Deep Purple – In Rock (1970)

Mainos:
Saarihelvetti

Hard rockin ja heavyn yhdeksi kolmesta kantaisästä Black Sabbathin ja Led Zeppelinin ohella laskettavan Deep Purplen neljäs studioalbumi ”In Rock” on saavuttanut todella miehekkään 50 vuoden iän. Levy oli samalla myös legendaarisen Mark II -kokoonpanon (Blackmore-Gillan-Glover-Lord-Paice) ensimmäinen yhteinen teos ja siitä muodostui bändin kaupallinen läpimurto ympäri maailmaa. ”In Rock” kiipesi brittien albumilistalla sijalle neljä ja itse levyltä pois jäänyt ”Black Night” -single jyräsi peräti kakkospaikalle. Biisi päätyi mukaan albumin myöhemmille versioille. Uutta oli se, että Purplen kolme aiempaa studioalbumia sisälsivät jokainen cover-vetoja, mutta yhtyeen itse tuottamalla ”In Rockilla” jokainen kappale on kreditoitu jäsenien nimiin.

Albumi käynnistyy klassikko ”Speed Kingillä”, jossa uusi vokalisti Ian Gillan näyttää heti, kuka on mies talossa. Gillan pyyhkii levyn parin ensimmäisen minuutin aikana koko edeltäjänsä Rod Evansin aikakauden historiaan, vaikuttaen samalla useaan tulevaan sukupolveen heavylaulajia. Kuin muistutuksena aiemmille cover-biiseille tai hatunnostona idoleilleen, (erityisesti Little Richardille, jonka karjahdukset tulevat helposti Gillanin kiljaisuista mieleen) laulun sanoituksissa mainitaan mm. ”Good Golly Miss Molly” ja ”Tutti Frutti”. Hurjasti rokkaava kappale vetää turpaan ja komeasti, rauhallisen soolo-osion, jossa bändi pudottaa taidokkaasti omaa volume-tasoaan, antaessa merkkejä siitä, mitä Blackmore/Lord -kaksikon näpeistä on tulevaisuudessa luvassa.

”Bloodsucker” on bluespohjaisen riffin ympärille kasattu sävellys, joka ansaitsee paikkansa levyllä jo pelkästään kitaraosuuksien, Gillanin kiljaisuiden ja Ritchie Blackmoren sekä Jon Lordin trade off-soolojen vuoksi. Bändi muuten levytti kappaleen uudelleen vuonna 1998 ”Abandon”-levylleen, nimeten sen ”Bludsuckeriksi”.

”Sweet child in time. You’ll see the line.
The line that’s drawn between. Good and bad.
See the blind man. Shooting at the world.
Bullets flying. Ooh taking toll.”

Kolmas biisi ja vuorossa on todellinen klassikko. Kappale, jonka vuoksi on hyvä ottaa hattu päästä. Hyvät naiset ja herrat: ”Child In Time”. Upealla introlla starttaava laulu on yksi Deep Purplen magnum opuksista. Teos, joka on todella kestänyt ajanhammasta. Gillanin vokaalisuoritus on yksi hard rockin historian kautta aikojen hienoimpia ja kun taustalla oleva yhtye on täysin liekeissä, lopputulos on yksinkertaisesti täydellisyyttä hipova. Ja ettei totuus unohtuisi, niin Blackmoren kitarasoolo on sellaista tulta ja tappuraa, myös kovanahkaista kuulijaa alkaa heikottaa.

Vinyyliversion B-puolen avaa levyn heikoin biisi ”Flight Of The Rat”. Kappale ei ole missään nimessä huono, joten syynä siihen, ettei veto oikein iske, on yksinkertaisesti sen paikka heti ”Child In Timen” jälkeen. Lopussa kuultavan Ian Paicen rumpufillin voi ottaa vaikka herran terveisinä toiselle rumpujumalalle John Bonhamille.

”Into The Fire” jyrää komeasti jälleen blues-pohjaisen riffin varassa eteenpäin kuin Timo Jutila vuonna 2011 Bratislavan yössä. Ja Gillanin räkäinen ”Into the fireeeeee!!!” -karjaisu on yhä loistava.

Kuva: Jorn Angel/Getty Images

Paice/Glover -grooven päälle rakennettu ”Living Wreck” kuuluu albumin unohdettuihin biiseihin. Kappale on mukiinmenevä perus-Purple, eikä pärjää albumin parhaille esityksille. Alkuperäisen LP-version päätti psykedeliaa uhkuvan intron voimin käynnistyvä ”Hard Lovin’ Man”. Lyhyen tripin jälkeen bändi käynnistää vimmatun rokkaamisen, palaten takaisin psykedelian polulle Lordin soolon myötä. Blackmoren pitkä ja erityisesti alkupuolella useamman kitararaidan sisältävä soolo jatkaa tätä matkaa, bändin palatessa soolon jälkeen rokkaamaan kuin viimeistä päivää. Päätöksenä kuullaan mielenkiintoinen toinen kitarasoolo, jonka Blackmore pääsee aloittamaan ja lopettamaan yksin muun yhtyeen hiljentyessä taustalla. Stratocasterin voi todella kuulla pyytävän armoa, jota ei mitä ilmeisimmin pätkääkään annettu.

”In Rockin” myöhemmillä versioilla mukaan levylle päätyi myös yksi Deep Purplen tunnetuimmista kappaleista ”Black Night”. Biisi on kokenut saman kohtalon, kuin tulevaisuudessa siintävät ”Machine Head” –albumin ”Highway Star” ja erityisesti ”Smoke On The Water”. Kappale on ylisoitettu. Klassikko on tästä huolimatta klassikko syystä ja tämän voi todeta sanoa myös ”Black Nightista”.

Levyn taustoja selvitellessä törmäsin sellaiseen seikkaan, että Deep Purplea ei pidetty levyn äänitysten aikoihin heavy- tai hard rock -bändinä, vaan ennemmin progressiivisena rock-yhtyeenä. Proge kuuluu toki levyllä, samoin kuin se kuuluu yhä Deep Purplen musiikissa. ”In Rockilla” bändi alkoi repiä pesäeroa siihen ja seilaamaan selvemmin kohti rankempia vesiä. Lopputulos onnistui periaatteessa täydellisesti. Itse arvoin pitkään annanko levylle täyden kympin vai rokotanko arvosanasta miinuksen pois. Päädyin lisäämään kympin perään miinuksen siitä yksinkertaisesta syystä, että yhtye pystyi myöhemmin urallaan ylittämään ”In Rockin” lopputuloksen, joten säästetään se täysikymppi kahden vuoden päähän, kun toinen Purple-klassikko ”Machine Head” täyttää 50 vuotta.

10-/10

Ilkka Järvenpää

1. Speed King
2. Bloodsucker
3. Child In Time
4. Flight Of The Rat
5. Into The Fire
6. Living Wreck
7. Hard Lovin’ Man
8. Black Night (bonus track)

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän