotzenin vokaalisuoritukselle on pakko antaa erityismaininta: erittäin voimakasta ja sielukasta tulkintaa. Biisin kitarasoolo on mainio ja kun trio-kokoonpanolla ollaan liikkeellä, niin soolon alla ei ole erillistä komppikitaraa, vaan Portnoyn ja Sheehanin groove pitää paketin kasassa. Levyn kolmas biisi, eli nimikkoralli Hot streak vie orkesterin funkahtaviin tunnelmiin. Viisu svengaa kuin se kuuluisa Hirvi, eikä virtuositeetista tingitty tässäkään rallissa.

Neljäs biisi How long starttaa Portnoy-Sheehan-introlla, Kotzenin liittyessä pian mukaan. Biisin säkeistö, eli kitaran tukema laulumelodia ei minulle oikein auennut, mutta kertosäe herättää kipaleen eloon. Kipale nro 5 Empire käynnistyy Kotzenin slidekitaralla. Biisi oli pudota levyltä, mutta Portnoyn toivomuksesta kappale työstettiin valmiiksi ja biisi jäi levylle. Yli kuusiminuuttinen sävellys ei oikein minulle auennut, vaikka kappale sisältääkin tyylikkään slidekitarasoolon. Seuraavana kuultava slovari Fire on Kotzenin akustisen kitaran ja pianon ympärille kasattu balladi. Kappale on varsin soul-sävyinen ja sellaisenaan ihan mukiinmenevä, vaikkei se minussa mitään ylimääräisiä hurraa-huutoja saanutkaan aikaan. Balladin jälkeen Winery Dogs palaa nopeamman materiaalin pariin hieman utuisissa tunnelmissa etenevän Ghost townin myötä. Edeltäjänsä tavoin biisi on ”ihan kiva-osastoa”.

Kahdeksas biisi The Bridge starttaa Mike Portnoyn hienolla rumpuintrolla muun orkesterin liittyessä hitaasti mukaan. Biisin säkeet kulkevat eteenpäin rytmisektion jyrätessä, mutta valitettavasti kertosäe ei oikein nouse lentoon. Yhdeksäs biisi War Machine palauttaa meiningin iskevämmän materiaalin pariin. Kappaleen säkeistö etenee simppelin riffin varassa, biisin purkautuessa varsin pop-henkiseen kertosäkeeseen. Seuraava kappale Spiral käynnistyy Portnoyn lähes discokomppihenkisen biitin ja Sheehanin villin bassokuvion voimalla. Kotzenin sielukas laulu ja maalaileva kitara luovat perustan päälle melkoisen psykedelisen poprock-fiiliksen. Särökitaran iskiessä kappale vihjailee tiukalla nostatuksella, mutta sen sijaan bändi palaa kertosäkeessä takaisin pop-psykedeliaan. Mielenkiintoinen ja hämmentävä biisi: tunnustan, että aluksi varsin yhdentekeväksi kokemani kipale nousi pitemmän päälle yhdeksi suosikikseni levyllä.

Levyn kolmanneksi viimeinen viisu Devil you know lähtee käyntiin reippaasti rokaten. Kappale edustaa jälleen kerran ”ihan kiva-osastoa”, eikä liiemmin saanut ainakaan minua innostumaan. Kappale nro 12 Think it over starttaa Kotzenin soittamalla Fender Rhodes-sähköpianolla ja vie orkesterin 60-luvun soul-tunnelmiin. Uskalias veto, mutta bändi onnistuu tässä hienosti. Mielestäni Kotzenin vokaalisuoritus on yksi albumin kohokohtia: mies laulaa hämmentävän hyvin tämän soul-henkisen kipaleen. Levyn viimeinen ralli The Lamb yllättää lähes gospel-henkisellä introllaan, mutta pian orkesteri siirtyy hyvin 70-luvun henkisiin classic rock-tunnelmiin. Lähes 7 minuuttinen biisi seikkailee tunnelmasta toiseen ja on varsin mainio pääte tälle albumille.

Summa summarum: Usein ns. ”superbändeistä” puhuttaessa päädytään siihen lopputulokseen, että orkesterit ovat vähemmän kuin osiensa summa. Mielestäni Winery Dogs on miellyttävä poikkeus tähän trendiin. Bändin debyytti lupaili jo paljon, mutta ei mielestäni aivan osunut maaliin. Winery Dogs ei toisellakaan levyllään osu vielä napakymppiin, vaikka albumin kolme ensimmäistä raitaa lupasivatkin melkoista ilotulitusta. Orkesterin soittotaito on (tuskin ketään yllättäen) huima ja taitavaan stemmalauluun kykenevä pumppu omaa Richie Kotzenissa loistavan vokalistin, eli tästä on hyvä jatkaa. Bändin itse tuottaman levyn soundimaailma on varsin luonnollinen. Musiikilla on tilaa hengittää, josta ainakin minä, turboahdettujen pro tools-soundien kiihkeänä vastustajana pidin kovasti.

8-/10

Ilkka Järvenpää

www.thewinerydogs.com/
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
Hot-Streak-Cover
01. Oblivion
02. Captain Love
03. Hot Streak
04. How Long
05. Empire
06. Fire
07. Ghost Town
08. The Bridge
09. War Machine
10. Spiral
11. Devil You Know
12. Think It Over
13. The Lamb[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here