Simulacrum: Tulossa raskas ja tekninen levy kahdella laulajalla.

MAINOS:



Suomen keikkarintamalla koetaan progemetallin saralla poikkeuksellisen vahva kevät, kun maahamme saapuvat ulkomaanvieraista mm. Symphony X ja Threshold.

Karkelot aloitetaan kuitenkin jo heti tällä viikolla, kun ruotsalainen Seventh Wonder (yhtyeen laulajana toimii Kamelotista tuttu Tommy Karevik) ja kotimainen Simulacrum ottavat lavoja haltuun. Keikkojen kynnyksellä kysyimme kolmatta levyä valmistelevan Simulacrumin kuulumiset ja bändistä haastattelupöytään istuivat yhtyeen perustaja ja kosketinsoittaja Christian ”Chrism” Pulkkinen sekä rumpali Tatu Turunen.

Kerrotteko hieman yhtyeenne historiasta ja kuvailkaa musiikkianne muutamalla sanalla.

Chrism: Simulacrumin historia on erittäin pitkä, vaikka levyjä on vasta kaksi julkaistuna. Yhtye alkoi Puolalan Musiikkilukion bändiluolaprojektina vuonna 2000, eli ensi vuonna tulee 20 vuotta täyteen. Alusta asti mukana ovat vaikuttaneet allekirjoittanut koskettimissa, basisti Olli Hakala, kitaristi Nicholas ”Solomon” Pulkkinen sekä muutamaa vuotta myöhemmin porukkaan liittyi Niklas Broman mikin varteen.

Aluksi bändi oli teinipoikien hassuttelua, mutta kunnianhimoisia ajatuksia oli myös alusta asti mukana. Vuonna 2005 tultiin toiseksi Turku Bandstand -bändikilpailussa, jonka jälkeen homma alkoi vakavoitua ja tässä nyt ollaan. Simulacrum on yhtye, jossa muusikot voivat oikeastaan tehdä mitä vaan. Liian moni progemetallibändi tallustaa pelkästään Dream Theaterin ja Symphony X:n viitoittamaa polkua. Mielestäni proge on nimenomaan genre, jossa voi ottaa vaikutteita mistä vaan ja yhdistellä niitä vaikutteita mitä eriskummallisimmilla tavoilla. Hyvänä esimerkkinä tästä sävellys nimeltä ”Broken” aiemmalta ”Sky Divided” -levyltä, johon sotkettiin saksofonia mukaan Van Der Graaf Generatorin hengessä.

Yhtyeessänne on peräti seitsemän jäsentä. Kuinka haastavaa on sovittaa bändin aikataulut kaikille sopivaksi?

Tatu: Toki on paikoin haastavaa saada seitsemän äijää samaan paikkaan samaan aikaan. Kaikilla on kuitenkin duunia ja etenkin kesäaikaan muitakin menoja. Kaikki ovat kuitenkin aika hyvin hommassa mukana ja pyrkivät järjestämään asiat niin, että treenit sekä keikat hoituvat.

Chrism: Yhtyeen organisaattorina tämä aiheuttaa joskus harmaita hiuksia. Muusikot ovat kuitenkin niin korkealla tasolla, ettei tässä ole yhdelläkään keikalla joutunut häpeämään soiton kulkemista. Seitsemän miehen kokoonpano mahdollistaa myös sen, ettei taustanauhoja jouduta käyttämään livenä. Tästä olen ylpeä, sillä yhä enemmän bändit laittavat taustalauluja ja syntikoita taustanauhoille.

Vielä toistaiseksi viimeisin levynne, vuonna 2015 julkaistu ”Sky Divided” sai hyvän vastaanoton ja todettiin laadukkaaksi myös Metalliluolan arviossa. Miltä tämä arvio ja levy kuulostaa nyt neljä vuotta myöhemmin ajateltuna?

Chrism: Olen edelleen erittäin ylpeä levyn sävellyksiin. Toki aina löytyy parannettavaa, kun oikein kaivaa. Soundipuolelta lähinnä, vaikka levy onkin vielä mukiinmenevän kuuloinen. Rohkeita ideoita ja enemmän punaista lankaa kuin debyytillä, joka kuulostaa hiukan demomaiselta, kun nykyään kuuntelee. Debyytiltä tehdään muuten uudella levyllä yhdestä biisistä uusi äänitys ja olen säveltänyt kyseiselle kappaleelle kolme jatko-osaa! Yhdessä ne muodostavat hirviömäisiin mittoihin kasvaneen kokonaisuuden, jonka osat kuitenkin toimivat myös itsenäisinä sävellyksinä.

Olette valmistelemassa kolmatta levyänne. Mitä kuulijoilla on odotettavissa?

Tatu: Tuleva levy on edellistä raskaampi eli enemmän runttausta ja tempoa. Myös melko teknistä kamaa on tulossa. Tietysti joukkoon mahtuu rauhallisempaa menoa tasapainoksi, joten monipuolisuutta pitäisi löytyä riittämiin. Tällä albumilla on ensimmäistä kertaa kaksi laulajaa (Niklas Broman ja Erik Kraemer) ja tämä tuo vokaalien puolelle monipuolisuutta sekä ulottuvuutta. Niklaksen ja Erikin soundit sopivat hienosti yhteen, vaikka ovat ääniltään kovin erilaisia.

Onko albumin julkaisuaikataulusta jo tietoa?

Tatu: Ei ole tarkkaa tietoa, mutta kovasti koitetaan saada syksyn aikana pihalle. Ilmoitellaan kyllä hyvin kuuluvasti heti kun tiedämme tarkempaa aikataulua.
Chrism: Kolme isohkoa levy-yhtiötä ovat kiinnostuneita kuuntelemaan materiaalia, kun saadaan noin puolet levystä miksatuksi kesäkuun aikana. Toivotaan, ettei lafkoilla mene pupu pöksyyn, koska progevaihdetta ei ole lainkaan höllätty verrattuna ”Sky Divided” –albumiin.

Teette tällä viikolla kaksi keikkaa ruotsalaisen Seventh Wonderin kanssa. Mitä odotatte näiltä illoilta ja miksi paikalle kannattaa tulla?

Tatu: Odotetaan totta kai suurta yleisömenestystä. Lippujen ennakkomyynnin perusteella näyttäisi hyvin tulevan porukkaa. Tyylillisesti olemme hieman erilaisia Seventh Wonderiin verrattuna, mutta se on vain hyvä asia. Luulen, että kumpikin erottuu edukseen ja joka tapauksessa lauteille nousee kaksi erittäin laadukasta yhtyettä. Toivottavasti saadaan hyvät bileet aikaiseksi. Kannattaa ehdottomasti tulla paikalle, jos melodinen metalli ja progeilu kolisee.

Sinulta Chrism löytyy taustaa klassisesta musiikista. Näkyykö ja kuuluuko tämä myös Simulacrumin tuotannossa?

Chrism: Klassisen musiikin taustani kuuluu sävellyspuolella erityisesti, sillä kirjoitan kaikki omat biisit partituuriksi Finale-nuotinnusohjelmalla ja jaan sitten manuskriptit bändin muusikoille. Näin monisyisiä sävellyksiä on vaikea saada toimimaan, jos vaan riffittelee tai jammailee biisejä sisään. Mielestäni modulaatiot, tahtilajinvaihdokset, eri soitinten väliset harmoniat sekä monimutkaisemmat rytmit on helpoin hahmottaa wanhan tyyliin nuotintamalla. Toki kaverit sitten modaavat omia osuuksiaan soitettavampaan muotoon ja tällä tavoin saadaan vähän enemmän rokkia mukaan ja kokonaisuutta mielekkäämmäksi joka jätkälle soittaa. Pisimmällä klassisen musiikin opiskelussa on itseasiassa veljeni Nicholas, joka on ammattipianisti sekä kitara- ja piano-opettaja.

Monet metallibändit ovat ottaneet vaikutteita klassisesta musiikista ja yhdistelleet esimerkiksi sinfoniaorkestereja osaksi musiikkiaan ja jopa keikkoja. Kuinka itse koette tämän alkujaan täysin erilaisten tyylien yhdistämisen?

Tatu: Musiikki on siinä mielessä hienoa, ettei ole olemassa mitään rajoja sen suhteen mitä voi tehdä ja yhdistellä. Nykyään ei ole enää edes kovin paljoa mitään teknisiä rajoitteita, joten lopputuote taitaa olla ainoastaan tekijöiden mielikuvituksesta ja korvien välistä kiinni.

Chrism: Sanoisin, että metallibändit yhdistelevät klassisen musiikin alagenreä, eli leffamusiikkia useimmiten sävellyksiinsä. Haluisin henkilökohtaisesti kuulla bändejä, jotka ottavat enemmän vaikutteita Béla Bartókin ja Igor Stravinskyn tyylisestä rajummasta klassisesta musiikista. 1970-luvun proge rock super trio Emerson, Lake & Palmer teki näin ja on bändinä yksi suurista innoittajistani.

Yhtyeessänne vaikuttaa nykyään kaksi laulajaa. Minkälaisia mahdollisuuksia tai kääntäen haasteita tämä bändille tarjoaa?

Chrism: Itseasiassa haasteita ei juuri ole. Kummallakin laulajalla on kuorotausta ja Niklas vetää itseasiassa vieläkin Naskalit mieskuoroa, joten stemmalaulanta on hanskassa. Stemmalinjojen säveltäminen on myös ollut hävyttömän helppoa näiden laulajien kanssa. Homma kuulostaa hemmetin komealle, kun kaksi ammattilaista laulaa puhtaasti samaan aikaan. Syvyyttä tulee aivan eri tavalla, kuin jos stemmat olisi ympätty taustanauhoille. Ainoa haaste, joka tulee mieleen, on laulujakojen päättäminen. Eli kuka laulaa mitä linjaa. Haluan nimittäin, että kummallakin on suurin piirtein saman verran laulettavaa.

Mitkä ovat eniten Simulacrumin musiikkiin vaikuttaneet yhtyeet?

Chrism: Lähinnä ne bändit, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen, kun aloittelin muusikonuraani: Stratovarius, Andromeda, Spiral Architect, Shadow Gallery, Symphony X, Emerson, Lake & Palmer, Dream Theater, Megadeth & Mahavishnu Orchestra. Toinen kitaristimme Petri on säveltänyt tulevalle levylle noin 40% materiaalista. Hänen vaikutteensa ovat osittain samoja kuin minulla, mutta joukkoon mahtuu myös bändejä kuten Meshuggah, Intervals, Skyharbor, After The Burial, Hacktivist sekä Haken.

Kiitos haastattelusta ja nähdään keikalla!

Seventh Wonder ja Simulacrum nähtävissä tällä viikolla seuraavasti:

9.5.2019 – Tampere, Klubi
10.5.2019 – Turku, Saaristobaari

Seventh Wonder jatkaa vielä myös Jyväskylään, seuranaan Psychework:

11.5.2019 – Jyväskylä, Lutakko

https://www.facebook.com/simulacrumofficial/

Haastattelu: Hannu Juutilainen
Kuvat: Simulacrum & RockUnited.com

+ artikkelit

Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.