Ace Frehley – Origins Vol.1 (2016)

Kuva: Jutun yhteydessä mainitun yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva

Paul Daniel ”Ace” Frehleyllä oli 27.4.2016 syytä juhlia parista syystä: miehen mittariin pärähti 65 vuotta ja kaksi viikkoa ennen tätä julkaistiin tähden uusin soololevy, eli pelkästään lainaviisuista koostuvan ”Origins Vol.1”– coverkokoelma. Pitkäsoitolle mies on valinnut omia suosikkirallejaan, sekä pari hänen kirjoittamaansa Kiss-klassikkoa, joita Ace ei bändin levyillä alunperin laulanut. Tämän lisäksi kiekolle on päätynyt yksi Kiss-kappale, jolla kitaristilegenda ei edes soittanut.

Heti alkuun minun on tunnustettava, että Kiss on minulle se ensimmäinen musiikillinen rakkaus ja Ace oli aikoinaan se suosikkijäseneni yhtyeen alkuperäisestä nelikosta, mutta unohdetaan tämä ”ensirakkaus” ja yritetään olla objektiivinen.

Acen uutukainen starttaa  pirteällä versiolla Creamin ”White Roomista.” Herra Frehley laulaa biisissä yllättävän hyvin ja sooloon on ujutettu sopivasti ”Aceismeja”, sekä muutama selkeä hatunnosto ”Slowhandille”, eli Eric Claptonille.

Pirteä avaus saa jatkoa toisella klassikolla, eli Rolling Stonesin ”Street Fighting Manilla.” Ace on urallaan jo aiemmin coveroinut Stonesia, Kissin Dynastylta” löytyvän ”2000 Manin” muodossa ja tällöin mies onnistui mainiosti. Periaatteessa Keith Richardsin ja kumppaneiden hieman sinnepäin rokkaavaan meiningin pitäisi sopia Acelle mainiosti, mutta valjuksi tämä veto jää. Ei huono, mutta ei mitenkään erikoinen raita, jonka soolon aikana voi pitää kirjaa siitä montako perus Ace-lickiä kitaristi saa mahtumaan yhteen sooloon. Itse menin sekaisin seitsemän jälkeen.

Levyn kolmantena biisinä kuullaan yksi omista suosikki Jimi Hendrix-vedoista, eli ”Spanish Castle Magic.” Mukaan on saatu vierailijaksi ex-Marilyn Manson/nykyinen Rob Zombie -kitaristi John 5. Ace saa runtattua tähän klassikkoon mainion vimman ja viisu nousee yhdeksi levyn kohokohdista.

Ace-fanien kovasti odottama Paul Stanley-vierailu, eli entisten bändikavereiden versio vanhasta Free-klassikosta ”Fire And Water” jakaa mielipiteitä. Useissa arvioissa kappaletta on ylistetty, mutta toisaalla biisi on teurastettu varsin tylysti; osa on haukkunut Stanleyn vokaaleita, osa Acen sooloa. Allekirjoittaneen mielestä vanhojen sotaratsujen versio on varsin onnistunut ja kaltaistani vanhan liiton miestä ei haitannut Acen kitarasoolon muutama pumminuotti. Kliseitähän mies viljelee sooloissaan, mutta toisaalta hän on ollut kehittämässä nämä kliseet. Stanleyn visiitin jälkeen Frehley päräyttää kehiin sen toisen odotetun vieraan, eli Slashin. Biisivalinta on varsin onnistunut, sillä miehet saavat vanhan Thin Lizzy-klassikon ”Emeraldin” varsin mainioon lentoon. Acen vokaalit soundaavat yllättävän paljon Phil Lynottilta ja edellä mainitun kaksikon tulitus tuo hienosti mieleen Scott Gorham & Brian Robertson-kitaratandemin. Mainio veto, jonka soolon aikana ei kyllä tarvitse epäillä kumpi omien sukupolviensa kitarasankari on vuorollaan äänessä. ”Emeraldin” jälkeen Ace sukeltaa syvälle blues-juurille, sillä mies ottaa käsittelyyn Sonny Boy Williamsonin ”Bring It On Homen.” Kappaleen tunnetuin versio taitaa olla Led Zeppelinin vuonna 1969 kakkoslevylleen levyttämä versio. Acen tulkinnasta täytyy sanoa, että odotukseni tätä biisivalintaa kohtaan eivät olleet kovin korkealla, mutta sehän onnistuu vallan mainiosti. Etukäteen hieman pelkäsin varsinkin laulun puolesta, sillä Acen vokaaliskaala ei kauniisti sanottuna ole verrannollinen vuoden 1969 Robert Plantille. Pelkoni osoittautui turhaksi, sillä kitaristi jättää vokaalivastuun tässä viisussa rumpalilleen Scott Cooganille, joka hoitaa homman kotiin. Toki Led Zep-versiolle hävitään, mutta Acen ei todellakaan tarvitse hävetä tässä kohtaa.

Ace-Frehley-Slash

Seuraavaksi Acelle saapuu duettokaveriksi Lita Ford. Valitettavasti biisivalinta ei mielestäni ole kovin kekseliäs, sillä sen verran loppuun kulunut alun perin The Troggsin ja myöhemmin mm. Jimi Hendrixin tunnetuksi tekemä ”Wild Thing” mielestäni on. Kappale on levyllä selkeää täytettä. Aivan eri meiningillä onneksi jatketaan kun kehiin pärähtää vanha Kiss-klassikko, eli Acen kirjoittama, mutta alun perin Gene Simmonsin laulama ”Parasite.” Tunnustan heti alkuun, että biisi on yksi henkilökohtaisista Kiss-suosikeista ja sainkin käyttää kaiken tahdon voimani, etten ottanut jääkaapista kylmää kaljaa heti kun avausriffi rysähti käyntiin (Huom. tämä arvostelu tehtiin vappuaattona noin puolen päivän aikaan, joten paine korkata olut oli muutenkin melkoinen). Kappaleessa vierailee jälleen kerran John 5, mutta shown tähti on selkeästi Ace. Tiukan ”Parasiten” jälkeen Frehley ottaa käsittelyyn ”sen toisen Steppenwolf-biisin”, eli ”Magic Carpet Riden.” Valinta on varsin onnistunut ja ”Space Ace” kumppaneineen saa tämän Taikamaton lentämään varsin komeasti.  Ace palaa mattoiltuaan takaisin Kiss-juurilleen ja heittää kehiin sen toisen kirjoittamansa klassikon, eli ”Cold Ginin.” Muutaman kylmän ginin aikoinaan kurkkuunsa kietaissut Ace on viisun parissa enemmän kuin kotonaan, mutta rehellisesti on tunnustettava, että paremmin mies onnistui ”Parasitessa.” Tosin Frehleyn tulkitsema ”The cheapest stuff is all I need. To get me back on my feet again” on vähintään uskottavasti laulettu. Biisillä vierailee myös Pearl Jam-kitaristi Mike McCready, ollen levyn viimeinen tähtivieras.

Toiseksi viimeisenä biisinä kuullaan allekirjoittaneelle etukäteen se oudoin valinta, eli The Kinksin ”To The End Of The Day.” Rakkauttaan ns. British invasion-bändejä kohtaan Frehley ei ole koskaan peitellyt ja kyseisellä kappaleella on varmaan ollut herralle itselleen suuri merkitys. Itse pidin tätä kahden ja puolen minuutin rokkaria varsin mitäänsanomattomana versiona. Levyn päätökseksi Frehley on jättänyt varsin mielenkiintoisen vedon, eli Kissin ”Creatures Of The Nightilta” löytyvän ”Rock And Roll Hellin.” Kyseinen levy oli sinällään erikoinen tapaus, sillä Acen kuva löytyy levyn kannesta, mutta itse albumilla mies ei soittanut nuottiakaan. Pian kiekon ilmestymisen jälkeen Frehleyn tilalle uudeksi Kiss-kitaristiksi kiinnitettiin Vinnie Vincent. Acen versio tästä Gene Simmonsin yhdessä Bryan Adamsin ja Jim Vallance säveltämästä biisistä ei mielestäni pärjää alkuperäiselle ja kappaleen ehkä suurimmaksi kunniaksi voidaan sanoa se, että onneksi Ace valitsi sen eikä toista ehdolla ollutta Creatures-rallia ”I Still Love You”-balladia.

”Origins Vol. 1” on mielestäni kokonaisuutena varsin onnistunut julkaisu. Levylle ei ole päätynyt yhtään aivan surkeaa biisiä, mutta muutamien mainioiden versioiden lisäksi mukaan on kuitenkin mahtunut pari aika heikkoa vetoa. Cover-levyn julkaisemisen järkevyydestä voi olla monta mieltä, mutta tämän teoksen perusteella Ace Frehley on 65-vuotiaana varsin vetreässä kunnossa. Lisäksi allekirjoittaneen mielestä ”Origins Vol.1” pesee herran vanhojen bändikavereiden ja kiistakumppaneiden vuonna 2012 ilmestyneen ”Monsterin” varsin helposti.

7+/10

Ilkka Järvenpää

1. White Room
2. Street Fighting Man
3. Spanish Castle Magic
4. Fire And Water
5. Emerald
6. Bring It On Home
7. Wild Thing
8. Parasite
9. Magic Carpet Ride
10. Cold Gin
11. Till The End Of The Day
12. Rock And Roll Hell

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here