Michael Romeo – War Of The Worlds pt. 1 (2018)

Yhdysvaltalaisen proge/power metal -titaani Symphony X:n perustajajäsen Michael Romeo julkaisee viimein odotetun soolodebyyttinsä. Mies teki vuonna 1995 ”The Dark Chapter” nimisen demon ja nyt vuorossa on ensimmäinen, maaliskuussa 50 vuotta täyttäneen maestron omaa nimeä kantava levy ”War Of The Worlds pt 1”.

Symphony X:n tavoin, Romeolla on tukenaan pätevä muusikkokattaus: Rummuissa on monissa liemissä keitetty John Macaluso, bassossa Zakk Wylden bändeistä tuttu John ”JD” DeServio ja laulussa Rick Castellano… josta ensimmäisenä tuli mieleen kuka? Aivan tuntematon suuruus, mutta kun levyn laittaa pyörimään, ei tarvitse miettiä hetkeäkään herran pestaamista tehtävään. Ukosta lähtee ääntä komeasti ja vertaus nuoreen Sir Russelliin (Allen) ei mene metsään. Lähinnä ihmetyttää, missä vokalistia on piiloteltu ennen tätä albumia.

Musiikillisesti Romeon kotistudiossa reilun vuoden aikana kasatulla levyllä liikutaan lähellä Symphony X:n maailmaa. Suurimpana erona ovat biisejä tukemaan rakennetut massiiviset ja elokuvamaiset orkestraatiot. John Williams, James Horner, Alan Silvestri sekä Bernard Hermann nousevat mieleen Romeon sävellyksiä kuunnellessa ja levyn science fiction -henkinen kansitaide kertoo itse musiikista enemmän kuin 1000 sanaa.

”War Of The Worlds” alkaa vakuuttavasti mahtipontisen ”Introductionin” voimin. Kaksi seuraavaa biisiä (”Fear Of The Unknown” ja ”Black”) ovat suoraviivaisia, mutta intron tavoin orkestraatioilla kuorrutettuja suuria sävellyksiä, jotka iskevät komeasti tajuntaan. Kappaleet muistuttavat ”Icononoclastin” parhaimpia vetoja, mutta ne on ”upgreidattu” orkestraatioiden tuella. ”F*cking Robots” on levyn outolintu, robottimaiselle kuulostavien samplejen sätkyttäessä elokuvamaisen äänimaailman rinnalla. Biisissä ei ole varsinaisia säkeistöjä ollenkaan, vain massiivisen komea sekä kylmiä väreitä nostattava kertosäe ja kappale nousee heittämällä levyn parhaimmistoon.

Albumin aloitus on hienoa kuultavaa ja suoraviivainen lähestymistapa toimii. Sävellykset ovat suuria, niissä on runsaasti pureskeltavaa, mutta niitä ei ole turvotettu liiallisesti ja näin ehkäistään liian monesti hyvät ideat kampittava, massiivinen ähkytila. Puolessa välissä tapahtuu sitten juuri se, mitä ei olisi toivonut, mutta osasi odottaa… kappaleisiin työnnetään lisää progressiivisia koukeroita ja alun vahva ote alkaa lipsua. Biiseissä on edelleen toimivia osia, mutta kokonaisuuksina ne eivät ole enää niin tiiviitä, kuin alussa ja mammuttitaudin alkuoiretta puskee esiin.

Levyn lopulla tapahtuu oikaisuliike ja paluu alkupään toimivien ratkaisujen pariin. ”War Machine” -instrumentaali ottaa vaikutteita niin Alan Silvestrin Predator-henkisestä otteesta kuin myös John Williamsin Star Wars -maailmasta singoten albumin jälleen oikealle tielle. Levyn päätöskaksikko ”Oblivion”/”Constellations” päättää ”War Of The Worldsin” hyvin Castellanon ollessa äärimmäisen vakuuttava elävöittäjä jo ennestään vahvojen sävellysten keskellä.

Romeo on saanut kasaan hyvän, mahtipontisen ja kunnianhimoisen albumin, joka nousee haastamaan rohkeasti herran pääbändin viimeisimmät tekoset. Levyn keskivaiheilla astutaan parissa biisissä väärään galaksiin ja harmonia järkkyy, mutta tasonnosto lopussa korjaa tilanteen plussan puolelle. Kokonaisuus on onnistunut.

Albumista ei tule kasvamaan vuosituhannen suurta klassikkoa, eikä yhtäläisyyksiltä Symphony X:n viimeisimpiin levyihin voi välttää. Kitaristin soolo sisältää viihdyttävää musiikkia sekä vankkaa todistusaineistoa Romeon sävellyskynän terävyydestä. ”War Of The Worlds pt. 1” uppoaa varmuudella Symphony X:n kannattajille, mutta sitä voi myös suositella muille mahtipontisen ja hienosti toteutetun metallimusiikin ystäville.

7½/10

Miika Manninen

1.Introduction
2.Fear the Unknown
3.Black
4.F*cking Robots
5.Djinn
6.Believe
7.Differences
8.War Machine
9.Oblivion
10.Constellations

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here