20 vuotta Qstockia, Oulu 28-29.7.2023

MAINOS:



Pohjois-Suomen suurin festivaali Qstock järjestettiin 28–29.7. Oulussa.

Festari vietti tänä vuonna tuplajuhlia, sillä tämän vuoden Qstock oli järjestyksessään 20. ja festivaali oli myös kymmenettä kertaa peräkkäin loppuunmyyty. Pääesiintyjäksi Ouluun saatiin thrash metallin legenda Megadeth, jonka lisäksi rockin ystäviä hellittiin seitsemällä lavalla ja yli 70 artistilla.

Ulkomaalaisista tähdistä mukana olivat mm. Epica ja D-A-D, joiden lisäksi Qstockissa oli myös komea rivi kotimaisia eturivin nimiä. Ilman takaiskuja ei selvitty, sillä toinen pääesiintyjä, brittiläinen poppari Ellie Goulding joutui faniensa pettymykseksi perumaan keikan muutama päivä ennen Qstockia. Korvaajaksi paikalle saatiin Haloo Helsinki.

Metalliluolan toimitus oli paikalla perjantaina kahden miehen iskujoukolla ja lauantaina yhden toimittajan voimin. Katsottavaksemme valikoitui Qstockin laajasta artistikattauksesta luonnollisesti lähinnä raskaamman rockin edustajia.

Perjantai 28.7.

Perjantain ensimmäinen bändi, jonka näin oli kello 15 kakkoslavan korkannut Stam1na, jonka keikka oli komeaa katsottavaa. Herrojen tukat heiluivat lavalla tiukkaan tahtiin bändin tarjotessa tiukan turpaanvedon vastaanottavaiselle yleisölle. Kappaleista on pakko nostaa esiin vanha kunnon ”Panzerfaust”, joka on livenä puhdasta murhaa.

Stam1nan jälkeen suuntasin katsomaan vajaan puolen setin ajaksi Cyan Kicksia, joka keräsi hyvin Sirkustelttaan nuorempaa yleisöä. Intoa ja virtaa lavalla oli paljon, mutta näin vanhemman ikäluokan katsojan näkökulmasta homma oli hieman liian sisäsiistiä.

Päälavalla esiintynyt J. Karjalainen oli sitten toisenlaista meininkiä, mutta toisaalta herran hittejä pullollaan ollut setti oli letkeässä groovessaan kivaa kuunneltavaa. Turmion Kätilöiden keikan valitettavasti missasin, siitä yksinkertaisesti syystä, että tässä vaiheessa oli pakko käydä syömässä.

Ruoan myötä suuntasin seuraamaan Saksalaisen Ghostkidin keikkaa. Näyttävän näköinen ryhmä ei ollut minulle muutaman biisin pikaisen tutustumista lukuun ottamatta millään tavalla tuttu, mutta aiemmin mm. Eskimo Callboyssa/Electric Callboyssa vaikuttaneen Sebastian ”Sushi” Bieslerin vetämä kokoonpano jyräsi modernia vaihtoehtometallia sellaisella meiningillä, joka vakuutti myös paatuneemman kuulijan. (IJ)

Perjantain alkuillasta esiintynyt kotimaisten festareiden kestosuosikki ja ”Popeda junior”, Heinolan ylpeys Apulanta käynnisti ties kuinka monennen Qstock-keikkansa jo kohta kolmen vuosikymmenen festarikokemuksen tuomalla sarkastisella toteamuksella: Viisaus ei asu meissä.

Yhtyeen sointi on jo aikaa sitten lipunut puhtaan modernin metallin puolelle, piti metalliyhteisö yhtyettä sellaisena tai ei. Lähinnä kaikille – siis IHAN kaikille aina pitkätukista cheerleadereihin – tuttuja hittejä sisältänyt keikka oli taattua laatua termin parhaassa merkityksessä. Bändi on yhä innostunut omasta tekemisestään ja aina tilannetajuinen Toni Wirtanen tanssii taitavasti huumorin ja vakavasti otettavuuden välisellä nuoralla tipahtamatta patetian pittiin.

Metallifaneille lisäviihdettä toi lavan takana lymyillyt jättimäinen pääkalloproppi, joka oli varmasti tahallisen koominen sekoitus Eddietä, Snaggletoothia, Gremlinsiä ja Spinal Tapia – päräyttävä näky siis. Yhtye soitti myös pätkän ”Symphony Of Destructionia” illan pääesiintyjän iloksi. Ja myös pätkän ”Enter Sandmania” varmasti omaksi ilokseen.

Oulun lahja metelimaailmalle Radiopuhelimet on ollut festarin vakioesiintyjä jo ensimmäisestä 2003 Qstockista lähtien. Yhtye oli taatusti juhlien pitkäikäisin akti. Jopa sen ”tuorein” kokoonpano on ollut kasassa vuodesta 1996 – eli ennen kuin festarin nuorimmat esiintyjät ovat syntyneet.

Ikä näkyy ja kuuluu korkeintaan harmaantuvina naamakarvoina ja rumpali Raatikaisen viinimäisesti kypsyneessä soittotatsissa. Lavavolyymi ja -intensiteetti ovat edelleen kovat. Solisti J. A. Mäen teatraalinen uhmakkuus on yhä yhtä vangitsevaa katseltavaa kuin yhtyeen groove hypnoottista, vaikka festareiden suurin yleisö tuntui suosivan samaan aikaan päälavalla esiintynyttä Ville Valoa. Onko Radipuhelimet maailman paras bändi? On tietenkin. (JAR)

Ennen Megadethiä esiintynyt VV tai tuttavallisemmin Ville Valo sai kunnian olla perjantain kakkoslavan viimeinen esiintyjä ja komeasti tämä pesti jo veteraaniksi laskettavalta herra Valolta hoitui.

Näin miehen kesäkuussa Copenhell-festareilla Kööpenhaminassa ja aivan kuten siellä, Oulun setti oli kasattu tyyliin VV-biisi, jotta seurasi HIM-klassikko. Onnistuneen debyytin materiaali kesti kohtuudella vertailun vanhojen tuttujen hittien kanssa, eikä varsinaisia suvantovaiheita päässyt keikan aikana syntymään.

Valitettavasti en vesisateessa kirjannut itse settilistaa ylös, mutta ”Echolocate Your Lovella” käynnistyneen keikan omat suosikkini olivat vähemmän yllättäen HIM-rokkaukset ”Right Here In My Arms” sekä ”Buried Alive By Love” ja kyllä ”Join Me In Death” on aina mukavaa kuultavaa livetilanteessa.

Uudesta materiaalista kaunis ”Run Away From The Sun” toimi myös livenä mainiosti. Erityismaininta pitää antaa Valon vokalisoinnille. Todella upeaa laulamista. (IJ)

Perjantain pääesiintyjälle Megadethille Oulu ja Kuusisaari alkavat olla tuttuja huudeja. Kalifornian thrash suuruus esiintyi edellisen kerran Qstockin päälavalla 2014, jolloin yhtye uhkasi kieltäytyä esiintymästä, mikäli päälavan VIP-alueella tarjoiltaisiin yhtyeen keikan aikana lohta.

Tällä kertaa bändi sai esiintyä rauhassa ilman kotimaisten kehonrakentajaräppäreiden
lavakiusaamista. Setti alkoi odotetusti ”Hangar 18” -klassikolla yleissoundin ollessa vielä kevyen festarimudan peitossa. Kolmanteen eli ”In My Darkest Hour” -biisin mennessä soundi onneksi selkeni ja siitä alkoi erottua niin Dave Mustainen persoonallinen laulu kuin Kiko Loureiron kitarataituruus.

Sivuhuomautus: mikäli ”megakulema” koskaan tarvitsisi tuuraavaa laulajaa, oma ehdotukseni olisi Poliisiopisto-elokuvien Zedinä tunnettu Bobcat Goldhwait.

Toisin kuin yhtyeen M-alkuisen kilpailija/kollegansa kohdalla, Megadethin soitto on yhä varmaa ja vakuuttavaa, eikä heikkoa sylinteriä yhtyeessä ole. Toisaalta Megadeth ei pysty luomaan samaa urheilujuhlan hurmosta kuin edellä viitattu M-yhtye. Kappaleet ovat liian polveilevia ja instrumentaalisuudet liian pitkiä. Qstockin yleisö tuntuikin innostuvan eniten yhtyeen 1990-luvun suoraviivaisista radiohiteistä ”Symphony Of Destruction” sekä “A Tout Le Monde”.

Keikasta jäi hyvä mieli niin yleisölle kuin bändille. Mustaine intoutui spiikkiosuudessaan kehumaan kuurosateissa uitettua oululaisyleisöä todellisiksi metallifaneiksi, joista osa oli alkanut jo purkautua kohti bussipysäkeitä, taksitolppia ja pyöräparkkeja. (JAR)

Megadeth settilista:

Hangar 18
Wake Up Dead
In My Darkest Hour
Dread And The Fugitive Mind
Angry Again
Sweating Bullets
Trust
A Tout Le Monde
Tornado Of Souls
We’ll Be Back
Symphony Of Destruction
Peace Sells
Encore:
Holy Wars… The Punishment Due

Lauantai 29.7.

Saavuin lauantaina festarialueelle samoihin aikoihin päälavan ensimmäisen esiintyjän, klo 12 aloittaneen Olavi Uusivirran startatessa settiään. Alueella oli jo tässä kyseiseen aikaan ennätysmäärä yleisöä.

Kaikella kunnioituksella Uusivirtaa kohtaan, syy yleisöryntäykseen oli klo 13 shownsa aloittanut Käärijä. Euroviisu-sankarin esiintyminen taisi olla koko festareiden eniten yleisöä osakseen saanut keikka. Itse katselin tätä yhden biisin ajan kauempaa ja päätin siirtyä seuraamaan tänä vuonna komean debyyttilevynsä julkaisseen The Abbeyn synkkää, mutta kaunista fiilistelyä. Ajankohta ei luonnollisesti ollut paras mahdollinen tällaiselle musiikille, mutta keikka oli kiistatta todella komeaa kuultavaa. Tsekatkaa tämä bändi, mikäli ette vielä ole tutustuneet.

Seuraavaksi kohdalleni osui samalla lavalla esiintyvä Brymir. En ollut bändiä aiemmin livenä jostain syystä nähnyt ja keikka oli kuin mitä mainiointa hienosäätölekan sarjatulistusta suoraan kuulijan takaraivoon. Helsinkiläinen melo death-pumppu veti kuulijaa turpaan ja kunnolla.

Brymirin showsta alkoi sitten omalta osaltani melkoinen suora, kun osalleni osui putki klo 16:sta aina klo 21.30 saakka ilman breikkejä. Ensimmäiseksi bändiksi kohdalleni osui The 69 Eyes, joka on urallaan edennyt jo siihen vaiheeseen, että bändiä voi kutsua jo classic rockiksi. Intronauhana toiminut ElviksenHeartbreak Hotel” muuttui lennosta ”Devilsiksi” yhtyeen hyökätessä yleisön kimppuun todella hyvällä energialla.

Radiohittejä The 69 Eyesilla on jo paljon ja settilista oli täynnä tuttuja biisejä edellä mainitusta ”Devilsistä”, ”Feel Berlinin”, ”Gothic Girlin”, Boycott-laina ”Gotta Rockin” kautta setin päättäneeseen ”Lost Boysiin”.

Seuraavaksi suuntasin katsomaan hollantilaista Epicaa, joka oli minulle toki tuttu nimeltä, mutta yhtään biisiä en bändiltä etukäteen tiennyt. Tähän ei tullut muutosta keikan aikana, mutta Epica, jota pidin etukäteen ”vain” yhtenä Nightwish-kloonina oli live-tilanteessa miellyttävä uusi tuttavuus.

Sopraano Simone Simonsin heleä laulu ja kitaristi-vokalisti Mark Jensenin yhteisvokalisointi toimi komeasti ja levy-versioihin verrattuna rankempi ulosanti upposi. Bonusta energisestä esiintymisestä, sekä yhdestä festareiden parhaasta kitarasoundista.

Epican jälkeen suuntasin päälavaa kohti, jossa showta oli aloittamassa Suomen Paras Popeda. Uraansa paketoiva veteraani korkkasi koneen käyntiin ”Matkalla Alabamaalla” ja sen jälkeen luvassa oli setti täynnä hittejä. Bändin meininki saa yksinkertaisesti hyvälle tuulelle ja kyllä Popeda on tiukkuudessaan poskettoman kova rock-yhtye. Ja mikä oli Pate Mustajärven kunto? Se oli hyvä. The Pate is The Pate.

Tanskan rock-ylpeys D-A-D tai Disneyland After Dark, kumpaa nimeä bändistä halutaan käyttää, oli ohjelmassa Popedan jälkeen. Kokenut Suomen vierailija oli tuttuun tyyliin hyvässä iskussa. Omaan makuuni iskivät parhaiten ”Riskin’ It All”-levyltä löytyvä ”Bad Craziness” sekä yhtyeen tunnetuimman levyn ”No Fuel Left For The Pilgrimsin” kappaleet ”Jihad”, ”Girl Nation”, ”Rim Of Hell” sekä vanha kunnon ”Sleepin’ My Day Away”, joka taisi olla minulle se Qstock-viikonlopun The biisi.

Kuuden keikan putki päättyi osaltani D.A.D:n jälkeen esiintyneen Michael Monroen keikkaan. ”Dead, Jail Or Rock’n’Rollilla” käynnistynyt konsertti oli puhdasta rock’n’roll -juhlaa, Monroen bändeineen runtatesssa uutta ja vanhaa kamaa.

Kohokohtia oli monta, mutta erityismaininta on annettava ”’78”-jyrälle, ja vanhoille Hanoi Rocks -klassikoille ”Don’t You Ever Leave Me”:lle, ”Oriental Beatille”, ”Motorvatinille” sekä CCR-laina ”Up Around The Bendille”.

Setissä oli myös yksi Demolition 23-veto, eli ”Hammersmith Palais”. Vaihdoin keikan jälkeen muutaman sanan Sami Yaffan kanssa ja herra lupaili syksyn Demolition 23 -keikoille hurjaa menoa. Bändi aikoo Samin puheiden mukaan rakentaa setin sellaiseksi kuin se oli 1990-luvulla. Tätä odotellessa.

Monroen jälkeen oli pakko suunnata syömään, joten missasin sen takia Battle Beastin ja perinteinen ruokakooma lopetti tämän vuoden festarit osaltani.

Qstock 2023 oli erittäin onnistunut tapahtuma. Artistikattaus oli laaja ja sieltä löytyi varmasti jokaiselle jotain. Tällä kertaa oli miellyttävää näin rock-fanin näkökulmasta havaita se, että myös meille oli paljon katsottavaa. Samoin järjestelyt tuntuvat toimivan vuosi vuodelta aina vaan paremmin. Qstock 2023, kiitoksia sinulle. Ensi vuonna taas tavataan. (IJ)

Raportti: Ilkka Järvenpää ja Janne Aslak Räsänen
Kuvat: Ilkka Järvenpää ja Raimo Juola-Hietaniemi (Megadeth-kuvat)

+ artikkelit

Rockin tekijä, kuluttaja ja toimittaja. Päämajana Oulu. Erikoisalaa classic rock/metal, punk rock. Vaikuttaa yhtyeissä ja erikseen. Motto: "time wounds all heels"

+ artikkelit

Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.