Aiemmin mm. nimillä Crystal Pystal ja Mickey Ratt kulkenut Ratt nousi pinnalle Los Angelesin tukkaheviscenen räjähdyksen myötä 1980-luvun alkupuoliskolla. Bändi osui kaupallisessa mielessä napakymppiin jo debyytti-pitkäsoitollaan “Out Of The Cellar” (1984), joka myi pelkästään USA:ssa yli kolme miljoonaa kappaletta.
Menestys jatkui komeana seuraavana vuonna julkaistulla “Invasion Of Your Privacylla“, jolla myös saatiin rikki kaksi miljoonaa kappaletta eli tuplaplatinaa jenkeissä. Vuoteen 1986 tullessa bändi oli päättänyt pitää julkaisutahdin tiukkana ja syyskuussa maailma sai kuultavaksi uuden Ratt-albumin “Dancing Undercover“, joka oli kahden edeltäjänsä tapaan Beau Hillin (Winger, Alice Cooper, Europe jne.) tuottama. LP:n täyttäessä 40 vuotta on hyvä ottaa kokonaisuus uudelleen kuunteluun ja tarkastella kuinka ”Ratt & Roll” puree näin pitkän ajan jälkeen. Vai pureeko se?
Albumi käynnistyy huimaa suosiota nauttineen Miami Vice TV-sarjan jakson myötä osalle kuulijoista jo levyn julkaisuhetkellä tutuksi tulleella ensimmäisellä singlellä “Dance“, joka on asiallinen aivot narikkaan-tukkaheviveto. Tätä seuraavat “One Good Lover” ja “Drive Me Crazy” menevät huomaamatta ohi keskinkertaisina sävellyksinä, vaikka jälkimmäisestä löytyy hieno Robbin Crosbyn kitarasoolo. Yleensä Rattin soolot ovat bändin virtuoosimaisen ykköskitaristi Warren De Martinin käsialaa, mutta tällä kertaa ääneen pääsee vuonna 2002 edesmennyt Crosby, joka ottaa tästä tilanteesta kaiken irti.
“Dancing Undercoverin” kirkkain hetki osuu A-puolen loppuun, kun eetteriin pamahtaa levyn kaksi onnistuneinta biisiä, loistavasti svengaava “Slip Of The Lip” ja levyn toinen sinkkujulkaisu, tarttuvalla kertosäkeellä varustettu “Body Talk“. Viimeksi mainitun jotkut saattavat muistaa myös Eddie Murphyn leffasta Kultainen Lapsi (Golden Child, 1986).
B-puoli käynnistyy “Looking For Lovella“, joka on jo selvästi kakkosluokan materiaalia. Valitettavasti tätä samaa voidaan sanoa lähes koko loppupuoliskosta. Periaatteessa tarjolla on päteviä rokkareita, joista löytyy pientä tarttuvuutta, hyviä riffejä sekä mahtavia kitarasooloja, mutta yksikään ei herätä liiemmin kuulijan mielenkiintoa. Pieni poikkeus harmaassa massassa on levyn päättävä “Enough Is Enough“, mutta sekin vain intronsa ansiosta.
“Dancing Undercover” on hätäisesti tehty levy. Kiekolla ei ole yhtään “Back For More“, “Round And Round“, “You’re In Love” tai “Lay It Down” -klassikoiden tasolle nousevaa biisiä. Ratt soittaa hyvin, eikä tuotannossa ole mitään vikaa. Kappaleet olisivat yksinkertaisesti vaatineet enemmän huomiota osakseen.
Sitä en voi myös kiistää, että vokalisti Stephen Pearcy on yksi tukkahevigenren kärkiluokkaan yltäneiden bändien heikoimmista laulajista. Pearcy oli suurin syy, miksi Ratt ei noussut enestystään suuremmaksi tekijäksi. Väitän myös, että paremman laulajan kera myös “Dancing Undercover” olisi parempi levy, sillä albumilla on usea OK tason biisi. Nämä olisivat voineet nousta luokkaa paremmaksi, jos ne olisi laulanut joku muu, kuin ulosanniltaan yksipuolinen Pearcy. Tällaisena levy on harmittavan keskinkertainen ja keskeneräisen kuuloinen.
“Dancing Undercover” ei onnistunut pitämään Rattia multiplatina-luokassa, vaan pieni laskeva käyrä levynmyynnissä jatkui. Siinä missä edeltäjät myivät USA:ssa tripla- ja tuplaplatinaa, nyt jäätiin ”vain” platinamyyntiin oikeuttavaan reiluun miljoonan kappaleen suoritukseen. Korkein albumilistasija Amerikassa oli 26. Siitä huolimatta Suomessa LP rynni aina virallisen listan sijalle 17.
6+/10
Ilkka Järvenpää
1. Dance
2. One Good Lover
3. Drive Me Crazy
4. Slip Of The Lip
5. Body Talk
6. Looking For Love
7. 7th Avenue
8. It Doesn’t Matter
9. Take A Chance
10. Enough Is Enough
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}