Monument – Hellhound (2018)

Lontoossa majaansa pitävä monikansallinen Monument ottaa vastaan ”vaikean kolmoslevyn” haasteen. Tasaista levytystahtia noudattanut bändi pohjusti uutta albumiaan peräti kolmen singlen voimin ja edellisen ”Hair Of The Dog”-pitkäsoiton (2016) pohjilta, tältä heavy metal -aktilta odotti paljon, kun levy kesän kynnyksellä näki päivänvalon.

”Hellhound” polkaistaan käyntiin kahden singlebiisin voimin ja ensimmäisenä lankkua pitkin kävelee ”William Kidd”. Joku saattaisi vetää herneen nenään, sillä tämä biisi on niin Running Wildia kuin mahdollista on olla, olematta sitä. Ei pelkästään kappaleen nimen vuoksi, vaan esimerkiksi kertosäkeen laulumelodiasta tulee äärimmäisen vahva ”Little Big Horn” -kaiku, mutta ei tästä voi vihainen olla. Biisi on nimittäin hyvä sekä tarttuva ja toimii avauksena mallikkaasti.

Toisena kuultava ”The Chalice” puolestaan vierailee Iron Maidenin maailmassa ja yksi eniten tähän vaikuttavia tekijöitä on Peter Ellis -nimellä esiintyvä kreikkalainen Panagiotis Ilias, joka onnistuu kuulostamaan yllättävän paljon Bruce Dickinsonilta tällä raidalla. Hyvä draivi jatkuu edelleen ”Death Avenue”/”Nightrider”-kaksikon rakentaessa pohjaa vahvalle keskikastille johdattaen levyn puoliväliinsä. Jälkimmäinen ei jätä epäilyksiä, etteikö Judas Priest olisi soinut joskus levylautasella.

Jos ensimmäiset neljä kappaletta vakuuttivat ja saivat mielenkiinnon heräämään, pistetään toisella puoliskolla vielä isompaa vaihdetta silmään. Levyn power metal -henkisen nimibiisin johdolla otetaan lisää tempoa mukaan ja tarttuva kertosäe tekee tehtävänsä nostaen biisin levyn parhaimmistoon ja juurruttaessaan sen kuulijan takaraivoon.

”Wheels Of Steel” on hieno tribuutti Manowar/Saxon -akselille ja rullaava biisi jää helposti mieleen kertosäkeensä sekä aavistuksen kieli poskessa tehtyjen mahtipontisten lyriikoidensa ansiosta. ”The End” vetää Maiden-kortin taas esiin ja biisin intro sekä outro ovat vahvasti ”Mother Russiasta” lainattuja, itse biisin ollessa levyn raskain sekä eeppisin veto.

Päätöskaksikko ”Attila”/”Straight Through the Heart” päättää levyn hienosti kappaleiden vyöryessä eteenpäin varmalla otteella. Ensin mainitun rivakampi tykitys tuo mieleen Iced Earthin samasta henkilöstä kynäillyn ässäbiisin vuodelta 2004 ja ”Straight Through The Heart” puolestaan kurottaa ”Wheels Of Steelin” tapaan 1980-luvulle.

Monument vastaa alussa mainittuun haasteeseen hienosti, nokittaa molemmat edelliset teoksensa ja saa aikaan hienon albumin. Bändi onnistuu kuulostamaan yllättävän raikkaalle, vaikka vaikutteita legendaosastolta ja omilta idoleilta on käyty poimimassa räikeästi. Levyn biisimateriaali on laadukasta, eikä kaikista sävellyksistä vastannut Ellis ole lyönyt kirvestä kiveen kertaakaan kyhätessään materiaalia kasaan vaan herra on onnistunut kirjoittamaan vahvan kokonaisuuden. Lisäksi useampi kappale ilmoittautuu taistelemaan bändin parhaan yksittäisen kappaleen tittelistä edellisten levyjen kärkeen nousseiden vetojen kanssa.

Varsinainen albumi kellottaa karvan verran päälle 40 minuuttia yhdeksän biisin voimin ja tämä on sopiva mitta tällaiselle julkaisulle. Biisien pariin tekee mieli palata uudelleen ja uudelleen, vaikkei seassa ole superhittejä. Kappaleet ovat viihdyttäviä, tarttuvia ja hyviä osoituksia sävellyskynän terävyydestä. ”Hellhound” kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun, se yllättää positiivisesti, vaikka hyvä levy oli odotuksissa.

8+/10

Miika Manninen

1. William Kidd
2. The Chalice
3. Death Avenue
4. Nightrider
5. Hellhound
6. Wheels Of Steel
7. The End
8. Attila
9. Straight Through The Heart

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here